Turvallisuutta emme voi kantaa ämpärillä sisään, mutta voimme vaikuttaa siihen

Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta. Näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla.  Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä mielenterveyspalveluiden kaltaisissa peruspalveluissa.

Turun järkyttävien tapahtumien tiimoilta keskustellaan työpaikoilla, kouluissa ja poliittisissa pöydissä nyt varmuudella turvallisuudesta. Kun aikaisemmin turvallisuus nosti mielleyhtymän liikenteestä, päihteiden ongelmakäyttäjistä tai vaikkapa koulun ympärillä ajavasta epäilyttävästä autosta, mielletään turvallisuus nyt paljon globaalimmaksi kysymykseksi. Maailma on kutistunut ja uskonnollisesti ja poliittisesti väkivaltainen ääriliikehdintä on aivan eri lailla paikallinen kysymys. Tuntematta Turun tapauksen taustoja enempää, tapaus on joka tapauksessa surullinen esimerkki.

Äärimmäisyyksiin menevä väkivalta on kuitenkin valitettavan tuttua viime vuosilta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, Hyvinkää, Imatra, ovat kaikki olleet murheellisia esimerkkejä siitä, kuinka varsin yksinkertaisella toimintamalilla voi saada paljon pahaa aikaan. Väkivallan tekijä ei välttämättä tarvitse toimiakseen johdettua organisaatiota ja huolellista suunnittelua taustalleen. Paljon puhuttu tiedustelulainsäädäntö ei ole siten avain onneen ja turvallisuuteen, vaikka näin annetaan helposti ymmärtää. Itsekin kuitenkin tunnistan uuden tiedustelulainsäädännön tarpeellisuuden pääpiirteissään ja toivon kokonaisuuden etenevän poliittisessa käsittelyssä.

Radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on yhteisöissä ja peruspalveluissa

Lopulta, niin kliseistä kun se onkin, turvallisuus syntyy aina yhteisöistä käsin. Ei ympäriltä annettuina kontrollitoimenpiteinä tai rakennettuina raja-aitona. Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä kunnan ja kolmannen sektorin sekä tulevan maakunnan peruspalveluissa. Valtuustoissa istuvat kuntapoliitikot ovat tässä avainasemassa. Nostan tästä esimerkkinä mielenterveyspalveluiden saatavuuden ja toimivuuden. Jokaisella poliisipartiolla lienee kokemusta siitä, että työtehtävillä tulee toistuvasti vastaan ihminen, jonka käytös on henkilölle itselleen ja toiselle täysin arvaamatonta. Oikeanlaista apua ihmiselle ei tunnu kuitenkaan löytyvän ja henkilö palaa aina uudelleen poliisin kontrollitoimenpiteiden kohteeksi. Tämä on turvallisuusriski kaikille.

Toiseksi, jokaisen opettajan, sosiaalityöntekijän, lääkärin, nuoriso-ohjaajan ym. muiden keskeisten toimijoiden on tunnettava viranomaisten tiedonvaihtoon liittyvät keskeiset toimivallan rajat ja mahdollisuudet. Ei ole erityisen kauaa siitä, kun niin poliisissa kuin muissa viranomaisissa paikoin naureskeltiin eri sidosryhmien kanssa tehtävälle sidosryhmäyhteistyölle ”turhana kahvinjuontina”. Poliittisesta ja uskonnollista radikalismista puhuminen näyttäytyi herkästi yliampuvalta keskustelulta, jolla ei mielletty olevan yhtymäkohtia tavalliseen arkipäivään. Nyt kukaan vuorovaikutusammatissa työskentelevä henkilö ei voi sanoa, että väkivaltaisesti radikalisoituneen henkilön tunnistaminen, ja työ jolla estetään erityisesti nuoria ajautumaan ääriliikehdintään, ei kuuluisi osaksi perustavanlaatuista ammattitaitoa. Työantajien on huolehdittava siitä, että tämä osaaminen on työntekijöillä päivitettynä.

