Ajatuksia subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta

Päivähoidosta subjektiivisena etuutena keskustellaan toistuvasti. Ehkä mikään muu palvelujärjestelmä ei ole niin tunteilla ladattu ja vahvoin näkökulmin segmentoitu. Kun asiaa tarkastellaan ongelmakeskeisesti, on liian isoja ryhmäkokoja, epäpäteviä hoitajia sekä käytöshäiriöisiä ja laiminlyötyjä lapsia. Toisaalta, kun tätä palvelujärjestelmää esitetään joltakin osin muutettavaksi, syntyy uusi kapina. Päivähoito näyttäytyy tällöin hyvinvointivaltion timanttina, joka on mahdollistanut naisten kokoaikaisen työssäkäynnin ja lasten tasapuoliset kasvumahdollisuudet. Keskustelijasta riippuen, painottuu vanhemman, lapsen tai päivähoitoon käytettävissä olevien resurssien eli niin sanotusti kirstun vartijan näkökulma.

Periaatteellinen keskustelu siitä, voiko esimerkiksi kahden työttömän vanhemman perheessä lapsi käydä päivähoidossa, on klassinen esimerkki resurssipulasta kärsivän päivähoitojärjestelmän ”hukkakäytöstä”. Siihen on monen helppo yhtyä. Ongelmana näissä esimerkeissä on vain se, että nykyään pikkulapsiperheiden elämäntilanteet eivät useinkaan jakaudu kategorisesti ”päätoimiseen opiskeluun”, ”päätoimiseen työssäkäyntiin tai työttömyyteen” tai päätoimiseen ”kotivanhemmuuteen”. Pätkätyöt, koulutukset, kurssitukset, keikkatyöt ja vuokratyöt muodostavat vanhemmuuden kanssa joukon pätkäarkea, jossa elämäntilanteet muuttuvat nopeammin kuin perheet niihin tosiasiassa kykenevät sopeutumaan. Tällöin on houkuttelevaa tai jopa välttämätöntä pitää kiinni siitä lähipäiväkodin hoitopaikasta, vaikka tosiasiallinen tarve hoidolle ei olisikaan jokapäiväinen tai kokopäiväinen.

Kritiikkiä saavat osakseen myös kotona vauvaa hoitavat vanhemmat, jotka vievät vanhemman lapsen päiväkotiin vanhempainvapaastaan huolimatta. Vanhemmuutta ei voi eikä saa ulkoistaa. Vanhemmuus on vastuuta, jossa joutuu jatkuvasti epämukavuusalueelle. Toisaalta, pikkulapsivaihe saattaa olla omalle kantokyvylle liian raskas vaihe, jos perheen luonnollinen tukiverkosto ei ole lähellä. Ratkaisu viedä lapsi päivähoitoon lisää todennäköisesti silloin perheen kokonaisvaltaista hyvinvointia enemmän kuin lapsen päivähoidossa oleminen lapsen pahoinvointia.

Satsaus perheiden hyvinvointiin on tällöin laajemminkin yhteiskunnallinen investointi.  Vanhemmuus on ylipäätään niin ladattu kasvatusihanteilla ja vaatimuksilla, että keskivertoperheessä ei päivähoitopäätöksiä tehdä kevein perustein.  Vastaavasti, ne perheet, joissa lapsi viedään ilman tosiasiallista tarvetta hoitoon aamusta iltapäivään viitenä päivänä viikossa, ovat marginaalinen osuus. Näissä perheissä lapsen on ehkä parasta saada tätä ulkopuolista hoitoa mahdollisimman paljon. Koti ei ole kaikille lapsille paras paikka. Päivähoitojärjestelmä voi olla siis myös lastensuojelua – kustannustehokkaasti.

Subjektiivista päivähoitojärjestelmää on arvioitava kriittisesti, mutta sen ei tarvitse automaattisesti tarkoittaa kajoamista tähän subjektiiviseen oikeuteen. Päivähoitojärjestelmän kehittämistä on arvioitava siitä näkökulmasta, miten järjestelmä vastaa parhaiten nykyajan perheiden elämäntilanteisiin, jotta ”turha käyttö” minimioidaan. Tuntiperusteinen laskutusjärjestelmä voi olla tässä mahdollisuus myönteiseen kehitykseen. Hoitopaikkatakuujärjestelmä on ainakin käyttäjän näkökulmasta erinomainen viime vuosien edistysaskel.

