Läheisväkivallan ehkäisytyö entistä vaikuttavammaksi (julkaistu Aamulehdessä 27.9.2016.)

Turvakotipaikat Suomessa eivät riitä. 1200 ihmistä jäi viime vuonna vaille hakemaansa turvaa. Tampereella on osaamista ja mahdollisuus kehittää turvakodista ja muista väkivaltatyön palveluista kokonaisuus, joka olisi toimintamalliltaan Suomen ja Euroopan edelläkävijä.

Lue lisää...

Turvakotien rahoitus siirtyi muutama vuosien sitten kuntien ja järjestöjen vastuulta valtiolle. Tämä mahdollistaa nyt toiminnan pitkäjänteisemmän suunnittelun. Suomessa on tällä hetkellä reilut sata turvakotipaikkaa. Määrä ei ole riittävä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 1200 ihmistä jäi viime vuonna vaille hakemaansa turvaa. Turvakotipaikkojen määrän nostaminen lain edellyttämälle tasolle edellyttäisi valtiolta vielä tuntuvaa lisärahoitusta.

Mahdollisuuksia ja tarpeita on myös toiminnan sisällöllisessä kehittämisessä. Tampere on perinteisesti ollut väkivallan uhrien ja tekijöiden kanssa tehdyn väkivaltatyön eturintamassa. Tampereella olisi mahdollisuudet kehittää turvakodista ja muista väkivaltatyön palveluista kokonaisuus, joka olisi toimintamalliltaan Suomen ja Euroopan edelläkävijä. Uuden toimintamallin myötä palveluverkko selkeytyisi, päällekkäisen työn määrä vähenisi, palveluita tuotettaisiin asiakkaiden tarpeisiin nähden vielä oikea-aikaisemmin ja oikein mitoitettuna.

Erityisesti tamperelaisessa järjestötyössä tehdään läheisväkivallan ehkäistytyötä ammattitaidolla ja monialaisesti. Tampereella toimii kahdeksanpaikkainen ensi- ja turvakoti. Myös Setlementti Tampere ry:ssä on viime vuosina tehty onnistuneita ja tarpeellisia avauksia muun muassa seksuaalirikosten ja kunniaväkivallan uhrien auttamiseksi. Tampereen kaupunki ollut väkivaltatyön kehittämisessä myös aktiivinen. Kuluneena vuonna on esimerkiksi kehitetty poliisin ja kaupungin sosiaalipäivystyksen välistä yhteistyötä lähisuhdeväkivallan ennalta ehkäisemiseksi. Toiminnan jatkuvuus on turvatta myös seuraavina vuosina.

Tunnistettu kehittämiskohde on edelleen väkivaltaan liittyvän stigman poistaminen. Esimerkiksi turvakodissa ei juurikaan näy asiakkaina ikäihmisiä, vammaisia, seksuaalivähemmistöjä eikä taloudellisesti hyvässä asemassa olevia väkivallan uhreja. Kuitenkin tiedetään, että lähisuhde- ja perheväkivaltaa tapahtuu kaikissa väestöryhmissä. Tarvitsemme muutosta keskustelukulttuurissa, tiedotuksen lisäämistä, monipuolisten palveluvaihtoehtojen tarjoamista ja esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa tehtävää valistustyötä.

Haasteena on myös oikea-aikainen apu. Selvitysten mukaan Suomessa perheväkivaltaa on jatkunut keskimäärin neljä vuotta ennen turvakodille tuloa. Avun oikea-aikaisuuden turvaaminen onkin yksi keskeinen tekijä, jolla väkivallan uhrien ja tekijöiden palveluita voitaisiin parantaa. Turvakotien toimintaa tulisikin kehittää siten, että turvakodeissa olisi aikaisempaa enemmän tarjolla myös matalan kynnyksen palveluita. Tällaisia ovat esimerkiksi vihanhallintakurssit, vanhemmuuskurssit ja keskusteluapu ilman leimautumisen pelkoa ja häpeää. Näin avopalvelut ja kattavammat turvakotipalvelut rakentuisivat jatkumoksi.