Kolmanneksi. Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta, mutta näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla. Riittävillä poliisin resursseilla tehdään myös laadukasta rikostutkintaa ja ollaan korvana niiden paikallisyhteisöjen suuntaan, joilla on turvallisuusviranomaisille tärkeää kerrottavaa. Riittävillä resursseilla tehdään myös laadukasta kansainvälistä yhteistyötä rikosten ennalta estämiseksi. Poliisi on säästökuurinsa vuoksi joutunut mielestäni tekemään liiaksi valintoja, jotka ovat tarkoittaneet toiminnan tinkimistä näillä eri osa-alueilla. Tämä aika ei ole oikea hetki säästää näistä voimavaroista.

Jokainen poliisi on vastuussa poliisin luotettavuudesta

Keskusteluun on noussut poliisiin Facebook-sivustolla ilmennyt asiaton kommentointi. Poliisiylijohtajan linjaus siitä, että kannanotot saatetaan valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi on hyvä.  Asia tulee käsitellä mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi.

Suomalaisen poliisin luotettavuus on ollut meidän ylpeys. Ihmisille poliisin lähestyttävyys, asiakaspalvelu ja kyky palvella varsin erilaisia kohderyhmiä ovat olleet luottamuksen kivijalkoja. Samaan aikaan kun yhteiskunnallinen vastakkainasettelu lisääntyy, tulee poliisin olla niin sisäisessä kuin julkisessa, virallisessa kuin epävirallisessa viestinnässä ennemminkin ratkaisujen hakija ja yhteistyön rakentaja, kuin muurien pystyttäjä ja ennakkoluulojen lisääjä. Tähän poliisina työskennellessäni olen oman ammatillisen ja eettisen pohjani aina rakentunut.

Poliiseja on Suomessa tällä hetkellä reilut 7000. On hyvä, että poliisi on keskeisenä viranomaisena yhä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija. Yhteiskunnallisia ilmiöitä ja asioita pitää pystyä nostamaan avoimeen keskusteluun.  Yksittäinenkin asiaton kommentointi missä tahansa foorumilla voi kuitenkin antaa leiman kaikkien niiden tuhansien upeiden poliisimiesten ja poliisinaisten ylle, jotka tekevät työtään ja viettävät vapaa-aikaansa ihmisten yhdenvertaisuutta turvaten ja sitä kunnioittaen.

Poliisikoulutuksen yksi keskeisimpiä oppeja oli ainakin minulle aikoinaan se, että jokainen kohtaaminen kansalaisen kanssa, valmistelee aina seuraavaa. Tänä päivänä sosiaalinen media, niin julkisella kuin yksityisellä foorumilla on osa kohtaamisen ja vuorovaikutuksen monimuotoisuutta. Tämän tulisi jokainen poliisi ymmärtää, kun osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun missä tahansa foorumilla ja missä tahansa roolissa.

Kirjoitukseni Aamulehdessä 23.3.2016: Uskottavuus on säilytettävä

 Nykyiseen turvallisuuskeskusteluun sisältyy useita erilaisia tasoja, paikallisista järjestyshäiriöistä valtioiden turvallisuutta koskeviin turvallisuusuhkiin. Globaalit ja paikalliset turvallisuuskysymykset kietoutuvat toisiinsa tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin ja se haastaa koko julkisen vallan toimintakentän.  Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää uudenlaista taitoa käydä dialogia median, kansalaisten. Erityisesti korostuvat poliisin resurssit, toimivalta ja kyky ottaa uusia yhteiskunnallisia asioita haltuun.

Luottamus poliisiin ja sen toimintakykyyn on ollut perinteisesti korkealla. Mutta luottamus ansaitaan yhä uudelleen vain silloin, kun poliisilla on mahdollisuudet selviytyä tehtävistään. Kasvanut terrorismin uhka on ollut merkittävänä pontimina kehitykselle, jossa globaalit turvallisuusuhat ovat vaikuttaneet paitsi kansainvälisellä, myös kansallisella tasolla viranomaisten toimintaan ja oikeudellisen sääntelyn muutostarpeisiin. Vahvasti politisoitunut tiedustelulainsäädännön kehittäminen on tästä ajankohtainen esimerkki. Erityisesti tehokas terrorismin ja kyberrikollisuuden torjunta kaipaa ajantasaista lainsäädäntöä. Perusoikeuksien välinen punninta ja valtioiden turvallisuuden takaaminen ovat muuttuneet yhä visaisemmaksi yhtälöksi.

