Turvallisuutta emme voi kantaa ämpärillä sisään, mutta voimme vaikuttaa siihen

Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta. Näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla.  Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä mielenterveyspalveluiden kaltaisissa peruspalveluissa.

Turun järkyttävien tapahtumien tiimoilta keskustellaan työpaikoilla, kouluissa ja poliittisissa pöydissä nyt varmuudella turvallisuudesta. Kun aikaisemmin turvallisuus nosti mielleyhtymän liikenteestä, päihteiden ongelmakäyttäjistä tai vaikkapa koulun ympärillä ajavasta epäilyttävästä autosta, mielletään turvallisuus nyt paljon globaalimmaksi kysymykseksi. Maailma on kutistunut ja uskonnollisesti ja poliittisesti väkivaltainen ääriliikehdintä on aivan eri lailla paikallinen kysymys. Tuntematta Turun tapauksen taustoja enempää, tapaus on joka tapauksessa surullinen esimerkki.

Äärimmäisyyksiin menevä väkivalta on kuitenkin valitettavan tuttua viime vuosilta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, Hyvinkää, Imatra, ovat kaikki olleet murheellisia esimerkkejä siitä, kuinka varsin yksinkertaisella toimintamalilla voi saada paljon pahaa aikaan. Väkivallan tekijä ei välttämättä tarvitse toimiakseen johdettua organisaatiota ja huolellista suunnittelua taustalleen. Paljon puhuttu tiedustelulainsäädäntö ei ole siten avain onneen ja turvallisuuteen, vaikka näin annetaan helposti ymmärtää. Itsekin kuitenkin tunnistan uuden tiedustelulainsäädännön tarpeellisuuden pääpiirteissään ja toivon kokonaisuuden etenevän poliittisessa käsittelyssä.

Radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on yhteisöissä ja peruspalveluissa

Lopulta, niin kliseistä kun se onkin, turvallisuus syntyy aina yhteisöistä käsin. Ei ympäriltä annettuina kontrollitoimenpiteinä tai rakennettuina raja-aitona. Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä kunnan ja kolmannen sektorin sekä tulevan maakunnan peruspalveluissa. Valtuustoissa istuvat kuntapoliitikot ovat tässä avainasemassa. Nostan tästä esimerkkinä mielenterveyspalveluiden saatavuuden ja toimivuuden. Jokaisella poliisipartiolla lienee kokemusta siitä, että työtehtävillä tulee toistuvasti vastaan ihminen, jonka käytös on henkilölle itselleen ja toiselle täysin arvaamatonta. Oikeanlaista apua ihmiselle ei tunnu kuitenkaan löytyvän ja henkilö palaa aina uudelleen poliisin kontrollitoimenpiteiden kohteeksi. Tämä on turvallisuusriski kaikille.

Toiseksi, jokaisen opettajan, sosiaalityöntekijän, lääkärin, nuoriso-ohjaajan ym. muiden keskeisten toimijoiden on tunnettava viranomaisten tiedonvaihtoon liittyvät keskeiset toimivallan rajat ja mahdollisuudet. Ei ole erityisen kauaa siitä, kun niin poliisissa kuin muissa viranomaisissa paikoin naureskeltiin eri sidosryhmien kanssa tehtävälle sidosryhmäyhteistyölle ”turhana kahvinjuontina”. Poliittisesta ja uskonnollista radikalismista puhuminen näyttäytyi herkästi yliampuvalta keskustelulta, jolla ei mielletty olevan yhtymäkohtia tavalliseen arkipäivään. Nyt kukaan vuorovaikutusammatissa työskentelevä henkilö ei voi sanoa, että väkivaltaisesti radikalisoituneen henkilön tunnistaminen, ja työ jolla estetään erityisesti nuoria ajautumaan ääriliikehdintään, ei kuuluisi osaksi perustavanlaatuista ammattitaitoa. Työantajien on huolehdittava siitä, että tämä osaaminen on työntekijöillä päivitettynä.

Kolmanneksi. Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta, mutta näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla. Riittävillä poliisin resursseilla tehdään myös laadukasta rikostutkintaa ja ollaan korvana niiden paikallisyhteisöjen suuntaan, joilla on turvallisuusviranomaisille tärkeää kerrottavaa. Riittävillä resursseilla tehdään myös laadukasta kansainvälistä yhteistyötä rikosten ennalta estämiseksi. Poliisi on säästökuurinsa vuoksi joutunut mielestäni tekemään liiaksi valintoja, jotka ovat tarkoittaneet toiminnan tinkimistä näillä eri osa-alueilla. Tämä aika ei ole oikea hetki säästää näistä voimavaroista.

