Kirjoitukseni Aamulehdessä 23.3.2016: Uskottavuus on säilytettävä

 Nykyiseen turvallisuuskeskusteluun sisältyy useita erilaisia tasoja, paikallisista järjestyshäiriöistä valtioiden turvallisuutta koskeviin turvallisuusuhkiin. Globaalit ja paikalliset turvallisuuskysymykset kietoutuvat toisiinsa tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin ja se haastaa koko julkisen vallan toimintakentän.  Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää uudenlaista taitoa käydä dialogia median, kansalaisten. Erityisesti korostuvat poliisin resurssit, toimivalta ja kyky ottaa uusia yhteiskunnallisia asioita haltuun.

Luottamus poliisiin ja sen toimintakykyyn on ollut perinteisesti korkealla. Mutta luottamus ansaitaan yhä uudelleen vain silloin, kun poliisilla on mahdollisuudet selviytyä tehtävistään. Kasvanut terrorismin uhka on ollut merkittävänä pontimina kehitykselle, jossa globaalit turvallisuusuhat ovat vaikuttaneet paitsi kansainvälisellä, myös kansallisella tasolla viranomaisten toimintaan ja oikeudellisen sääntelyn muutostarpeisiin. Vahvasti politisoitunut tiedustelulainsäädännön kehittäminen on tästä ajankohtainen esimerkki. Erityisesti tehokas terrorismin ja kyberrikollisuuden torjunta kaipaa ajantasaista lainsäädäntöä. Perusoikeuksien välinen punninta ja valtioiden turvallisuuden takaaminen ovat muuttuneet yhä visaisemmaksi yhtälöksi.

Vastaavasti myös paikallisella tasolla turvallisuuden merkityksen kasvu on aikamme trendi, joka näyttäytyy turvattomuuden tunteena erityisesti julkisessa kaupunkitilassa. Turvallisuuteen liittyville kysymyksille on tyypillistä, että ne nousevat nopeasti, tunneperäisesti ja haastavat perinteiset toimintatavat. Kouluampumistapaukset osoittivat kuinka käsitys arkipäivän ympäristön turvallisuudesta muuttuu äkillisesti. Nyt keskustelun ytimessä on huoli ja pelko turvapaikanhakijoiden aiheuttamista rikoksista. Keskustelu on ollut lähinnä mustavalkoista kiistelyä. Tämä on ollut omiaan ruokkimaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja poliittista ääriliikehdintää. Samanaikaisesti poliisin resurssit ovat niukentuneet ja tämä on edellyttänyt toiminnan priorisointia kiireellisimpien hälytystehtävien ja välttämättömimpien rikostorjuntatehtävien hoitamiseen.

Kun julkisen vallan mahdollisuudet tuottaa turvallisuutta heikentyvät jatoimintaympäristö muuttuu, kasvaa turvattomuuden tunne.  Tämä koettelee kansalaisten ja yhteiskunnan välistä luottamusta.  Samalla syntyy luottamusvajeen paikkaajia, kuten voimakkaasti laajentunut yksityinen turvallisuusala. Tähän luottamuspulaan liittyy myös viime aikoina paljon puhutut katupartiot. Pelot juridisoituvat ja politisoituvat ilman, että haasteisiin vastataan kestävällä tavalla.

Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää poliisilta voimavaroja ja taitoa käydä dialogia median, kansalaisten, päätöksentekijöiden ja myös poliittisten ääriryhmien välillä sekä taitoa yhdistää globaaleja ja paikallisia turvallisuuskysymyksiä. Muun muassa kyberturvallisuuden hallinta ja kansainvälinen terrorismi ovat asettaneet aivan uudenlaisia osaamis- ja henkilöstötarpeita. Kansainväliset lapsipornografian järjestäytyneet lonkerot ulottuvat suomalaisiin kyliin. Mellakaksi muuttunut keskieurooppalainen mielenosoitus voi siirtyä hetkessä paikallisilla poliittisilla vivahteilla meidän kaupunkeihimme.