Kuntien investoinnit avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin ovat niin ikään viisasta palveluiden kehittämistä. Kun ne toimivat ja vastaavat perheiden tarpeisiin, muodostuvat ne oikeasti vaihtoehdoksi päiväkotien päivähoitopaikoille. Perheitä tulisi aiempaa aktiivisemmin tukea myös yksityisen kotihoitajien palkkaamiseen. Meillä on opiskelijoissa ja työttömissä valtava työvoimaresurssi, joidenka työnteon tarpeet eivät kohtaa perheiden hoitotarpeiden kanssa. Kunnat subventoivat tätä yksityistä hoitoa huomattavilla summilla, mutta järjestelmä on silti melko vähän käytetty. Tukijärjestelmää ja kotitalouden asemaa työantajana voisi modernisoida tältä osin monella tapaa.

Kirjoitukseni lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista

Lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen muutos ehkäisee eriarvoistumista

Tampereen kaupunginhallitus teki 5.8 pidetyssä kokouksessa päätöksen muuttaa lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut tulosidonnaisiksi. Asiasta oli aiemmin päättänyt jo lasten- ja nuorten palveluiden lautakunta. Näin ollen nämä asiakasmaksut noudattelevat 1.8.2013 alkaen päivähoitomaksujen maksuperiaatetta, jossa maksut perustuvat perheiden tuloihin ja lapsilukuun. Taustalla on vihreiden (Mervi Janhunen ym.) tekemä aloite asiakasmaksujen sitomisesta perheiden tuloihin.

Päätös on ilahduttava osoitus siitä, että kunnallista palvelujärjestelmää ja sen yksittäisiä asiakasmaksuja on mahdollista tarkastella kriittisesti ja muuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi. Tämä on esimerkki myös siitä, kuinka eriarvoistumisen ennalta ehkäisy ei ole vain etäisiä strategisia päämääriä paperilla, vaan kuntalaisten arkea koskevia käytännön tekoja ja päätöksiä.

Taloudellinen tilanteemme vaatii vähintään kustannusneutraaleja muutoksia sekä myös huomattavia menojen supistamisia. Maksuperusteita muuttava päätös on näissä olosuhteissa paras mahdollinen. Se mahdollistaa taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden lasten osallistumisen laadukkaaseen aamu- ja iltapäivätoimintaamme. Usein juuri nämä perheet ovat niitä, joilla myös elämän tukiverkostot ja lasten harrastusmahdollisuudet ovat heikoimmat. Siksi juuri vähävaraisten lasten turvallisesta elinympäristöstä – koulupäivän ja kotielämän rajamaastossa – on pidettävä erityistä huolta. Mahdollisuus edulliseen, jopa ilmaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan, vastaa juuri tähän tarpeeseen.

Pienen koululaisen mahdollisuus olla aikuisten seurassa ohjatusti ja turvallisesti aamun ja iltapäivän pitkinä tunteina ei ole nyt samalla tavoin kiinni taloudellisesta maksukyvystä. Samalla iloitsen siitä, että juuri Vihreästä valtuustoryhmästämme liikkeelle lähtenyt valtuustoaloite osui lasten hyvinvoinnin kannalta varsin tärkeään kysymykseen ja tuotti toivotun lopputuloksen.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu

Vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Mitä Anna-Kaisa on valtuutettuna tehnyt?