Läheisväkivallan ehkäisytyö entistä vaikuttavammaksi (julkaistu Aamulehdessä 27.9.2016.)

Turvakotipaikat Suomessa eivät riitä. 1200 ihmistä jäi viime vuonna vaille hakemaansa turvaa. Tampereella on osaamista ja mahdollisuus kehittää turvakodista ja muista väkivaltatyön palveluista kokonaisuus, joka olisi toimintamalliltaan Suomen ja Euroopan edelläkävijä.

Lue lisää...

Turvakotien rahoitus siirtyi muutama vuosien sitten kuntien ja järjestöjen vastuulta valtiolle. Tämä mahdollistaa nyt toiminnan pitkäjänteisemmän suunnittelun. Suomessa on tällä hetkellä reilut sata turvakotipaikkaa. Määrä ei ole riittävä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 1200 ihmistä jäi viime vuonna vaille hakemaansa turvaa. Turvakotipaikkojen määrän nostaminen lain edellyttämälle tasolle edellyttäisi valtiolta vielä tuntuvaa lisärahoitusta.

Mahdollisuuksia ja tarpeita on myös toiminnan sisällöllisessä kehittämisessä. Tampere on perinteisesti ollut väkivallan uhrien ja tekijöiden kanssa tehdyn väkivaltatyön eturintamassa. Tampereella olisi mahdollisuudet kehittää turvakodista ja muista väkivaltatyön palveluista kokonaisuus, joka olisi toimintamalliltaan Suomen ja Euroopan edelläkävijä. Uuden toimintamallin myötä palveluverkko selkeytyisi, päällekkäisen työn määrä vähenisi, palveluita tuotettaisiin asiakkaiden tarpeisiin nähden vielä oikea-aikaisemmin ja oikein mitoitettuna.

Erityisesti tamperelaisessa järjestötyössä tehdään läheisväkivallan ehkäistytyötä ammattitaidolla ja monialaisesti. Tampereella toimii kahdeksanpaikkainen ensi- ja turvakoti. Myös Setlementti Tampere ry:ssä on viime vuosina tehty onnistuneita ja tarpeellisia avauksia muun muassa seksuaalirikosten ja kunniaväkivallan uhrien auttamiseksi. Tampereen kaupunki ollut väkivaltatyön kehittämisessä myös aktiivinen. Kuluneena vuonna on esimerkiksi kehitetty poliisin ja kaupungin sosiaalipäivystyksen välistä yhteistyötä lähisuhdeväkivallan ennalta ehkäisemiseksi. Toiminnan jatkuvuus on turvatta myös seuraavina vuosina.

Tunnistettu kehittämiskohde on edelleen väkivaltaan liittyvän stigman poistaminen. Esimerkiksi turvakodissa ei juurikaan näy asiakkaina ikäihmisiä, vammaisia, seksuaalivähemmistöjä eikä taloudellisesti hyvässä asemassa olevia väkivallan uhreja. Kuitenkin tiedetään, että lähisuhde- ja perheväkivaltaa tapahtuu kaikissa väestöryhmissä. Tarvitsemme muutosta keskustelukulttuurissa, tiedotuksen lisäämistä, monipuolisten palveluvaihtoehtojen tarjoamista ja esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa tehtävää valistustyötä.

Haasteena on myös oikea-aikainen apu. Selvitysten mukaan Suomessa perheväkivaltaa on jatkunut keskimäärin neljä vuotta ennen turvakodille tuloa. Avun oikea-aikaisuuden turvaaminen onkin yksi keskeinen tekijä, jolla väkivallan uhrien ja tekijöiden palveluita voitaisiin parantaa. Turvakotien toimintaa tulisikin kehittää siten, että turvakodeissa olisi aikaisempaa enemmän tarjolla myös matalan kynnyksen palveluita. Tällaisia ovat esimerkiksi vihanhallintakurssit, vanhemmuuskurssit ja keskusteluapu ilman leimautumisen pelkoa ja häpeää. Näin avopalvelut ja kattavammat turvakotipalvelut rakentuisivat jatkumoksi.

Suomalaisessa perhe- ja lähisuhdeväkivaltakeskustelussa on perinteisesti tehty tiukka raja tekijöiden ja uhrien välillä. Tämän lisäksi lapset tunnistetaan kokonaisuudesta herkästi erillisinä. Tarvitsemme entistä kokonaisvaltaisempaa puuttumista koko perheen tilanteeseen. Palveluiden ja tuen fokus tulee olla perheen hyvinvoinnissa. Vaikka parisuhde ei voisi aina jatkua, lasten edun ja vanhemmuuden käsittely tukisi eron jälkeisiä vaiheita monella tapaa.