Suomalaisessa perhe- ja lähisuhdeväkivaltakeskustelussa on perinteisesti tehty tiukka raja tekijöiden ja uhrien välillä. Tämän lisäksi lapset tunnistetaan kokonaisuudesta herkästi erillisinä. Tarvitsemme entistä kokonaisvaltaisempaa puuttumista koko perheen tilanteeseen. Palveluiden ja tuen fokus tulee olla perheen hyvinvoinnissa. Vaikka parisuhde ei voisi aina jatkua, lasten edun ja vanhemmuuden käsittely tukisi eron jälkeisiä vaiheita monella tapaa.

Tampereella on osaaminen ja pitkälti myös resurssit olemassa tähän entistä kokonaisvaltaisempaan toimintamalliin, joka parhaimmillaan tekisi äärimmäisen tärkeästä tehdystä työstä entistä vaikuttavampaa.

Aloite lähisuhdeväkivallan tehokkaammasta ehkäisystä etenee

Tampereen kaupungilla ja sen keskeisillä sidosryhmillä on pitkät perinteet lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja väkivallan uhrien auttamisessa. Työtä tehdään erittäin ammattitaitoisesti. Tästä huolimatta, Tampereellakin elää tuhansia läheisväkivaltaa kokeneita ja sen uhan alla eläviä ihmisiä. Törkeitä väkivallan tekoja lähisuhteissa tapahtuu useita vuosittain. Uhreja tavataan varsin monissa asiakas- ja vuorovaikutustilanteissa ja siksi lähisuhdeväkivaltaan puuttumista on tehokasta edistää yhdenmukaisilla toimintamalleilla ja työkaluilla.

Yhdeksi työkaluksi vihreä valtuustoryhmä esitti vajaa vuosi sitten, että Tampereen kaupunki aloittaa valmistelut MARAK-toimintamallin käyttöönottamiseksi osana lähisuhdeväkivallan parissa toimivien työntekijöiden toimenkuvaa. MARAK-toimintamalli (moniammatillinen riskinarvioinnin kokous) on Englannista lähtöisin oleva menetelmä, jolla pyritään auttamaan vakavaa läheisväkivaltaa kokeneita uhreja tai sen uhan alla eläviä henkilöitä. Riskinarviointimenetelmän avulla pyritään löytämään läheisväkivaltaa kokeneiden joukosta ne, joilla todennäköisyys vakavan väkivallan uusiutumiseen on suuri. Tavoitteena on, että läheisväkivalta ja sen uhka loppuu ja uhri saa tarvitsemansa avun. Henkilölle tehdään turvasuunnitelma. Suunnitelman johdosta tehty toimenpide voi olla esimerkiksi se, että uhrille ja hänen lapsilleen on järjestetty paikka turvakodista, uhrille on annettu keskustelu- ja vertaistukea, uhria on autettu taloudellisten kysymysten kanssa tai uhria on autettu rikosprosessissa. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Tehdyn kyselyn perusteella 70 prosenttia oli sitä mieltä, että toimintamallin avulla pystyttiin parantamaan uhrin turvallisuutta.

Suuret kaupungit ovat olleet MARAK-toimintamallin käyttöönotossa aktiivisia ja iloista on, että Tampere liittyy nyt tähän joukkoon valtuustoaloitteemme pohjalta. Valtuustossa marraskuussa hyväksytyn vuoden 2016 budjetin yhteydessä Tampereen valtuusto päätti ottaa tässä vaiheessa MARAK-toimintamallin käyttöön työkaluksi osana laajempaa ANKKURI- työtä, jossa yhteistyössä poliisin ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa puututaan nuorten rikoskäyttäytymiseen ja perheissä koettuun läheisväkivaltaan.

MARAK-toimintamallin käyttöönotto aktiiviseksi työkaluksi vaatii toki jonkin verran suunnittelua ja kouluttamista, mutta se integroituu parhaimmillaan osaksi normaalia päivittäistä työtä. Ensi vuoden aikana kerätään kokemuksia. Toivottavasti MARAK-toimintamallia voidaan laajentaa jatkossa asiakastyössä käytettäväksi vielä laajemmin, esimerkiksi neuvoloissa. Tehokas lähisuhdeväkivallan ehkäistyö on aina taloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa. Parhaimillaan väkivataa tehokkaasti ehkäisevä toimintamalli tuo välineitä edistää perheiden hyvinvointia laajemmin, jolloin positiiviset vaikutukset heijastelevat erityisesti lapsiperheissä lastensuojelutarpeen ja muiden raskaiden tukimuotojen vähentymiseen.