Paikallisella tasolla kiireisimpien hälytystehtävien ja esitutkinnan lisäksi myös pitkäjänteisempi turvallisuusyhteistyö ja luottamuksen rakentaminen korostuvat. On oltava ilmiöiden ja kulttuurien tuntemusta ja voimavaroja luoda verkostoja niihinkin tahoihin, jotka ovat perinteisesti olleet kontrollin kohteena. Tarvitsemme edelleen maaseudulle ja urbaaniin kaupunkitilaan ”vanhan ajan Reinikaisia”, mutta vuorovaikutuksen tavat ja keinot ovat laajemmat. Nykyajan ja tulevaisuuden poliisi chattaa illan kuulumiset myös sosiaaliseen mediaan ja tekee turvallisuusyhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Poliisilta vaaditaan yhä enemmän myös mediataitoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tapahtuneiden rikosten raportointi ilman laajempaa ilmiöiden taustoitusta ei riitä.

Kyse on riittävistä resursseista, toimivallasta ja kyvystä uudistua. Jos luottamus poliisiin murentuu, murentuu merkittävällä tavalla myös ihmisten turvallisuuden tunne ja käsitys siitä, mikä on julkisen vallan uskottavuus kaikkien kansalaisten tasapuolisena turvallisuuden takaajana. Tällaista harha-askelta emme voi ottaa.

Asunnottomuus vähenee, mutta asenteet kovenevat

Työskentelin aikoinaan eräässä kaupungissa poliisin tehtävissä ja tapasin toistuvasti erään asunnottoman. Tämä mies oli asunut jo vuosia poliisilaitoksen vieressä pienessä punaisessa Ladassa. Poliisin ja tämän miehen välillä vallitsi eräänlainen herrasmiessopimus. Mies ei ollut haitaksi ja oma ”koti” Ladassa, poliisilaitoksen pihan vieressä oli turvallinen. Poliisi vastaavasti antoi miehen olla rauhassa, ”oman kylän miehenä”. Asetelma kuulostaa sympaattiselta, mutta kuvastaa samalla myös tilanteen raadollisuutta. Poikkeuksellinen ja epäinhimillinen asumisjärjestely oli muodostunut kaikille osapuolille normaaliksi olotilaksi. Sama logiikka pätee laajemminkin köyhyyteen. Mitä enemmän ihmisiä elää pitkittyneessä köyhyydessä osana kotikulmiamme ja kaupunkimme katuja, sitä tavallisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi tämä tilanne muuttuu.

Paljon hyvääkin on viime vuosina tapahtunut – erityisesti Tampereella. Asunnottomuuden vähentäminen on ollut useita vuosia kansallinen tavoite ja Tampere on ollut yksi onnistujista. Tampereen kaupunki on onnistunut vähentämään erityisesti pitkäaikaisasunnottomuutta, jolloin toimenpiteet on onnistuttu kohdistamaan usein hyvin moniongelmaiseen ryhmään. Pitkäaikaisasunnottomuuden kitkeminen kannattaa, koska oma asunto ennalta ehkäisee tunnetusti lukuisia muita ongelmia ja kustannuksia sekä antaa perustan kohti parempaa elämäntilannetta. Tampereella pitkäaikaisasunnottomia oli vuonna 2014 yhteensä 46 henkilöä. Vastaava luku vuonna 2012 oli 64. Kaikkien asunnottomien määrä Tampereella on pudonnut 245 henkilöön 2000-luvun alun 645 asunnottomasta.

Yksi keskeisimpiä toimenpiteitä asunnottomuuden kitkemisessä on sosiaalisen vuokra-asuntokannan käytön tehostaminen ja riittävä määrä tukiasumisyksiköitä. Samalla kaupunki on esimerkillisesti panostanut päihdeongelmaisten ja asunnottomien matalan kynnyksen palveluihin, kuten perustamalla toimintakeskus Huoltsun ja Tampereen selviämisaseman. Näiden palveluiden rooli kannatella kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä on merkittävä. Palvelut ovat myös kustannuksia ennalta ehkäisevä. Tarjoamalla terveydenhuoltoa, puhtautta ja ruokaa, ehkäistään pidempiä jaksoja kalliissa erikoissairaanhoidossa.