Tampereella on osaaminen ja pitkälti myös resurssit olemassa tähän entistä kokonaisvaltaisempaan toimintamalliin, joka parhaimmillaan tekisi äärimmäisen tärkeästä tehdystä työstä entistä vaikuttavampaa.

Kirjoitukseni Aamulehdessä 23.3.2016: Uskottavuus on säilytettävä

 Nykyiseen turvallisuuskeskusteluun sisältyy useita erilaisia tasoja, paikallisista järjestyshäiriöistä valtioiden turvallisuutta koskeviin turvallisuusuhkiin. Globaalit ja paikalliset turvallisuuskysymykset kietoutuvat toisiinsa tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin ja se haastaa koko julkisen vallan toimintakentän.  Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää uudenlaista taitoa käydä dialogia median, kansalaisten. Erityisesti korostuvat poliisin resurssit, toimivalta ja kyky ottaa uusia yhteiskunnallisia asioita haltuun.

Luottamus poliisiin ja sen toimintakykyyn on ollut perinteisesti korkealla. Mutta luottamus ansaitaan yhä uudelleen vain silloin, kun poliisilla on mahdollisuudet selviytyä tehtävistään. Kasvanut terrorismin uhka on ollut merkittävänä pontimina kehitykselle, jossa globaalit turvallisuusuhat ovat vaikuttaneet paitsi kansainvälisellä, myös kansallisella tasolla viranomaisten toimintaan ja oikeudellisen sääntelyn muutostarpeisiin. Vahvasti politisoitunut tiedustelulainsäädännön kehittäminen on tästä ajankohtainen esimerkki. Erityisesti tehokas terrorismin ja kyberrikollisuuden torjunta kaipaa ajantasaista lainsäädäntöä. Perusoikeuksien välinen punninta ja valtioiden turvallisuuden takaaminen ovat muuttuneet yhä visaisemmaksi yhtälöksi.

Vastaavasti myös paikallisella tasolla turvallisuuden merkityksen kasvu on aikamme trendi, joka näyttäytyy turvattomuuden tunteena erityisesti julkisessa kaupunkitilassa. Turvallisuuteen liittyville kysymyksille on tyypillistä, että ne nousevat nopeasti, tunneperäisesti ja haastavat perinteiset toimintatavat. Kouluampumistapaukset osoittivat kuinka käsitys arkipäivän ympäristön turvallisuudesta muuttuu äkillisesti. Nyt keskustelun ytimessä on huoli ja pelko turvapaikanhakijoiden aiheuttamista rikoksista. Keskustelu on ollut lähinnä mustavalkoista kiistelyä. Tämä on ollut omiaan ruokkimaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja poliittista ääriliikehdintää. Samanaikaisesti poliisin resurssit ovat niukentuneet ja tämä on edellyttänyt toiminnan priorisointia kiireellisimpien hälytystehtävien ja välttämättömimpien rikostorjuntatehtävien hoitamiseen.

Kun julkisen vallan mahdollisuudet tuottaa turvallisuutta heikentyvät jatoimintaympäristö muuttuu, kasvaa turvattomuuden tunne.  Tämä koettelee kansalaisten ja yhteiskunnan välistä luottamusta.  Samalla syntyy luottamusvajeen paikkaajia, kuten voimakkaasti laajentunut yksityinen turvallisuusala. Tähän luottamuspulaan liittyy myös viime aikoina paljon puhutut katupartiot. Pelot juridisoituvat ja politisoituvat ilman, että haasteisiin vastataan kestävällä tavalla.

Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää poliisilta voimavaroja ja taitoa käydä dialogia median, kansalaisten, päätöksentekijöiden ja myös poliittisten ääriryhmien välillä sekä taitoa yhdistää globaaleja ja paikallisia turvallisuuskysymyksiä. Muun muassa kyberturvallisuuden hallinta ja kansainvälinen terrorismi ovat asettaneet aivan uudenlaisia osaamis- ja henkilöstötarpeita. Kansainväliset lapsipornografian järjestäytyneet lonkerot ulottuvat suomalaisiin kyliin. Mellakaksi muuttunut keskieurooppalainen mielenosoitus voi siirtyä hetkessä paikallisilla poliittisilla vivahteilla meidän kaupunkeihimme.