Kirjoitukseni Tamperelaisessa: Kiusatun oikeusturvaa on parannettava

Lasten ja nuorten elämässä tapahtuva kiusaaminen tuntuu olevan jotakin, johon oikeudellinen sääntely ei ulottuisi. Karrikoiden voisi väittää, että välitunnilla on maan tapana saada joskus turpiinsa. Onko tällainen toiminta sallittua aikuisten työpaikoilla?

Lue lisää...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset antavat hyvän yleiskuvan lasten ja nuorten kiusaamiskokemuksista kansallisesti. Vuonna 2013 kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista seitsemän prosenttia kertoi tulleensa koulukiusatuksi viikoittain.Kokemukset kiusaamisesta kasautuvat yhä useammin pienelle joukolle. Nämä lapset ja nuoret ovat vakavassa vaarassa syrjäytyä. Lisäksi lähes 70 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista koululaisista on arvioinut, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen.

Tarvitsemme tehokkaampia pelisääntöjä lasten ja nuorten yhdenvertaisemman kohtelun turvaamiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi erityisesti toistuvissa kiusaamistapauksissa.

Uudistunut perusopetuslaki toi paljon toivottuja uudistuksia koulujen työrauhan parantamiseksi ja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä kiusaamisen ehkäisemiseksi tehdään kouluissa jatkuvasti.

Toiminnan systemaattisuus ei ole kuitenkaan turvattu. Perusopetuslaki kyllä velvoittaa kiusaamisen suunnitelmalliseen ennalta ehkäisyyn, mutta ei määrittele mitä kiusaaminen on. Laissa ei myöskään ole säädetty, miten kiusaamistapaukset on selvitettävä, kuka selvittämisestä on vastuussa ja mitä keinoja puuttumisessa käytetään.

Perusopetuslakiin pitäisikin saada selvemmät säädökset menettelyistä, joilla taataan oppilaan ja hänen huoltajansa mahdollisuus saada kiusaamisasia koulussa käsiteltäväksi. Tämä toisi juridista selkänojaa myös koulun henkilökunnalle.

Ruotsin tavoin myös erityisen oppilasasiamiehen tehtävän perustaminen auttaisi turvaamaan kiusattujen lasten oikeuksia, erityisesti uuvuttavassa ja vaikeaselkoisessa rikos- ja siviiliprosessissa.

Kirjoituksemme Aamulehdessä: Turvakotien hyvä toiminta on sivistysvaltion mitta

Suomessa ei ole ollut aiemmin lainsäädäntöä lähisuhdeväkivallan uhrin turvakotipalveluista. Vuoden 2015 alusta tuli voimaan kuitenkin niin sanottu turvakotilaki. Lain tarkoituksena on varmistaa, että turvakotipalvelu olisi jokaisen sitä tarvitsevan saatavilla asuinpaikasta riippumatta ympärivuorokautisesti. Lain voimaantuloon liittyy puolen vuoden siirtymäaika. Sopimuksia turvakotipalveluja tuottavien kanssa ei ehditty tekemään heti vuoden alusta.

Lue lisää...

Tällä hetkellä suurin osa turvakodeista on järjestön ylläpitämiä ja kuntien ostamien turvakotipalvelujen määrä on vaihdellut vuosittain ja paikkakunnittain. Karu totuus onkin, että ostettujen turvakotipalveluiden määrä on ollut riippuvaista kunnan taloudellisesta tilanteesta. Turvakodit ovat olleet erityisesti lastensuojelun ytimessä. Suurin osa turvakodin asiakkaista on vanhempia lapsineen. Vuonna 2013 Ensi- ja turvakotien liitto ry:n 12 turva-kodissa oli asiakkaita yhteensä 2 154, joista lapsia vähän yli puolet. Samana vuonna Tampereen ensi- ja turvakodissa oli historiansa kiireisin vuosi, asiakkaita yhteensä 367 ja asiakasvuorokausia 8542.

