Mielipidekirjoitukseni viharikollisuuden tilastoinnista Tamperelaisessa 27.11.2010

http://www.tamperelainen.fi/Keskustelut/Lukijalta/Viharikollisuuden-tilastointia-kehitettava

Tamperelaisen pääkirjoitus (20.11. 2010) osui varsin ajankohtaiseen aiheeseen käsitellessään viharikosten määrän kasvua ja tilastointikäytäntöjä. Aiempaa kriittisempi maahanmuuttokeskustelu, mutta myös muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin liittyvät uutiset tekevät viharikosten seurannasta erityisen kiinnostavan.
Ilmassa on viitteitä siitä, että eri vähemmistöryhmien väliset sekä ns. valtaväestön ja vähemmistöryhmien väliset konfliktit tulevat lisääntymään. Tosiasiassa pelkästään poliisin rikostilastojen perusteella luotettavaa arviota niiden määrästä on kuitenkin äärimmäisen hankala tehdä, koska viharikosten tilastointiin ja tilastojen tulkintaan liittyy ongelmia ja puutteita.
Suomessa ei ole olemassa erillistä rikosnimikettä nimeltä viharikos. Sen sijaan rikoslain 6 luvun 5 §:n perusteella rikoksesta voidaan antaa kovempi rangaistus, jos se on kohdistettu kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tämän ryhmään kuulumisen perusteella. Motiivina voi olla myös kohdehenkilön uskonnollinen tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai vammaisuus. Käytännössä tätä koventamisperustetta käytetään kuitenkin oikeuskäytännössämme hyvin harvoin.
Poliisi tilastoi viharikoksia operatiivisessa päivittäistyössään vain, jos tekoa epäillään rasistiseksi. Muiden viharikosten osalta tätä tilastointimahdollisuutta ei ole käytössä. Viharikokset tulevat myös harvoin poliisin tietoon eli ne ovat tyypillistä piilorikollisuutta. Jos tieto viranomaisille tulee, on tilanne usein hyvin tulkinnanvarainen.
Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisen henkilön liikeyrityksen ikkuna on rikottu keskellä yötä, eikä tekijästä ole tietoa. Onko teko tällöin summittaisesti tehty vahingonteko vai harkitusti rasistisin motiivein toteutettu rikos maahanmuuttajaa kohtaan? Nämä alun perin motiiviltaan epäselvät rikokset ovat usein hankalasti selvitettävissä, jos tekijää ei saada kiinni.
Käytännössä myös valtakunnalliset alueelliset erot vaikuttavat jonkin verran siihen, minkälaiset kirjaamiskäytännöt poliisilla on ja miten viharikokset päivittäistyössä tunnistetaan.
Päätoimittaja kysyy kirjoituksessaan, tulisiko poliisilla olla käytettävissä rikosten tilastointiin kokonaan uusi viharikokset-luokka. Tähän suuntaan tilastointia tulee kehittää. Tilastointimahdollisuuksien paraneminen ei poistaisi kaikkia käytännön haasteita, mutta edesauttaisi tarkoituksenmukaisemman tiedon tuottamista. Myös viharikosten tunnistamiseen tulee kiinnittää enemmän huomiota.
Poliisin rikostilastot ovat tietoja, joita seurataan ja niihin myös usein luotetaan. Siksi niiden tulee aiempaa kattavammin vastata yhteiskunnallisiin ja aikamme ilmiöiden tarpeisiin.
Poliisi tarvitsee rikostietojärjestelmäänsä nykyistä paremmat tilastointikäytännöt, jotka sisältävät tilastointimahdollisuuden ja nopean tiedonhaun viharikoksista. Tämä mahdollistaisi viharikosten nostamisen seikkaperäisemmin ja luotettavammin yleiseen keskusteluun.
Tällöin olisi myös parempi mahdollisuus seurata, miten tuomioistuimissa käytetään ns. vihamotiivia rangaistuksen koventamisperusteena suhteessa poliisin tietoon tulleisiin rikosepäilyihin. Samalla mahdollistuisi myös yleisen asenneilmapiirin systemaattisempi seuraaminen ja erilaisten viharikollisuuteen liittyvien trendien tunnistaminen ja vertailu niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla.
Anna-Kaisa Heinämäki
ylikonstaapeli kaupunginvaltuutettu (vihr.)