Paikallisella tasolla kiireisimpien hälytystehtävien ja esitutkinnan lisäksi myös pitkäjänteisempi turvallisuusyhteistyö ja luottamuksen rakentaminen korostuvat. On oltava ilmiöiden ja kulttuurien tuntemusta ja voimavaroja luoda verkostoja niihinkin tahoihin, jotka ovat perinteisesti olleet kontrollin kohteena. Tarvitsemme edelleen maaseudulle ja urbaaniin kaupunkitilaan ”vanhan ajan Reinikaisia”, mutta vuorovaikutuksen tavat ja keinot ovat laajemmat. Nykyajan ja tulevaisuuden poliisi chattaa illan kuulumiset myös sosiaaliseen mediaan ja tekee turvallisuusyhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Poliisilta vaaditaan yhä enemmän myös mediataitoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tapahtuneiden rikosten raportointi ilman laajempaa ilmiöiden taustoitusta ei riitä.

Kyse on riittävistä resursseista, toimivallasta ja kyvystä uudistua. Jos luottamus poliisiin murentuu, murentuu merkittävällä tavalla myös ihmisten turvallisuuden tunne ja käsitys siitä, mikä on julkisen vallan uskottavuus kaikkien kansalaisten tasapuolisena turvallisuuden takaajana. Tällaista harha-askelta emme voi ottaa.

Turvallisuuden edistämisen monet tavat

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa tavoiteltiin aikoinaan, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli ja meni ja se jätti jäljelle mielikuvan, että Euroopan turvallisimman maan sijaan olemme turvaton ja uhattu kansa. Tosiasiallinen turvallisuus ja turvattomuuden tunne sekoittuivat. Vaikka rikollisuuden isossa kuvassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, niin kokemus siitä, että oma elinympäristö on aiempaa turvattomampi ja ennakoimattomampi voimistui. Toisilla turvallisuuden tunnetta ovat järkyttäneet pelko turvapaikanhakijoiden tekemistä epäillyistä rikoksista, erityisesti pelko siitä, että paljon puhuttu seksuaalirikollisuus kasvaa. Toisaalta maahanmuuttokeskustelu on vauhdittanut myös poliittisen ääriliikehdinnän nousua merkittävällä tavalla, joka on ollut omiaan herättämään turvattomuutta.

Kokemus turvattomuudesta lisää usein tarvetta saada lisää kontrollia, valvontaa ja järjestystä. Tätä tarvetta voidaan toteuttaa varsin monella tapaa. Tampereella on jo vuosia jalkauduttu valvomaan ja tukemaan lukukautensa päättäviä koululaisia. Viimeksi on ideoitu vapaaehtoista liikennevalvontaa koululaisten turvallisuuden edistämiseksi. Toimivallan lähtökohtana ovat ns. jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat muun muassa väkivaltaisesti käyttäytyvän henkilön hetkellisen kiinnioton. Latotanssien, turnausten ja konserttien tuhannet tilapäiset järjestyksenvalvojat ovat myös yksi esimerkki vakiintuneesta suomalaisesta tavasta korvata viranomaisresursseja ja valvoa ympäristöä. Kaikkien näiden toimintojen taustalla on kuitenkin itsestään selvä arvoperusta; juhlimaan, olemaan, kulkemaan, liikkumaan, nauttimaan ja tutustumaan voi tulla jokainen.

Sen sijaan turvapaikanhakijoiden liikkumiseen ja käyttäytymisen valvontaan liittyvä katupartiointi kohdistuu jo lähtökohtaisesti erilaiselle asetelmalle. Valvonnan intressiksi nousevat yksittäisten ihmisryhmien käyttäytyminen ja heidän kontrollointinsa, ei niinkään turvallisen ympäristön tarjoaminen kaikille. Tällaisista syrjivistä lähtökohdista toimivat tahot, jotka perustelevat toimintaansa turvallisuuden lisäämisellä, heikentävät tosiasiallisesti itse turvallisuutta yhteiskunnallista vastakkainasettelua lietsomalla. Samalla nämä tahot ottavat omaksi oikeudekseen määritellä sen, kenellä on oikeus valvoa ja mikä ihmisryhmä tulee olla valvottu. En siis kiistä sitä, etteikö turvallisuus olisi joissakin tapauksissa oikeasti tai joidenkin ihmisten omasta mielestä heikentynyt turvapaikanhakijoiden suuren määrän seurauksena joillakin paikkakunnilla. Turvallisuuden tunnetta horjuttaa usein pienetkin tapahtumat. Ratkaisu vastata näihin syntyviin pelkoihin syrjivällä kontrollilla on kuitenkin kestämätön.

Kun nämä eri intresseistä käsin nousevat valvonnan muodot sekoittuvat julkisessa keskustelussa valtion poliittista johtoa myöden, tehdään hallaa myös positiivisille valvonnan ja turvallisuuden edistämisen muodoille. Viranomaisten resurssien niukentuessa tarvitsemme jatkossakin oma-aloitteista aktiivisuutta tarttua toimeen ja vaikuttaa ympäristön turvallisuuteen. On sääli, jos syntynyt kohu vesittää yhteiskunnan turvallisuutta oikeasti edistäviä kansalaisvalvonnan muotoja.

