Sosiaalityö on jäämässä sote-uudistuksessa jalkoihin (kirjoitukseni Aamulehdessä 6.4.)

 

Sosiaali- ja terveyshuollon uudistuksen myötä palvelut ovat historiallisen myllerryksen alla. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmämme kaipaa kyllä remonttia, mutta erityisen huolestuttavaa on sosiaalipalveluiden jääminen uudistuksen varjoon. Keskustelu ja huomiot ovat kiinnittyneet pääosin terveydenhuollon kysymyksiin samalla kun lastensuojelu, vanhustyö, vammaispalvelut sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut jäävät paitsioon.

Suomalaisen lapsen suurin turvallisuusriski on lähisuhteissa koettu väkivalta. Vuosittain syntyy noin 60 000 vauvaa, joista joka kymmenennellä on riski tulla kaltoinkohdelluksi vailla riittävää hoivaa. Noin kuusi prosenttia odottavista äideistä on päihderiippuvaisia. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä.  Ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Listaa eriarvoistuvasta lapsuudesta ja vanhemmuudesta sekä vähemmistöjen asemasta voisi jatkaa useilla eri tunnusluvuilla. Hallituksen tekemät heikennykset päivähoitoon ja kuntien valtionosuuksien leikkaaminen myös perusopetuksen resursseista ovat olleet omiaan lisäämään tätä eriarvoistumiskehitystä.

Sosiaalityön merkitys ei ole hävinnyt, vaan se korostuu. Hyvinvoivat ihmiset ovat kunnan tärkein voimavara. Päätöksenteossa ja kunnan edunvalvonnassa on pidettävä nyt ääntä sosiaalipalveluiden turvaamisen, jatkuvuuden ja kehittämisen puolesta. Muutoin murramme niitä elintärkeitä korvaavia ja kannattelevia palveluita, joiden avulla kunnat ovat yhdessä yhdistysten ja järjestöjen kanssa nostaneet ihmisiä pohjalta ylös.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu (vihr.), YTM, HTM

Ettei määrä korvaisi laatua lastensuojelussa

Aamulehti uutisoi 11.3.2014 sosiaaliasiamiesten tekemästä selvityksestä Tampereen seutukunnan lastensuojeluun liittyen. Sosiaaliasiamiehet ovat huolissaan lastensuojelun työtekijöiden työkuormasta. Ennalta ehkäisevän työn sijaan aika menee tulipalojen sammutteluun eli jo kriisiytyneiden tilanteiden hoitamiseen. Tampereen kaupungin osalta sosiaalisasiamiehet kuitenkin kiittävät, että lastensuojelutarpeen selvitykset on nyt pystytty tekemään lain edellyttämässä määräajassa. Selvitysten pitkittyminen on ollut kaupungin häpeätahra, josta on haluttu hartiavoimin eroon.

Lue lisää...

Olen kuitenkin toistuvasti ilmaissut huoleni siitä, minkälaista laatua ja vaikuttavuutta kohentuneiden tilastojen takana tehty työ sisältää. Tilastot ovat nyt määräaikojen osalta kohdallaan, mutta tyytyväisyyden tilaan ei voida tuudittautua. Määrälliset tavoitteet eivät saa syödä laatua. Kyse on vähän samanlaisesta tilastoinnin kysymyksistä, kun poliisin tehtävissä. Jos rattijuoppojen määrä vähenee, onko kyseessä vähentyneet mahdollisuudet tehdä valvontaa vai liikennekäyttäytymisen muutokset todellisuudessa? Jos tapahtuneen rikoksen rikostutkintaan käytettyjen vuorokausien määrä laskee, onko tutkinta tehostunut vai johtuuko tilanne siitä, että tutkintaa ei ehditä tekemään, jolloin jutut päätetään nopeammin selvittämättöminä.