Lakisääteiset turvakotipalvelut ja tavoite ohjata varat toimintaan valtion varoista on kunnianhimoinen ja äärimmäisen tärkeä. Huoli rahoituksen riittävyydestä on kuitenkin suuri. Euroopan neuvoston suositusten mukaan 10 000 asukasta kohden tulisi olla yksi turvakodin perhepaikka. Suomessa tämä edellyttäisi noin 530 paikkaa, kun niitä on 120. Vastaavasti Tampereella pitäisi olla 22 ja Pirkanmaalla 50 perhepaikkaa, kun tällä hetkellä alueen ainoassa Tampereen turvakodissa on vain 7 perhepaikkaa. Jo siis pelkästään turvakotipaikkojen määrää pitäisi lisätä tuntuvasti, jotta Suomi täyttää kansainväliset velvoitteet.

Sen lisäksi, että valtion tulee varmistaa turvakotien rahoitus, on turvakotien varsinaisessa toiminnassa merkittäviä kehittämisen tarpeita. Joka neljännen asiakkaan äidinkieli on muu kuin suomen kieli. Haasteena onkin, miten tarjota jatkossa yhä tehokkaammin palveluita mahdollisille kunniaväkivallan uhreille ja vihan tai vainon kohteeksi joutuneille. Turvakotien asiakasryhmissä aliedustettuna ovat tällä hetkellä myös ikäihmiset ja vammaiset, vaikka juuri näiden väestöryhmien tiedetään kokevan keskimääräistä enemmän väkivaltaa läheistensä taholta.

Turvakodeissa on myös suuri huoli miten jatkossa tehdään perheväkivaltatyötä. Turvakodeista ei saa tulla vain akuuttia kriisityötä tekeviä lyhytaikaisia sijoituspaikkoja. Turvakotien tärkein työ on auttaa perheitä katkaisemaan väkivallan kierre ja antaa aikaa, etenkin lapsille, kertoa mitä on tapahtunut ja etsiä ratkaisuja elää ilman väkivaltaa ja sen uhkaa.

Turvakotipaikkojen määrän tuntuva kasvattaminen, eri väestöryhmien kattavampi huomioiminen ja väkivaltatyön turvaaminen ovat nyt lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ytimessä. Tämä vaatii valtion taholta riittävän resursoinnin. Muutoin käy niin, että uudistamme nykyiset palvelut ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Taka-askeleita ei ole varaa ottaa.

Maria Länsiö, Tampereen ensi- ja turvakotin ry:n toiminnanjohtaja

Anna-Kaisa Heinämäki, kaupunginvaltuutettu, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen

Kirjoitukseni Aamulehdessä: Ikäihmisten kaltoinkohtelu on vaiettua piilorikollisuutta

Ikäihmisten turvallisuus rikosten uhreina puhuttaa juuri nyt. Viranomaisten tietoon tulevat tyypilliset vain törkeimmät rikostapaukset. Henkirikoksen uhreina kuolee vuosittain yli 65-vuotiaita noin kymmenen ihmistä. Harvemmin esiin nousevat kuitenkaan piiloon jäävät, mutta arkipäivässämme jatkuvasti läsnä olevat ikäihmisten kaltoinkohtelun hienovaraisemmat piirteet. Nämä tapahtuvat usein lähisuhteissa.

Lue lisää...

Ikäihmisten kaltoinkohtelu on tyypillisesti luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa, jatkuvaa fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, taloudellista tai seksuaalista hyväksikäyttöä, avun laiminlyöntiä tai oikeuksien rajoittamista. Läheisen päihdeongelma ja mielenterveyshäiriöt sekä ikäihmisen omat terveydelliset ongelmat lisäävät riippuvuutta ja riskejä joutua kaltoinkohtelun kohteeksi. Myös vanhusten lisääntyneet omat päihdeongelmat ovat osa tätä vyyhtiä.