Vastaavasti myös paikallisella tasolla turvallisuuden merkityksen kasvu on aikamme trendi, joka näyttäytyy turvattomuuden tunteena erityisesti julkisessa kaupunkitilassa. Turvallisuuteen liittyville kysymyksille on tyypillistä, että ne nousevat nopeasti, tunneperäisesti ja haastavat perinteiset toimintatavat. Kouluampumistapaukset osoittivat kuinka käsitys arkipäivän ympäristön turvallisuudesta muuttuu äkillisesti. Nyt keskustelun ytimessä on huoli ja pelko turvapaikanhakijoiden aiheuttamista rikoksista. Keskustelu on ollut lähinnä mustavalkoista kiistelyä. Tämä on ollut omiaan ruokkimaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja poliittista ääriliikehdintää. Samanaikaisesti poliisin resurssit ovat niukentuneet ja tämä on edellyttänyt toiminnan priorisointia kiireellisimpien hälytystehtävien ja välttämättömimpien rikostorjuntatehtävien hoitamiseen.

Kun julkisen vallan mahdollisuudet tuottaa turvallisuutta heikentyvät jatoimintaympäristö muuttuu, kasvaa turvattomuuden tunne.  Tämä koettelee kansalaisten ja yhteiskunnan välistä luottamusta.  Samalla syntyy luottamusvajeen paikkaajia, kuten voimakkaasti laajentunut yksityinen turvallisuusala. Tähän luottamuspulaan liittyy myös viime aikoina paljon puhutut katupartiot. Pelot juridisoituvat ja politisoituvat ilman, että haasteisiin vastataan kestävällä tavalla.

Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää poliisilta voimavaroja ja taitoa käydä dialogia median, kansalaisten, päätöksentekijöiden ja myös poliittisten ääriryhmien välillä sekä taitoa yhdistää globaaleja ja paikallisia turvallisuuskysymyksiä. Muun muassa kyberturvallisuuden hallinta ja kansainvälinen terrorismi ovat asettaneet aivan uudenlaisia osaamis- ja henkilöstötarpeita. Kansainväliset lapsipornografian järjestäytyneet lonkerot ulottuvat suomalaisiin kyliin. Mellakaksi muuttunut keskieurooppalainen mielenosoitus voi siirtyä hetkessä paikallisilla poliittisilla vivahteilla meidän kaupunkeihimme.

Paikallisella tasolla kiireisimpien hälytystehtävien ja esitutkinnan lisäksi myös pitkäjänteisempi turvallisuusyhteistyö ja luottamuksen rakentaminen korostuvat. On oltava ilmiöiden ja kulttuurien tuntemusta ja voimavaroja luoda verkostoja niihinkin tahoihin, jotka ovat perinteisesti olleet kontrollin kohteena. Tarvitsemme edelleen maaseudulle ja urbaaniin kaupunkitilaan ”vanhan ajan Reinikaisia”, mutta vuorovaikutuksen tavat ja keinot ovat laajemmat. Nykyajan ja tulevaisuuden poliisi chattaa illan kuulumiset myös sosiaaliseen mediaan ja tekee turvallisuusyhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Poliisilta vaaditaan yhä enemmän myös mediataitoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tapahtuneiden rikosten raportointi ilman laajempaa ilmiöiden taustoitusta ei riitä.

Kyse on riittävistä resursseista, toimivallasta ja kyvystä uudistua. Jos luottamus poliisiin murentuu, murentuu merkittävällä tavalla myös ihmisten turvallisuuden tunne ja käsitys siitä, mikä on julkisen vallan uskottavuus kaikkien kansalaisten tasapuolisena turvallisuuden takaajana. Tällaista harha-askelta emme voi ottaa.

