Tasavertainen varhaiskasvatus tasaa hyvinvointieroja

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta.

Suomalainen varhaiskasvatus on hyvinvointiyhteiskuntamme peruskiviä. Se on elämän lähtökohtien tasaaja ja osa sivistyksen ketjua. Päivähoitopaikka on tärkeä varsinkin silloin kun perheessä ovat voimat vähissä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeää säilyttää.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut kunnallisvaalien alla niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Itsekin aikoinaan suhtauduin uuteen rajaukseen (työttömän tai muuten kotona olevan vanhemman lapsen oikeus päivähoitoon 20h/vko kokopäiväisen hoidon sijaan) alun perin varovaisen uteliaasti, mutta mitä enemmän olen asiaa tarkastellut, sitä enemmän ajattelen, että subjektiivinen päivähoito-oikeus olisi tärkeää säilyttää rajauksen tarjoamista säästömahdollisuuksista huolimatta. Näin on tehty nyt Tampereella poliittisena arvovalintana. Vähintään ennen kantani muuttumista, haluan rajauksen vaikutuksista pidempiaikaista tietoa.

Varhaiskasvatus on ollut vuosikymmeniä yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan  keskeisimmistä palveluista. Varhaiskasvatusjärjestelmämme on osa sivistyksen ketjua ja sen merkitys lapsen kehitykselle on tunnistettu. Hyvä varhaiskasvatus tasoittaa erilaisista taustoista tulevien lasten koulutaipaleen alkua. Varhaiskasvatus on siten tärkeä lapsen elämän lähtökohtien tasaaja, jolla voidaan ehkäistä lapsuuden eriarvoistumista ja lisätä eri väestöryhmien valmiuksia osallistua yhteiskuntaan. Tämä hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Lue lisää...

Vähävaraisuus lisää ulkopuolisuutta

Vähävaraisten eli usein työttömien perheiden lapsilla on muita useammin ulkopuolisuuden kokemuksia. Pelastakaa Lapset ry. toteutti vuonna 2015 kyselyn lasten kokemasta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lasten arkeen. Kyselyyn vastanneista 11 % koki perheensä olevan ”köyhä” tai ”erittäin köyhä”.

Vähävaraisten perheiden lapsista 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi ja 71 % oli joutunut jäämään pois harrastuksista perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Yli puolet ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin ja 38 % oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Näitä tietoja vasten en voi hyväksyä, että toiset lapset osapäiväisiksi ja toiset kokopäiväisiksi luokitteleva varhaiskasvatusjärjestelmä määrittelee lisää lapsen kokemusta siitä, onko hän yhteisönsä täysivaltainen ja stärkeä jäsen.

Päivähoitopaikka on tärkeä kun voimat ovat vähissä

Tarkastelen asiaa myös lastensuojelun näkökulmasta. Moni rajausta kannattava painottaa, että kokopäiväinen hoito on mahdollista saada, jos lapsen (tai laajemmin perheen) tuen tarve sitä edellyttää. Uskon, että tämä harkinta toteutuu kyllä, jos perhe on lastensuojelun piirissä. Mutta vahvasti työelämässä kiinni olevien ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden väliin jää laaja ns. harmaa alue.

On perheitä, joissa on piilevää masennusta, pitkäaikaisempaa sairautta tai muita tekijöitä, mutta ei laajempaa lastensuojelullista huolta. Näiden perheiden haasteet voivat kuitenkin heikentää vanhempien voimavaroja. Tämä heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Subjektiivisen päivähoidon rajaus iskee juuri pahimmillaan näihin perheisiin. Kun asetelma kumuloituu kymmeniin, satoihin ja kansallisesti tuhansiin perheisiin, on subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen omiaan lisäämään rakenteellista eriarvoisuutta. Samalla tavoitellut kustannushyödyt ovat omiaan muuttumaan lisäkustannuksiksi lastensuojelun kustannusten kasvaessa.

