Turvallisuutta emme voi kantaa ämpärillä sisään, mutta voimme vaikuttaa siihen

Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta. Näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla.  Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä mielenterveyspalveluiden kaltaisissa peruspalveluissa.

Turun järkyttävien tapahtumien tiimoilta keskustellaan työpaikoilla, kouluissa ja poliittisissa pöydissä nyt varmuudella turvallisuudesta. Kun aikaisemmin turvallisuus nosti mielleyhtymän liikenteestä, päihteiden ongelmakäyttäjistä tai vaikkapa koulun ympärillä ajavasta epäilyttävästä autosta, mielletään turvallisuus nyt paljon globaalimmaksi kysymykseksi. Maailma on kutistunut ja uskonnollisesti ja poliittisesti väkivaltainen ääriliikehdintä on aivan eri lailla paikallinen kysymys. Tuntematta Turun tapauksen taustoja enempää, tapaus on joka tapauksessa surullinen esimerkki.

Äärimmäisyyksiin menevä väkivalta on kuitenkin valitettavan tuttua viime vuosilta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, Hyvinkää, Imatra, ovat kaikki olleet murheellisia esimerkkejä siitä, kuinka varsin yksinkertaisella toimintamalilla voi saada paljon pahaa aikaan. Väkivallan tekijä ei välttämättä tarvitse toimiakseen johdettua organisaatiota ja huolellista suunnittelua taustalleen. Paljon puhuttu tiedustelulainsäädäntö ei ole siten avain onneen ja turvallisuuteen, vaikka näin annetaan helposti ymmärtää. Itsekin kuitenkin tunnistan uuden tiedustelulainsäädännön tarpeellisuuden pääpiirteissään ja toivon kokonaisuuden etenevän poliittisessa käsittelyssä.

Radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on yhteisöissä ja peruspalveluissa

Lopulta, niin kliseistä kun se onkin, turvallisuus syntyy aina yhteisöistä käsin. Ei ympäriltä annettuina kontrollitoimenpiteinä tai rakennettuina raja-aitona. Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä kunnan ja kolmannen sektorin sekä tulevan maakunnan peruspalveluissa. Valtuustoissa istuvat kuntapoliitikot ovat tässä avainasemassa. Nostan tästä esimerkkinä mielenterveyspalveluiden saatavuuden ja toimivuuden. Jokaisella poliisipartiolla lienee kokemusta siitä, että työtehtävillä tulee toistuvasti vastaan ihminen, jonka käytös on henkilölle itselleen ja toiselle täysin arvaamatonta. Oikeanlaista apua ihmiselle ei tunnu kuitenkaan löytyvän ja henkilö palaa aina uudelleen poliisin kontrollitoimenpiteiden kohteeksi. Tämä on turvallisuusriski kaikille.

Toiseksi, jokaisen opettajan, sosiaalityöntekijän, lääkärin, nuoriso-ohjaajan ym. muiden keskeisten toimijoiden on tunnettava viranomaisten tiedonvaihtoon liittyvät keskeiset toimivallan rajat ja mahdollisuudet. Ei ole erityisen kauaa siitä, kun niin poliisissa kuin muissa viranomaisissa paikoin naureskeltiin eri sidosryhmien kanssa tehtävälle sidosryhmäyhteistyölle ”turhana kahvinjuontina”. Poliittisesta ja uskonnollista radikalismista puhuminen näyttäytyi herkästi yliampuvalta keskustelulta, jolla ei mielletty olevan yhtymäkohtia tavalliseen arkipäivään. Nyt kukaan vuorovaikutusammatissa työskentelevä henkilö ei voi sanoa, että väkivaltaisesti radikalisoituneen henkilön tunnistaminen, ja työ jolla estetään erityisesti nuoria ajautumaan ääriliikehdintään, ei kuuluisi osaksi perustavanlaatuista ammattitaitoa. Työantajien on huolehdittava siitä, että tämä osaaminen on työntekijöillä päivitettynä.

Kolmanneksi. Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta, mutta näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla. Riittävillä poliisin resursseilla tehdään myös laadukasta rikostutkintaa ja ollaan korvana niiden paikallisyhteisöjen suuntaan, joilla on turvallisuusviranomaisille tärkeää kerrottavaa. Riittävillä resursseilla tehdään myös laadukasta kansainvälistä yhteistyötä rikosten ennalta estämiseksi. Poliisi on säästökuurinsa vuoksi joutunut mielestäni tekemään liiaksi valintoja, jotka ovat tarkoittaneet toiminnan tinkimistä näillä eri osa-alueilla. Tämä aika ei ole oikea hetki säästää näistä voimavaroista.