Asunnottomuus vähenee, mutta asenteet kovenevat

Työskentelin aikoinaan eräässä kaupungissa poliisin tehtävissä ja tapasin toistuvasti erään asunnottoman. Tämä mies oli asunut jo vuosia poliisilaitoksen vieressä pienessä punaisessa Ladassa. Poliisin ja tämän miehen välillä vallitsi eräänlainen herrasmiessopimus. Mies ei ollut haitaksi ja oma ”koti” Ladassa, poliisilaitoksen pihan vieressä oli turvallinen. Poliisi vastaavasti antoi miehen olla rauhassa, ”oman kylän miehenä”. Asetelma kuulostaa sympaattiselta, mutta kuvastaa samalla myös tilanteen raadollisuutta. Poikkeuksellinen ja epäinhimillinen asumisjärjestely oli muodostunut kaikille osapuolille normaaliksi olotilaksi. Sama logiikka pätee laajemminkin köyhyyteen. Mitä enemmän ihmisiä elää pitkittyneessä köyhyydessä osana kotikulmiamme ja kaupunkimme katuja, sitä tavallisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi tämä tilanne muuttuu.

Paljon hyvääkin on viime vuosina tapahtunut – erityisesti Tampereella. Asunnottomuuden vähentäminen on ollut useita vuosia kansallinen tavoite ja Tampere on ollut yksi onnistujista. Tampereen kaupunki on onnistunut vähentämään erityisesti pitkäaikaisasunnottomuutta, jolloin toimenpiteet on onnistuttu kohdistamaan usein hyvin moniongelmaiseen ryhmään. Pitkäaikaisasunnottomuuden kitkeminen kannattaa, koska oma asunto ennalta ehkäisee tunnetusti lukuisia muita ongelmia ja kustannuksia sekä antaa perustan kohti parempaa elämäntilannetta. Tampereella pitkäaikaisasunnottomia oli vuonna 2014 yhteensä 46 henkilöä. Vastaava luku vuonna 2012 oli 64. Kaikkien asunnottomien määrä Tampereella on pudonnut 245 henkilöön 2000-luvun alun 645 asunnottomasta.

Yksi keskeisimpiä toimenpiteitä asunnottomuuden kitkemisessä on sosiaalisen vuokra-asuntokannan käytön tehostaminen ja riittävä määrä tukiasumisyksiköitä. Samalla kaupunki on esimerkillisesti panostanut päihdeongelmaisten ja asunnottomien matalan kynnyksen palveluihin, kuten perustamalla toimintakeskus Huoltsun ja Tampereen selviämisaseman. Näiden palveluiden rooli kannatella kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä on merkittävä. Palvelut ovat myös kustannuksia ennalta ehkäisevä. Tarjoamalla terveydenhuoltoa, puhtautta ja ruokaa, ehkäistään pidempiä jaksoja kalliissa erikoissairaanhoidossa.

Huoltsu tarjoaa myös mielekkään paikan viettää aikaa. Tämä vähentää päihdeongelmaisten ja monen pitkäaikaisasunnottoman jatkuvaa oleilua julkisissa tiloissa, mikä koetaan herkästi häiritseväksi. Siksi onkin irvokasta, että juuri tämä palvelu on toistuvan vastustuksen kohteena. Aina kun Huoltsu on etsinyt uusia tiloja, liikkeellä ovat  naapurivahdit kertomassa, mihin tiloja ei tule ainakaan sijoittaa. Tällöin on aiheellista kysyä, kuinka moni on tähän mennessä tiennyt missä Huoltsu sijaitsee ja onko alueen maine ja vieressä olevien asuntojen arvo romahtanut? Onko Huoltsun nykyinen sijainti aiheuttanut konkurssin yrittäjille? Mikään näistä uhkakuvista ei ole toteutunut ja hyödyt ovat haittoja moninkertaisesti suuremmat. Silti näihin seurauksiin uskotaan vahvasti.

Ensi viikolla on jälleen asunnottomien yö. Yötä vietetään 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtuma jalkautuu myös Tampereelle. Tapahtuman viesti on tärkeä; Se nostaa esille kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien ihmisten aseman ja samalla murretaan myös asunnottomuuteen liittyvää häpeän leimaa. Viime vuosina on tehty tällä saralla valtavasti hyvää työtä, mutta kiristyvän asenneilmapiirin ja talouden vuoksi tarvitsemme näitä teemoja yhteiskunnalliseen keskusteluun yhä enemmän. Asunnottomuuden poistaminen ja erilaisten palveluiden hyödyt säteilevät inhimillisesti ja taloudellisesti tarkasteltuna moneen suuntaan – myös sen naapurivahdin mielenrauhaan.