Tämä ajattelutapani ei ole kotivanhemmuutta vastaan. Itsekin kannatan erityisesti pienimpien lasten kotona oloa ja arvostan kotiäitien ja koti-isien työtä suuresti. Lisäksi avoimen varhaiskasvatuksen palvelut, kuten kaupungin kerhot, ovat hyvä tapa tarjota lapsille ja perheille tukea ja toimintaa. Kyse ei ole päiväkodeista ainoana oikeana hoitomuotona kaikille perheille, vaan kyse on varsin erilaisten perheiden yhdenvertaisuudesta ja valinnan mahdollisuudesta tehdä perheen elämäntilanteen edellyttämiä ratkaisuja.

Kirjoitukseni lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista

Lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen muutos ehkäisee eriarvoistumista

Tampereen kaupunginhallitus teki 5.8 pidetyssä kokouksessa päätöksen muuttaa lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut tulosidonnaisiksi. Asiasta oli aiemmin päättänyt jo lasten- ja nuorten palveluiden lautakunta. Näin ollen nämä asiakasmaksut noudattelevat 1.8.2013 alkaen päivähoitomaksujen maksuperiaatetta, jossa maksut perustuvat perheiden tuloihin ja lapsilukuun. Taustalla on vihreiden (Mervi Janhunen ym.) tekemä aloite asiakasmaksujen sitomisesta perheiden tuloihin.

Päätös on ilahduttava osoitus siitä, että kunnallista palvelujärjestelmää ja sen yksittäisiä asiakasmaksuja on mahdollista tarkastella kriittisesti ja muuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi. Tämä on esimerkki myös siitä, kuinka eriarvoistumisen ennalta ehkäisy ei ole vain etäisiä strategisia päämääriä paperilla, vaan kuntalaisten arkea koskevia käytännön tekoja ja päätöksiä.

Taloudellinen tilanteemme vaatii vähintään kustannusneutraaleja muutoksia sekä myös huomattavia menojen supistamisia. Maksuperusteita muuttava päätös on näissä olosuhteissa paras mahdollinen. Se mahdollistaa taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden lasten osallistumisen laadukkaaseen aamu- ja iltapäivätoimintaamme. Usein juuri nämä perheet ovat niitä, joilla myös elämän tukiverkostot ja lasten harrastusmahdollisuudet ovat heikoimmat. Siksi juuri vähävaraisten lasten turvallisesta elinympäristöstä – koulupäivän ja kotielämän rajamaastossa – on pidettävä erityistä huolta. Mahdollisuus edulliseen, jopa ilmaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan, vastaa juuri tähän tarpeeseen.

Pienen koululaisen mahdollisuus olla aikuisten seurassa ohjatusti ja turvallisesti aamun ja iltapäivän pitkinä tunteina ei ole nyt samalla tavoin kiinni taloudellisesta maksukyvystä. Samalla iloitsen siitä, että juuri Vihreästä valtuustoryhmästämme liikkeelle lähtenyt valtuustoaloite osui lasten hyvinvoinnin kannalta varsin tärkeään kysymykseen ja tuotti toivotun lopputuloksen.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu

Vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Joustavammat perhevapaat

Kirjoitukseni Tampereen vihreiden blogissa perhevapaajärjestelmästä 19.12.2010

Tätä tekstiä kirjoittaessani pian 3-vuotias poikani on isänsä kanssa mummolassa ja minulla on viiltävä ikävä. Lisäksi samaiselle pojalleni kelpaa tällä hetkellä lähes kaikkiin arjen puuhiin vain isä, on sitten kyse syömisestä, pukemisesta tai nukuttamisesta. Meidän perheessä isä piti aikoinaan osan vanhempainvapaasta, jäi sitten hoitovapaalle ja viettää vuorotyönsä vuoksi paljon arkipäiviä kotona. Siksi pojan ja isän suhde on varsin läheinen. Totta tosiaan tämä isän ”kuninkuus” poikani elämässä harmittaa minua vietävästi, mutta ylpeänä nielen harmini ja iloitsen siitä, että pojallani on läsnä oleva isä jota rakastaa ja jolta saada rakkautta. Tämä ei ole itsestään selvää.