Huoltsu tarjoaa myös mielekkään paikan viettää aikaa. Tämä vähentää päihdeongelmaisten ja monen pitkäaikaisasunnottoman jatkuvaa oleilua julkisissa tiloissa, mikä koetaan herkästi häiritseväksi. Siksi onkin irvokasta, että juuri tämä palvelu on toistuvan vastustuksen kohteena. Aina kun Huoltsu on etsinyt uusia tiloja, liikkeellä ovat  naapurivahdit kertomassa, mihin tiloja ei tule ainakaan sijoittaa. Tällöin on aiheellista kysyä, kuinka moni on tähän mennessä tiennyt missä Huoltsu sijaitsee ja onko alueen maine ja vieressä olevien asuntojen arvo romahtanut? Onko Huoltsun nykyinen sijainti aiheuttanut konkurssin yrittäjille? Mikään näistä uhkakuvista ei ole toteutunut ja hyödyt ovat haittoja moninkertaisesti suuremmat. Silti näihin seurauksiin uskotaan vahvasti.

Ensi viikolla on jälleen asunnottomien yö. Yötä vietetään 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtuma jalkautuu myös Tampereelle. Tapahtuman viesti on tärkeä; Se nostaa esille kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien ihmisten aseman ja samalla murretaan myös asunnottomuuteen liittyvää häpeän leimaa. Viime vuosina on tehty tällä saralla valtavasti hyvää työtä, mutta kiristyvän asenneilmapiirin ja talouden vuoksi tarvitsemme näitä teemoja yhteiskunnalliseen keskusteluun yhä enemmän. Asunnottomuuden poistaminen ja erilaisten palveluiden hyödyt säteilevät inhimillisesti ja taloudellisesti tarkasteltuna moneen suuntaan – myös sen naapurivahdin mielenrauhaan.

Hälytystehtävien laadukas hoitaminen on turvallisuuden ydinasioita

Ihmisten turvallisuuden ydintä on hälytyspalveluiden saatavuus mahdollisimman nopeasti silloin, kun hätä on suurin. Juuri hälytystehtäviä hoitavia toimijoita jokainen tulotasostaan, elämäntilanteestaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta anelee nopeasti paikalle, kun oma asunto palaa, läheinen joutuu onnettomuuteen tai väkivallan uhriksi.

Lue lisää...

Laadukas pelastustoimi vähentää onnettomuuksien seurauksia omaisuudelle, ympäristölle ja terveydelle. Vastaavasti laadukas ensihoito ennalta ehkäisee erittäin kalliin tehohoidon kustannuksia ja inhimillisen hädän määrää. Myös poliisin työ on ensisijaisesti palveluammatti hälytystehtävien hoitamisesta rikostutkintaan. Arkisessa poliisin työssä kuulustellaan seksuaalirikoksen uhria, autetaan kaltoin kohdeltua vanhusta, pahoinpideltyä äitiä, heitteille jätettyä lasta tai itsensä kylmettämää alkoholistia.

Poliisin resurssit tulevat suoraan valtiolta. Pelastustoimen rahoitus tulee kunnilta ja ensihoito rahoitetaan sairaanhoitopiirien kautta. Harvemmin kuitenkaan nostetaan esille sitä tosiasiaa, että nämä eri hälytystehtävien hoitajat ovat toistensa toimintakyvystä riippuvaisia. Poliisi tarvitsee esimerkiksi vakavaan pahoinpitelytilanteeseen ensihoidon työntekijät, mutta ensihoito ei voi toimia täysimittaisesti, ellei poliisi ole turvaamassa ensihoidon työtä väkivallan uhkaa sisältävissä tilanteissa. On tilanteita, joissa vasta poliisin saavuttua paikalle, uhrin auttaminen voi alkaa. Jos poliisin paikalle tulo tällaisissa tilanteissa kestää, ei ensihoidon hyvilläkään vasteajoilla ole merkitystä.

Sama pätee myös esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin. Pelastustoimen ja ensihoidon ensisijaisena tehtävänä on auttaa ja pelastaa uhreja. Tällöin heidän arvokkaat resurssit ja osaaminen pitää olla siinä työssä. Ei liikenteen ohjaamisessa lisävahinkojen välttämiseksi. Se työ kuuluu työnjaon mukaan poliisille. Jos poliisin paikalle tulo kestää, osa henkiä pelastavasta resurssista valuu hukkaan, toisen viranomaisen toiminnan paikkaamiseen.