Sosiaaliasiamiehen selvityksessä todetaankin, että monella Tampereen lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on ollut vuonna 2014 vastuullaan merkittävästi lastensuojelun laatuvaatimuksia korkeampi määrä lapsia. Juuri Tampereella asiakkaat kertovat, etteivät tavoita työntekijöitä. Asiakastyytyväisyys on kehno. Valtaosa on tyytymättömiä saamaansa palveluun tai päätökseen. Haluan nämä seikat määräaikojen noudattamisen seurannan  lisäksi valtuustossa ja muissa päätöksentekoelimissä keskusteluun.

Koko Suomenna vuonna 2012 alaikäisistä lapsista seitsemän prosenttia oli avohuollon asiakkaana, tämä tarkoittaa 77 000 lasta. Vuonna 1996 avohuollon asiakkaina oli kolme prosenttia eli noin hieman yli 30 000 lasta. Vastaavasti huostassa olleiden lasten määrä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kaksinkertaistunut. Lukumäärien kasvu ei tarkoita toki yksipuolisesti pahoinvoinnin lisääntymistä, vaan toimintamallit ovat myös muuttuneet; pahoinvointiin halutaan puuttua nopeammin, ilmoitusvelvollisuudet ja viranomaisyhteistyö on lisääntynyt.

Kyse on joka tapauksessa valtavasta määrästä perheitä ja lapsia, joiden elämäntilanteesta on kysymys. Tätä kokonaisuutta ei voi kuitata ja tarkastella yksipuolisella tilastolla siitä, onko lakisääteiset määräajat saatu selvitettyä. Siksi kokemukset työn laadusta ja sisällöstä ovat tietoa, johon pitää kiinnittää enemmän huomiota niin paikallisesti kuin kansallisesti. Laadun arviointi ei ole työntekijöiden arvostelua, vaan sen arvioimista, onko mahdollisuuksia tehdä työtä sillä tasolla, mitä lasten ja viranomaisten oikeusturva edellyttää.

Kirjoitukseni Tamperelaisessa: Kiusatun oikeusturvaa on parannettava

Lasten ja nuorten elämässä tapahtuva kiusaaminen tuntuu olevan jotakin, johon oikeudellinen sääntely ei ulottuisi. Karrikoiden voisi väittää, että välitunnilla on maan tapana saada joskus turpiinsa. Onko tällainen toiminta sallittua aikuisten työpaikoilla?

Lue lisää...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset antavat hyvän yleiskuvan lasten ja nuorten kiusaamiskokemuksista kansallisesti. Vuonna 2013 kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista seitsemän prosenttia kertoi tulleensa koulukiusatuksi viikoittain.Kokemukset kiusaamisesta kasautuvat yhä useammin pienelle joukolle. Nämä lapset ja nuoret ovat vakavassa vaarassa syrjäytyä. Lisäksi lähes 70 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista koululaisista on arvioinut, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen.

Tarvitsemme tehokkaampia pelisääntöjä lasten ja nuorten yhdenvertaisemman kohtelun turvaamiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi erityisesti toistuvissa kiusaamistapauksissa.

Uudistunut perusopetuslaki toi paljon toivottuja uudistuksia koulujen työrauhan parantamiseksi ja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä kiusaamisen ehkäisemiseksi tehdään kouluissa jatkuvasti.

Toiminnan systemaattisuus ei ole kuitenkaan turvattu. Perusopetuslaki kyllä velvoittaa kiusaamisen suunnitelmalliseen ennalta ehkäisyyn, mutta ei määrittele mitä kiusaaminen on. Laissa ei myöskään ole säädetty, miten kiusaamistapaukset on selvitettävä, kuka selvittämisestä on vastuussa ja mitä keinoja puuttumisessa käytetään.

Perusopetuslakiin pitäisikin saada selvemmät säädökset menettelyistä, joilla taataan oppilaan ja hänen huoltajansa mahdollisuus saada kiusaamisasia koulussa käsiteltäväksi. Tämä toisi juridista selkänojaa myös koulun henkilökunnalle.

Ruotsin tavoin myös erityisen oppilasasiamiehen tehtävän perustaminen auttaisi turvaamaan kiusattujen lasten oikeuksia, erityisesti uuvuttavassa ja vaikeaselkoisessa rikos- ja siviiliprosessissa.