Aamulehti uutisoi hiljattain jutun ”Isät haluavat jäädä nyt kotiin”. Artikkelissa kerrottiin, että vanhempainpäivärahaa saaneiden isien määrä on kasvanut yli kolmanneksen viidentoista viime vuoden aikana. Yhä useampi isä käyttää etuuksia, mutta vapaalla ollaan edelleen melko lyhyt aika. Ylivoimaisesti suurin osa vanhempainpäivärahapäivistä korvataan edelleen äideille. Vuonna 2009 isien osuus kaikista korvatuista vanhempainpäivärahapäivistä oli vain 6,7 %. Voisikin siis sanoa, että 15 vuotta sitten isien vanhempainvapaalla oleminen oli täysin marginaalinen ilmiö, nyt se on ”vain” harvinainen ilmiö. Kun samanaikaisesti pienten lasten isät tekevät työntekijöistä tilastollisesti kaikkein pisintä työpäivää, näyttää lapsiperheiden asetelma edelleen varsin perinteiseltä; isät tuovat leivän pöytään, äidit hoitavat kodin ja lapset.

Olen omakohtaisesti kokenut sen äitiyden kipeän tunteen, kun en olekaan se perheen ”ykkönen”, mutta olen silti sitä mieltä, että isien vastuuta lasten ja kodin hoidosta tulee vahvistaa. Tasaisempi vastuu lasten ja kodin hoidosta lisää tutkitusti tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja ylipäätään perhe-elämään. Tästä hyötyvät epäilemättä kaikki perheenjäsenet. Tasaisempi perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken ehkäisee myös naisten syrjäytymistä työmarkkinoilta ja vahvistaa työelämän tasa-arvoa ja perhevapaista aiheutuvien kustannusten jakaantumista työnantajien kesken. Siksi kannatan lämpimästi Vihreiden tavoitetta jakaa nykyinen vanhempainvapaa ns. 5+5+5 –mallin mukaisesti. Tällöin äidille on kiintiöity oma viisi kuukautta, isälle oma viisi kuukautta ja yhden viiden kuukauden jakson voi pitää jompikumpi vanhempi. Perhevapaisiin liittyvän lainsäädännön muuttaminen tämän mallin mukaisesti olisi vahva yhteiskunnallinen viesti siitä, minkälainen perhekäsitys meillä vallitsee. Kyseinen malli ohjaisi ajattelutapaa siihen suuntaan, että lasten kanssa oleminen ja pienten lasten kotihoito on paitsi erittäin tärkeää, mutta myös sekä isille että äideille sopivaa ja suotavaa.

Lainsäädännön muutostyöt tapahtuvat hitaasti, mutta niin myös muutokset arjen käytännöissä. Äitiyteen ja isyyteen liittyvät myytit ja toimintamallit elävät lujassa. Niiltä ei voi välttyä kukaan vanhempi. Näiden myyttien ja toimintamallien horjuttaminen vaatii aktiivista työtä ja toisinaan myös kipeitä päätöksiä. Kaikkien äitien ei toki tarvitse sännätä nopeasti perhevapailta takaisin työelämään eikä kaikista isistä tarvitse muokata kodinhengettäriä. Tarvitsemme kuitenkin enemmän perheiden itsensä näköisiä ratkaisuja lastenhoitoon liittyen, jotka eivät ole riippuvaisia perinteisistä vanhemmuuden malleista. Väljempi liikkumavara niin isälle kuin äidille vanhemmuuden maailmassa on elämäänsä tyytyväisen vanhemman perusaineksia.

Anna-Kaisa Heinämäki
Kaupunginvaltuutettu