Hälytystehtävien laadukas hoitaminen on turvallisuuden ydinasioita

Ihmisten turvallisuuden ydintä on hälytyspalveluiden saatavuus mahdollisimman nopeasti silloin, kun hätä on suurin. Juuri hälytystehtäviä hoitavia toimijoita jokainen tulotasostaan, elämäntilanteestaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta anelee nopeasti paikalle, kun oma asunto palaa, läheinen joutuu onnettomuuteen tai väkivallan uhriksi.

Lue lisää...

Laadukas pelastustoimi vähentää onnettomuuksien seurauksia omaisuudelle, ympäristölle ja terveydelle. Vastaavasti laadukas ensihoito ennalta ehkäisee erittäin kalliin tehohoidon kustannuksia ja inhimillisen hädän määrää. Myös poliisin työ on ensisijaisesti palveluammatti hälytystehtävien hoitamisesta rikostutkintaan. Arkisessa poliisin työssä kuulustellaan seksuaalirikoksen uhria, autetaan kaltoin kohdeltua vanhusta, pahoinpideltyä äitiä, heitteille jätettyä lasta tai itsensä kylmettämää alkoholistia.

Poliisin resurssit tulevat suoraan valtiolta. Pelastustoimen rahoitus tulee kunnilta ja ensihoito rahoitetaan sairaanhoitopiirien kautta. Harvemmin kuitenkaan nostetaan esille sitä tosiasiaa, että nämä eri hälytystehtävien hoitajat ovat toistensa toimintakyvystä riippuvaisia. Poliisi tarvitsee esimerkiksi vakavaan pahoinpitelytilanteeseen ensihoidon työntekijät, mutta ensihoito ei voi toimia täysimittaisesti, ellei poliisi ole turvaamassa ensihoidon työtä väkivallan uhkaa sisältävissä tilanteissa. On tilanteita, joissa vasta poliisin saavuttua paikalle, uhrin auttaminen voi alkaa. Jos poliisin paikalle tulo tällaisissa tilanteissa kestää, ei ensihoidon hyvilläkään vasteajoilla ole merkitystä.

Sama pätee myös esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin. Pelastustoimen ja ensihoidon ensisijaisena tehtävänä on auttaa ja pelastaa uhreja. Tällöin heidän arvokkaat resurssit ja osaaminen pitää olla siinä työssä. Ei liikenteen ohjaamisessa lisävahinkojen välttämiseksi. Se työ kuuluu työnjaon mukaan poliisille. Jos poliisin paikalle tulo kestää, osa henkiä pelastavasta resurssista valuu hukkaan, toisen viranomaisen toiminnan paikkaamiseen.

Pelastustoimen ja ensihoidon resursseja on jouduttu kuntatalouden ja sairaanhoitopiirien talousahdingossa heikentämään ja edessä ovat taloudellisesti erittäin raskaat vuodet. Erityisesti ensihoidon tulevaisuus on riippuvainen myös sote-ratkaisusta. Tavoitteena tulisi olla yhdenvertaisemmat palvelut. Nyt paikalliset ratkaisut ohjaavat liian herkästi resurssien määrää. Vastaavasti poliisin rahoituskehyksen alijäämä kasvaa nykyisten suunnitelmien mukaan yli 67 milj. euroon vuoteen 2019 mennessä. Poliisissa on jo tehty mittavia rakenteellisia muutoksia. Seuraavaksi voidaan vähentää vain henkilöstön määrää. Tämä on kohtalokasta koko poliisitoiminnan luotettavuudelle ja saatavuudelle ja heikentää edellä kuvatun yhteistyön toimivuutta.

Seuraavalla hallituskaudella ratkaistaan keskeisesti näiden toimijoiden toimintakyky reagoida ihmisten hätään. Päätöksentekijöiden on ymmärrettävä hälytystehtäviä hoitavien viranomaisten tehtävien luonne ja vaikutukset koko auttamisketjussa.