Pian kulunut neljä vuotta on ollut valtuustossa opettavaista ja antoisaa aikaa. Listaan tähän alle muutamia asioita, joihin itse olen saanut olla mukana vaikuttamassa:

Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsenenä olen ollut mukana tekemässä monia päätöksiä tamperalaisten vapaa-ajanviettoon liittyen. Olemme saamassa Lielahteen hienon aluekirjaston (joskin Lentävänniemen kirjasto joudutaan tässä yhteydessä lakkauttamaan ja kokelma siirtyy Lielahden tiloihin). Tesoman alueen liikuntapalvelut kehittyvät lautakunnan päätösten mukaisesti nyt voimakkaasti, kun palloiluhalli ja Ikurin liikuntatilat palvelevat erityiseti Länsi-Tampereen asukkaita. Peruskorjattu Pyynikin uimahalli on nyt käytössä. Olen toistuvasti vedonnut myös muun muassa uimarantojen siisteyteen ja korjaustarpeisiin ja saanut esitettyä pieniä lisämäärärahoja näiden kunnossapitoon.

-Tamperen kaupungin sosiaalisen yrityksen Sarka Oy:n hallituksen puheenjohtajana olen voinut  olla aitiopaikalta, ns. ”keihäänkärkenä”, kehittämässä ensimmäistä kaupungin sosiaalista yritystä. Operatiivista toimintaa on pyöritetty kohta vuoden ja Sarka työllistää tällä hetkellä noin neljäkymmentä pitkäaikaistyötöntä tai vajaakuntoista henkilöä. Yhtiö kasvaa varman tasaisesti ja tekee osaltaan äärimmäisen tärkeää tehtäväänsä työllisyydenhoidossa.

Valtuutettuna olen ollut vetoamassa muun muassa päivähoidon sopimuspäivien valinnanmahdollisuuden säilyttämiseen ja Tampereen keskustan nuorisotila Uniikin säilyttämiseen. Näissä tavoitteissa on onnistuttu.

-Olen toistuvasti tuonut päätöksentekoon turvallisuuden näkökulmaa alan asiantuntijana. Olen tuonut mukaan omaa ammatillista osaamistani  mm. liikenneturvallisuuteen, rakennetun ympäristön turvallisuuteen, nuorisorikollisuuteen, nettiturvallisuuteen, turvallisuuspalveluiden laatuun, lähisuhdeväkivaltaan, keskustan turvallisuuteen ja viharikollisuuteen liittyen. Olen pitänyt aktiivisesti keskustelua yllä myös koulumaailman, lastensuojelun ja neuvolatoiminnan tasosta ja havaituista epäkohdista ja vienyt näistä viestiä eteenpäin muille päätöksentekijöille ja virkamiehille.

Olen tehnyt valtuustoaloitteeen Tampereen kaupungin henkilöstön oikeudesta viikkoliikuntavapaaseen.  Olen tehnyt myös aloitteen Tampereen puistojen ja virkistysmahollisuuksien paremmasta markkinoinnista ja palvelutasosta lapsiperheille. Vastausta aloitteeseen odotan saapuvaksi lähiaikoina.

Näiden lisäksi valtuutetun työ on pienten huomioiden ja pyyntöjen viemistä eteenpäin. Omat naapurit, ystävät ja tuttavat antavat palautetta, johon olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan reagoimaan. Välillä olen voinut olla tyytyväisenä toteamassa, että tämä yhteistyö on kannattanut ja joku pieni, mutta arjessa oleellinen asia on tehdyn työn vuoksi edennyt tai kohentunut omalla asuinalueellani tai ystävieni ja tuttavieni elinympäristössä.

Poliittisten luottamustehtävieni ohella olen toiminut Tampereen ensi- ja turvakodin hallituksessa ja lastenleirejä järjestävän kesäsiirtolayhdistyksen hallituksessa. Linkki oman työelämäni, poliittisten luottamustehtävieni ja muiden luottamustehtävieni välillä on siten tiivis, varsinkin lastensuojeluun liittyvissä tehtävissä. Oikeiden ihmisten ja verkostojen tunteminen tekee asioiden hoitamisen helpommaksi itselle tärkeiden teemojen parissa.

Valtuutetun työ on välillä raskasta, vaivalloista, kun työtä ja puuhaa omassa arjessa riittäisi kyllä muutenkin. Politiikka ei ole minulle koko elämä, mutta mieluinen osa elämääni. Parhaimmillaan se on innostavaa ja palkitsevaa ja siksi olen valmis ottamaan uuden valtuustokauden vastaan, jos tamperelaiset äänestäjät niin haluavat!