Sosiaalityö on jäämässä sote-uudistuksessa jalkoihin (kirjoitukseni Aamulehdessä 6.4.)

 

Sosiaali- ja terveyshuollon uudistuksen myötä palvelut ovat historiallisen myllerryksen alla. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmämme kaipaa kyllä remonttia, mutta erityisen huolestuttavaa on sosiaalipalveluiden jääminen uudistuksen varjoon. Keskustelu ja huomiot ovat kiinnittyneet pääosin terveydenhuollon kysymyksiin samalla kun lastensuojelu, vanhustyö, vammaispalvelut sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut jäävät paitsioon.

Suomalaisen lapsen suurin turvallisuusriski on lähisuhteissa koettu väkivalta. Vuosittain syntyy noin 60 000 vauvaa, joista joka kymmenennellä on riski tulla kaltoinkohdelluksi vailla riittävää hoivaa. Noin kuusi prosenttia odottavista äideistä on päihderiippuvaisia. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä.  Ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Listaa eriarvoistuvasta lapsuudesta ja vanhemmuudesta sekä vähemmistöjen asemasta voisi jatkaa useilla eri tunnusluvuilla. Hallituksen tekemät heikennykset päivähoitoon ja kuntien valtionosuuksien leikkaaminen myös perusopetuksen resursseista ovat olleet omiaan lisäämään tätä eriarvoistumiskehitystä.

Sosiaalityön merkitys ei ole hävinnyt, vaan se korostuu. Hyvinvoivat ihmiset ovat kunnan tärkein voimavara. Päätöksenteossa ja kunnan edunvalvonnassa on pidettävä nyt ääntä sosiaalipalveluiden turvaamisen, jatkuvuuden ja kehittämisen puolesta. Muutoin murramme niitä elintärkeitä korvaavia ja kannattelevia palveluita, joiden avulla kunnat ovat yhdessä yhdistysten ja järjestöjen kanssa nostaneet ihmisiä pohjalta ylös.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu (vihr.), YTM, HTM

Perustuslain tulkintoja ja kuntademokratian kiemuroita

Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli alueellista seutuselvitystä muiden seutukuntien tavoin 14.4.2014. Alla valtuustossa pitämäni puhe:

Käsissämme oleva seutuselvitys kuvastaa ajan henkeä oivallisella tavalla. Ennen kuin seutuselvitys ehti viralliseen poliittiseen käsittelyyn, on se tavallaan jo vanhentunut sote-päätöksen myötä. Toisaalta, yksikään sote-alue ei ole vielä pystyssä. Vain piirretyt ääriviivat ovat olemassa eikä lopputuloksesta ole tietoa. Keskustelun on siten syytä jatkua.

Perustuslain mukaisesti Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä on säädettävä lailla. Perustuslaissa on myös vahvistettu kuntien verotusoikeus. Täällä Tampereella ja seutukunnissa käsittelemme parhaillaan seutuselvitystä, jonka valtiosääntöoikeudellinen ydin lähtee näistä perustuslakiin kirjatuista periaatteista.  Toisaalta, perustuslakivaliokunnan toiminnalle ja siten myös perustuslain tulkinnalle on ollut tyypillistä päätösten alisteisuus poliittisille päämäärille. Kuntauudistus on tästä hyvä esimerkki. Tulkintarajapinnat ovat venyviä ja joustavia. On tulkittu kauniiksi väritetyillä lauseilla, että Suomen perustuslaki ei aseta estettä uudistuksen etenemiselle, kun kuntien tiedonsaannista ja riittävästä reagointiajasta huolehditaan.

Toisaalta, vastakkaiset lausunnot ovat tiukasti katsoneet, että valtioneuvoston toimivallan laajentaminen kuntauudistuksessa on erittäin ongelmallista. On kritisoitu, että kuntauudistus ei saisi olla jotain sellaista, jonka enemmistöparlamentarismin voimalla runnotaan läpi. Kuntareformin olisi siten nautittava laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää, kuten itse perustuslakiuudistus aikoinaan. Koska yhteistä näkemystä ja varmuutta perustuslainmukaisuudesta ei ole saatu, toi sote-ratkaisu kuntauudistukselle helpottavan aikalisän.

Perustuslain mukaista tai ei, kuntapolitiikassa on osattava tunnistaa ratkaisut, jotka vahvistavat näennäisdemokratiaa, mutta tosiasiassa kovertavat jo nyt kunnallista itsehallintoa.  Jos esimerkiksi pienessä kunnassa valtaosa toiminnoista on järjestetty kuntayhtymissä, kuinka paljon tämä kaventaa kunnallista itsehallintoa? Entä ovatko erilaiset välimallit kuntien yhdistymisen ja yhteistyön väliltä myös kohti näennäisdemokratiaa ja näennäistä itsehallintoa, jotka eivät kuitenkaan ratkaise kuntauudistuksen taustalla olevia perustavanlaatuisia kysymyksiä?  Sama pätee nyt tehtyyn sote-ratkaisuun. Kun kuntien yksi merkittävin toimialue, sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuus, muutetaan viiden alueellisen järjestäjän toimesta tapahtuvaksi, luovutetaan todellisuudessa kunnallisen itsehallintovallan ydintehtäviä näille alueille. Pakkoliitos ei tapahtunutkaan siis kuntia yhdistämällä, vaan keittiön kautta eli sosiaali- ja terveyspalveluiden määräysvaltaa kunnista viemällä.

Ja vielä kolmanneksi, sote-uudistus ei ratkaise kaikkea. Yli nykyisten kuntarajojen ratkaistavia merkittäviä asiakokonaisuuksia jää edelleen selvittämättä. Sote-uudistuksella ei edistetä kaupunkiseudun maankäyttöä, elinvoimaa ja kilpailukykyä eikä hallinnollista tehostamista.

Kunnallisen itsehallinnon perustuslainsuoja ei lopulta määrittele kuntien lukumäärää tai kuntarajoja. Kuntajakoon ja kuntarakenteen muutoksiin on niin kuntapäättäjillä kuin lainsäätäjällä laajat valtuudet. Siksi kunnallinen itsehallinto ei tuo vain mahdollisuuksia ja oikeuksia perustuslaista johdettuna ja valtion mahdollista pakkovaltaa vastaan, vaan se luo myös velvollisuuksia ja valtaa. Tämän vallan pitäjänä ja velvollisuuksien toteuttajana toimivat kunnalliset luottamushenkilöt. Velvollisuutenamme on toimia myös silloin, kun kyseessä on epämukavia taloudellisiin, hallinnollisiin, palvelumuotoihin ja kulttuuriseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä.

Etenemistapa ja pohjaesitys, joka Tampereen kaupunginvaltuustolle tänään esitetään, on tässä epäselvässä tilanteessa nyt oikea. Kannatan viestiä siitä, että yhden kunnan vaihtoehto olisi Tampereen näkökulmasta selkein.  Jatkotyöhön palataan, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki on hyväksytty ja sen vaikutukset ovat selvillä. On kuitenkin syytä muistaa, että otettava aikalisä on vain määräaikainen.