Vuoden 2017 tilinpäätöstä – mitä olen tehnyt ja saanut aikaan?

Alkuvuoden aina kesäkuuhun 2017 asti toimin sivistys- ja elämänlaatupalveluiden ja osaamis- ja elinkeinopalveluiden apulaispormestarina. Keväällä käytiin kuntavaalit ja hieman vajaa 3000 ääntä mahdollisti jatkoni tamperelaisessa päätöksenteossa apulaispormestarina jatkaen. Virkavapaani poliisiorganisaatiosta jatkuu.

Sain johdettavakseni elinvoima- ja osaamislautakunnan sekä asunto- ja kiinteistölautakunnan. Näin ollen työ työllisyydenhoidon, toisen asteen koulutuksen, elinkeinopalveluiden ja mm. kaupunkimarkkinoinnin parissa jatkui. Lisäksi kesäkuun 2017 jälkeen vastuullani on ollut kaupungin asunto- ja maapolitiikka sekä nyt vuoden 2018 alusta kiinteistöpalvelut. Kokonaisuus on mielekäs. Koen olevani näköalapaikalla kasvavan kaupungin kehityksessä.Valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta luopuminen on mahdollistanut hieman lisää aikaa tälle niin sanotulle apulaispormestarin substanssityölle.

Itse olen panostanut kuluneen vuoden aikana erityisesti työllisyydenhoidon ja koulutuksen kokonaisuuksiin. Ne ovat kuitenkin keskeisiä kaupungin palveluiden kivijalkoja. Vastaavasti perehtyminen erityisesti kaupungin asuntopolitiikan linjauksiin ja tuleviin haasteisiin on tuonut taas uudenlaisia mahdollisuuksia hahmottaa kestävän kaupunkikehityksen kulmakiviä.

Kuluneena vuonna olen toiminut puheenjohtajana koko vuoden tai tehtäväkuvan muutoksen vuoksi ainakin osan aikaa seuraavissa toimielimissä tai kokoonpanoissa:

  • Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunta (kesäkuu 2017 asti)
  • Osaamis- ja elinkeinopalveluiden lautakunta (kesäkuu 2017 asti)
  • Asunto- ja kiinteistöpalveluiden lautakunta (kesäkuu 2017 alkaen)
  • Elinvoima- ja osaamislautakunta (2017 alkaen)
  • Nuorten talo – Ohjaamo ohjausryhmän puheenjohtaja
  • EU-toimiston ohjausryhmän puheenjohtaja
  • Työllisyydenhoidon palveluihin liittyviä ohjausryhmien puheenjohtajuuksia
  • Julkisen taiteen ohjausryhmän puheenjohtaja
  • Tampereen taidemuseon ja Pyynikintorin alueen suunnittelukilpailun ja kehitystyön varapuheenjohtaja/puheenjohtaja
  • Hervannan pohjoisakselin kortteleiden suunnittelukilpailun ohjausryhmän puheenjohtaja
  • Liikkuva Tampere -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja
  • Alueen audiovisuaalisen alan selvitystyöryhmän puheenjohtaja
  • Suurtapahtumatyöryhmän puheenjohtaja

Lisäksi puheenjohtajana tai jäsenenä olen toiminut kymmenissä muissa palavereissa erityisesti elinkeinopalveluihin, koulutukseen, kulttuuripalveluihin ja työllisyyteen liittyen.

Lisäksi vuoden 2017 aikana minut nimettiin muun muassa globaalin järjestön ICLEI:n (European Cities for Sustainable Development) Euroopan aluehallitukseen, Helsinki-Hämeenlinna-Tampere kasvuvyöhykkeen ohjausryhmään sekä Työelämä2020 -hankkeen neuvottelukuntaan. Nämä työt realisoituvat enemmän ensi vuoden aikana. Työmatkoja tein mm. Norjaan, Tanskaan, Brysseliin, Viroon ja Portugaliin edustaen Tamperetta erilaisissa paneeleissa, kokouksissa ja Euroopan innovaatiopääkaupunkikisassa.

Jäsenyys seutuhallituksessa ja maakuntavaltuustossa on jatkunut.

Kuluneen vuoden aikana olen pitänyt noin 40 erilaista puheenvuoroa kaupungin edustajana erilaisissa tilaisuuksissa ja olen vieraillut erilaisissa sidosryhmissä ahkerasti. Kahdenkeskeisiä neuvotteluita on käyty kymmeniä niin paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa kuin myös kansainvälisten arvovieraiden kanssa.

Isoimpina kehitysaskeleina pidän sitä, että megaluokan työllisyydenhoidon kuntakokeilu on nytkähtänyt hienosti käyntiin. Pelkästään noin 15 000 tamperelaista työtöntä on siirretty valtiolta kunnan vastuulle palveltavaksi. Uusia suurtapahtumia on saatu houkuteltua kaupunkiin. Tampere3-kokonaisuus etenee ja ammatillisen koulutuksen reformiin on valmistauduttu monella tapaa. Erityisenä kysymyksenä on ja tulee kuitenkin olemaan, miten autamme parhaiten niitä nuoria, jotka eniten tukea tarvitsevat. Monipolvisessa auttamisjärjestelmässämme liian moni jää auttamatta. Kaupunkistrategian valmistuminen oli iso työ, jossa on jalansija itselleni tärkeillä asioilla, kuten lapsiperheiden palveluilla, köyhyyden torjunnalla, luovien alojen elinvoimalla, kulttuuripalveluilla ja kestävällä kaupunkikehityksellä.

Ehkä mieleenpainuvin tapahtuma on kuitenkin ollut yksi pieni vierailu. Kävin onnittelemassa erästä 100-vuotiasta rouvaa kaupungin edustajana. Kysyin häneltä, mitä hän on elämänsä aikana tehnyt ja missä ammatissa on toiminut. Dementia oli jo vienyt tältä rouvalta mielikuvia elämän varrelta, mutta hänen tyttärensä vastasi nopeasti, että hän on ollut ”äiti”. Muita täytesanoja ei tarvittu. Oli perjantai, syksyinen iltapäivä. Yhtäkkiä tuli jotenkin kovin kiire kotiin täyttämään tätä elämänmittaista tehtävää. Tämän kaiken lisäksi olen siis ollut myös äiti. Toivottavasti riittävän hyvä myös siinä tehtävässä. Sen arvioikoon sitten omat lapseni.

Kiitos yhteistyöstä ja tuesta! Kohti uusia seikkailuja vuonna 2018!