Pelastustoimen ja ensihoidon resursseja on jouduttu kuntatalouden ja sairaanhoitopiirien talousahdingossa heikentämään ja edessä ovat taloudellisesti erittäin raskaat vuodet. Erityisesti ensihoidon tulevaisuus on riippuvainen myös sote-ratkaisusta. Tavoitteena tulisi olla yhdenvertaisemmat palvelut. Nyt paikalliset ratkaisut ohjaavat liian herkästi resurssien määrää. Vastaavasti poliisin rahoituskehyksen alijäämä kasvaa nykyisten suunnitelmien mukaan yli 67 milj. euroon vuoteen 2019 mennessä. Poliisissa on jo tehty mittavia rakenteellisia muutoksia. Seuraavaksi voidaan vähentää vain henkilöstön määrää. Tämä on kohtalokasta koko poliisitoiminnan luotettavuudelle ja saatavuudelle ja heikentää edellä kuvatun yhteistyön toimivuutta.

Seuraavalla hallituskaudella ratkaistaan keskeisesti näiden toimijoiden toimintakyky reagoida ihmisten hätään. Päätöksentekijöiden on ymmärrettävä hälytystehtäviä hoitavien viranomaisten tehtävien luonne ja vaikutukset koko auttamisketjussa.

Kirjoitukseni Aamulehdessä selviämishoitoasemien kehittämisestä

Päihtyneiden selviämishoito on merkittävä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa kehitettävä asia. Selviämishoitoasemat ovat tarkoitettu erilaisten päihteiden käyttäjien lyhytaikaista toipumista varten. Tyypillisin asiakasryhmä ovat keski-ikäiset päihdeongelmaiset ja asunnottomat, työmarkkinoilta syrjäytyneet miehet.

Vaalikentillä ehdokkailta kysytään, onko yhteiskunnan tehtävä ”hyysätä” ihmisiä, jotka omalla päihteiden käytöllään ajavat itsensä toimintakyvyttömään ja terveydelle vaaralliseen tilaan. Kun ihmisiä ohjataan selviämisasemalle hoitoon ja sieltä muiden palveluiden piriin, ehkäistään myöhemmin syntyviä kustannuksia erityisesti erikoissairaanhoidon puolella. Selviämishoitoasemien kautta hoitoa saaneet ihmiset vähentävät myös poliisin ja ensihoidon työtaakkaa.

Lue lisää...

Tampereen selviämishoitoasema on erinomainen esimerkki palvelukokonaisuudesta, jossa hyödyt muodostuvat useasta eri tekijästä. Tampereen selviämishoitoasema toimii saman katon alla katkaisuhoitoaseman, poliisin ja sosiaalipäivystyksen kanssa. Selviämisasema on vähentänyt päihtyneiden asiakkaiden hoitamista ruuhkautuneessa Acutassa.

Samoissa tiloissa toimiva katkaisuhoitoasema mahdollistaa päihdeongelmien hoidon, sillä palvelut ja ohjaus ovat nopeasti saatavilla. Asemalla huolehditaan myös päihdeasiakkaan sairaanhoidosta ja lääkehoidosta. Putkayön sijaan ihmisten tilanteesta on huolehdittu kokonaisvaltaisesti. Selviämishoitoaseman sijainti poliisiaseman yhteydessä on myös työturvallisuuden kannalta erinomainen ratkaisu.

Selviämishoitoasemien käyttöönotto valtakunnallisesti ei ole edennyt toivotulla tavalla. Suomessa on tällä hetkellä vain alle 20 selviämisasemaa, vaikka laki päihtyneiden käsittelystä edellyttää, että henkilö, joka ei käyttäytymisellään aiheuta vaaraa muiden henkilöiden turvallisuudelle, on toimitettava päihtyneiden selviämisasemalle tai muuhun hoitopaikkaan. Sosiaali- ja terveyshuollon uudistus on mahdollisuus ottaa selviämishoitoasemat koko maan kattavasti huomioon.

Kiakkovierasjuhlien jälkipyykkiä

Tampereen kiakkovierasjuhlien jälkipyykki käy kuumana. Ensinnäkin on tärkeää muistaa käydä teemasta keskustelua kahdella tasolla. On tunnistettava konkreettinen mellakkatilanne ja sen jälkipuinti ja toisaalta näitä tapahtumia taustoittava yhteiskunnallinen keskustelu. Kun halutaan lähestyä tapahtumia analyyttisesti, tarvitaan kumpaakin.