Kaltoinkohtelun merkit voivat näkyä monella tapaa, masentuneisuutena, terveyskeskusten asiakaskäynteinä, muiden viranomaisten asiakaspalvelupisteissä vierailuna. Mahdollinen kaltoinkohtelu näiden merkkien taustalla jää herkästi huomioimatta, mutta vanhuksen hätä kuormittaa hänen oman itsensä lisäksi pahimmillaan laajaa joukkoa eri palveluiden tarjoajia ja viranomaisia.

Ikääntyneisiin kohdistuva väkivaltarikollisuus on tyypillisesti erityisen piilossa olevaa piilorikollisuutta. Kolmeneljäsosaa tapauksista on tilastollisesti sellaisia, joissa pahoinpitelijä on läheinen ihminen, päihdeongelmainen aviopuoliso, lapsi tai sukulainen. Väkivaltaa tapahtuu yleensä kotona ja uhrina on tyypillisesti nainen; Suomessa joka neljäs yli 60-vuotias kotona asuva nainen oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen (2010) mukaan kokenut väkivaltaa viimeisen vuoden aikana.

Ikäihmisen on hankala puolustaa oikeuksiaan jo viranomaisten kanssa asioidessaan. Lähisuhteissa kaltoinkohtelun urhiksi joutuvalla ja läheisistään riippuvaisella ikäihmisellä tilanne on vielä monisyisempi. Ei ole paikkaa, johon reklamoida, että ei ollut syötävää tai varoja on käytetty väärin. Teoriassa on mahdollista kutsua esimerkiksi akuutissa väkivaltatilanteessa poliisi paikalle, mutta ongelmien ilmitulo voi heikentää sitä apua, josta uhri on lähisuhteessaan riippuvainen. Käytännössä tällainen henkilö voi olla läheistensä avusta ja hoivasta yhtä riippuvainen kuin lapsi. Lasten suojaksi on kuitenkin säädetty laajasti eri tahoille velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Erityistä lakisääteistä velvollisuutta ilmoittaa ikäihmisten kaltoinkohteluun liittyvistä tilanteista ei ole.

Vanhuspalvelun palvelurakenteet ovat juuri nyt murroksessa. Tämä tarkoittaa jatkossa kotihoidon huomattavaa kasvua. Juuri ikäihmiset kohtaavat itselleen vieraita hoitajia ja hoitohenkilöstöön kuuluvia työntekijöitä omassa kodissaan enemmän kuin mikään muu väestöryhmä. Tämä on haasteellista kaltoinkohtelun tunnistamisessa. Vaihtuvat hoitajat eivät saa kokonaiskuvaa hoidettavan kokonaisvaltaisesta elämäntilanteesta ja puheeksiotto vaikeutuu, jos luottamusta ei ole.

Ajankohtainen keskustelu ikäihmisen kotona työskentelevien työntekijöiden luotettavuuden varmistamisesta ja valvonnasta on tärkeää. Samanaikaisesti tämän tärkeän ammattiryhmän ammatillisessa osaamisessa ja palveluiden järjestämisessä tulee  huomioida lähisuhteissa tapahtuvan kaltoinkohtelun tunnistaminen ja puheeksiotto.

Anna-Kaisa Heinämäki
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Tarkennuksena tekstiin:

Mielipidekirjotukseeni ”Ikäihmisten kaltoinkohtelu on vaiettua piilorikollisuutta” (AL 4.11.2014) on syytä tehdä tarkennus. Kirjoitin, että mitään lakisääteistä velvollisuutta ilmoittaa ikäihmisen kaltoinkohteluun liittyvistä tilanteista ei olisi. Vanhuspalvelulain 25 §:n mukaisesti terveydenhuollon ammattihenkilöllä taikka kunnan sosiaalitoimen, alueen pelastustoimen, hätäkeskuksen tai poliisin palveluksessa olevalla on velvollisuus salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoittaa kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle, jos työntekijä on saanut tehtävässään tiedon sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan.

Tekstiä on tarkennettu ja korjattu myös siltä osin, mihin tutkimukseen väkivaltakokemusten osalta viittaan.