Kätevin tapa aloittaa työ oman ympäristönsä turvallisuuden edistämiseksi on kuitenkin vaikuttaa aivan itse omalla käytöksellään ennalta ehkäisevästi niihin tilanteisiin, joissa tyypillisimmin suomalainen joutuu rikoksen uhriksi. Ei esimerkiksi kannata haastaa riitaa juovuspäissään nakkikioskilla. Lauantain ja sunnuntain välinen yö tällaisissa tilanteissa on tilastollisesti yksi turvattomimmista hetkistä. Kunnioita puolisosi, lastesi ja vanhempiesi fyysistä koskemattomuutta eli älä pahoinpitele tai käytä seksuaalisesti tai taloudellisesti hyväksi. Pistä lompakko takataskun sijaan povitaskuun. Puutu koulu- ja työpaikkakiusaamiseen ja vältä toisten loukkaamista, herjaamista tai väärien tietojen levittämistä – erityisesti sosiaalisessa mediassa. Näitä pelisääntöjä kunnioittaen, Euroopan turvallisin maa -titteli saavutetaan kertaheitolla. Emme tarvitse tähän Odinin sotureita tai muitakaan oman reviirinsä puolustajia.

Kirjoitukseni Aamulehdessä asuinalueiden turvallisuudesta

Suomalaisessa turvallisuuskeskustelussa on tyypillistä vaatia poliisilta enemmän toimenpiteitä sekä kunnalta erilaisia palveluita asuinalueiden turvallisuuden edistämiseksi. Miksi turvallisuuden edistämiseen rakennetun ympäristön suunnittelussa käytetään kuitenkin edelleen niin vähän aikaa, vaivaa ja resursseja?

Lue lisää...

Tampereen Muotialan asuinalue on ensimmäinen alue, jonka suunnittelussa otettiin alusta asti huomioon rikollisuuden ennaltaehkäisy. Muotialan suunnittelussa hyödynnettiin monella tapaa rikoksia ennalta ehkäiseviä elementtejä fyysisiä rakenteita muokkaamalla. Näitä keinoja ovat muassa valaistuksen suunnittelu, läpinäkyvien materiaalien käyttö, näköesteiden minimointi ja liikenneturvallisuuden huomiointi esimerkiksi parkkipaikkojen sijoittelussa ja kulkureittien suunnittelussa. Turvallisuutta edistää myös vuorovaikutukseen kutsuvien kohtaamispaikkojen huomiointi paikallisen yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Muotialan suunnittelussa mukana olleiden viranomaisten ja rakennusliikkeiden kokemukset turvallisuussuunnittelusta olivat myönteisiä. Kertyi kokemusta eri toimijoiden rajapinnat ylittävästä yhteistyöstä turvallisuuden edistämiseksi. Suunnittelusta koituneet erilaiset lisäkustannukset olivat vähäisiä. Asukkaat ovat olleet pääosin tyytyväisiä ympäristöönsä. Tilastointi ja systemaattinen seuranta alueen turvallisuudesta sekä suunnittelusta kertyneiden kokemusten jatkohyödyntäminen on kuitenkin jäänyt vajaaksi.
Erityisosaaminen turvallisten asuinympäristön suunnittelussa yhdistettynä ekotehokkaaseen rakentamiseen voisi olla vientituote, jossa Suomi Euroopan turvallisimpana maana voisi profiloitua. Nyt tilanne on kuitenkin se, että muissa Pohjoismaissa turvallisuussuunnittelu osana yhdyskuntarakenteen suunnittelua on selvästi pidemmällä.

Syrjäytymisen ehkäisy on parasta rikollisuuden ennalta ehkäisyä. Viihtyisä ja turvallinen rakennettu ympäristö ei tätä yksin tee, mutta tuo merkittävän lisäarvon päivittäiseen elämään. Tämä on siten yksi keino myös asuinalueiden eriarvoistumisen ehkäisyssä. Turvallinen ympäristö ei tarkoittaa tylsää ja lisääntyvää kontrollia. Turvallisuutta edistävä ympäristö tukee yhteisöllisyyttä, ihmisten kohtaamista, ehkäisee tapaturmia ja nostaa kynnystä häiriökäyttäytymiseen ja rikosten tekoon.

Anna-Kaisa Heinämäki
Poliisi, YTM, HTM
Kansanedustajaehdokas (vihr.)