Poliisille näyttää langenneen mittelöissä laajasti ymmärrystä, mutta erityisesti sosiaalisessa mediassa keskustellaan myös siitä, mikä oli poliisin suunnasta tarpeellista ja hyväksyttävää. Kiakkovierasjuhlien väkivaltainen mellakointi on esimerkki yksittäisestä tilanteesta, joka edellyttää viranomaisilta välitöntä toimintaa. Poliisi on merkittävää julkista valtaa käyttävä viranomainen, jolle on määritelty yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitotehtävät. Jos poliisi ei toimisi, ei poliisi täyttäisi tehtäväänsä. Joukkojenhallintatilanteet ovat suomalaisessa yhteiskunnassa onneksi vierasta ja se herättää ymmärrettävästi myös kriittistä keskustelua. Erilaisin astaloin varustautuneiden, väkivaltaan nojautuvien mellakoitsijoiden hillintä poliisille kuuluvana virkatehtävänä on kuitenkin toimintaa, jonka vaatimuksia ei ehkä ymmärrä ellei ole sen tyyppistä väkivaltaa työtehtävissään kohdannut. Harva on. Mikään ei ole niin vaikeaa, kun vastata väkivaltaan käyttämättä väkivaltaa. Siksi väkivaltaa vastaan on tarvittaessa viranomaisen voimakeinot, joiden käytölle on asetettu suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusvaatimukset.

Sananvapaus on yhteiskunnallisen demokratian kulmakivi. Sitä tulee vahvistaa ja edistää. Mielenosoitukset ovat merkki terveestä poliittisesta debatista. Tavanomaisten äänekkäiden tai hiljaisten, mutta joka tapauksessa rauhanomaisten ja laillisten mielenosoitusten ylle ei saa langeta kontrollin tai ”ongelmatapahtuman” leimaa. Sitten on tunnistettava kiakkovierasjuhlien kaltainen toiminta, joka ylittää räikeästi sallitut rajat. Tällöin viranomaisilla on oltava kykyä ja toimivaltaa vastata yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaatimuksiin.

Samanaikaisesti on osattava kysyä, miksi väkivaltainen radikalismi nostaa päätään? Väkivaltainen radikalisoituminen on syvää yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Taustalla on kokemus eriarvoisuudesta ja eristämisestä. Tätä taustaa vasten ymmärrän varsin hyvin voimakkaan kritiikin itsenäisyyspäivän juhlia kohtaan. Kun eläkeläinen hytisee ruokajonossa tai köyhyysrajan alapuolella oleva lapsiperhe joutuu säästämään lapsen kurahousuihin, on keskustelu Minna Parikan kenkien paljeteista presidentin kättelytilanteessa kuvottavaa. Ihmisillä on oltava kokemus siitä, että haluavat ja voivat toimia yhteiskunnan puolesta, ei yhteiskuntaa vastaan tai sen ulkopuolella. Tämän kokemuksen vahvistaminen on oltava poliittisen päätöksenteon punainen lanka.

Mielenosoittajat ilmoittivat olevansa muun muassa eriarvoistumisen ehkäisyn nimissä liikkeellä. Joukossa lienee ollut myös lukuisia maltillisia, mielipiteensä pohtineita henkilöitä. Mutta samalla on todettava, että kaikilla toimijoilla ei ole aina jaloa ideologiaa taustalla. Kokemukseni mukaan on aina olemassa joukko ihmisiä, joiden itseisarvo on sekasorron aiheuttaminen, ei mitään sen ylevämpää.

Lopuksi, on varottava tekemästä jyrkkiä kausaaliyhteyksiä mellakoiden ja jonkin poliittisen suuntauksen välille. Näitä räväköitä johtopäätöksiä suuntaan ja toiseen on nyt tehty. On olemassa äärivasemmistolaista ja äärioikeistolaista toimintaa, jota on kuitenkin äärimmäisen hankala sijoittaa selväpiirteisesti poliittiselle kartalle. Väkivaltaisen radikalismin ja poliittisen ideologian välinen yhteys voi olla siten hyvin löyhä tai olematon.