Kirjoituksemme Aamulehdessä: Turvakotien hyvä toiminta on sivistysvaltion mitta

Suomessa ei ole ollut aiemmin lainsäädäntöä lähisuhdeväkivallan uhrin turvakotipalveluista. Vuoden 2015 alusta tuli voimaan kuitenkin niin sanottu turvakotilaki. Lain tarkoituksena on varmistaa, että turvakotipalvelu olisi jokaisen sitä tarvitsevan saatavilla asuinpaikasta riippumatta ympärivuorokautisesti. Lain voimaantuloon liittyy puolen vuoden siirtymäaika. Sopimuksia turvakotipalveluja tuottavien kanssa ei ehditty tekemään heti vuoden alusta.

Lue lisää...

Tällä hetkellä suurin osa turvakodeista on järjestön ylläpitämiä ja kuntien ostamien turvakotipalvelujen määrä on vaihdellut vuosittain ja paikkakunnittain. Karu totuus onkin, että ostettujen turvakotipalveluiden määrä on ollut riippuvaista kunnan taloudellisesta tilanteesta. Turvakodit ovat olleet erityisesti lastensuojelun ytimessä. Suurin osa turvakodin asiakkaista on vanhempia lapsineen. Vuonna 2013 Ensi- ja turvakotien liitto ry:n 12 turva-kodissa oli asiakkaita yhteensä 2 154, joista lapsia vähän yli puolet. Samana vuonna Tampereen ensi- ja turvakodissa oli historiansa kiireisin vuosi, asiakkaita yhteensä 367 ja asiakasvuorokausia 8542.

Lakisääteiset turvakotipalvelut ja tavoite ohjata varat toimintaan valtion varoista on kunnianhimoinen ja äärimmäisen tärkeä. Huoli rahoituksen riittävyydestä on kuitenkin suuri. Euroopan neuvoston suositusten mukaan 10 000 asukasta kohden tulisi olla yksi turvakodin perhepaikka. Suomessa tämä edellyttäisi noin 530 paikkaa, kun niitä on 120. Vastaavasti Tampereella pitäisi olla 22 ja Pirkanmaalla 50 perhepaikkaa, kun tällä hetkellä alueen ainoassa Tampereen turvakodissa on vain 7 perhepaikkaa. Jo siis pelkästään turvakotipaikkojen määrää pitäisi lisätä tuntuvasti, jotta Suomi täyttää kansainväliset velvoitteet.

Sen lisäksi, että valtion tulee varmistaa turvakotien rahoitus, on turvakotien varsinaisessa toiminnassa merkittäviä kehittämisen tarpeita. Joka neljännen asiakkaan äidinkieli on muu kuin suomen kieli. Haasteena onkin, miten tarjota jatkossa yhä tehokkaammin palveluita mahdollisille kunniaväkivallan uhreille ja vihan tai vainon kohteeksi joutuneille. Turvakotien asiakasryhmissä aliedustettuna ovat tällä hetkellä myös ikäihmiset ja vammaiset, vaikka juuri näiden väestöryhmien tiedetään kokevan keskimääräistä enemmän väkivaltaa läheistensä taholta.

Turvakodeissa on myös suuri huoli miten jatkossa tehdään perheväkivaltatyötä. Turvakodeista ei saa tulla vain akuuttia kriisityötä tekeviä lyhytaikaisia sijoituspaikkoja. Turvakotien tärkein työ on auttaa perheitä katkaisemaan väkivallan kierre ja antaa aikaa, etenkin lapsille, kertoa mitä on tapahtunut ja etsiä ratkaisuja elää ilman väkivaltaa ja sen uhkaa.

Turvakotipaikkojen määrän tuntuva kasvattaminen, eri väestöryhmien kattavampi huomioiminen ja väkivaltatyön turvaaminen ovat nyt lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ytimessä. Tämä vaatii valtion taholta riittävän resursoinnin. Muutoin käy niin, että uudistamme nykyiset palvelut ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Taka-askeleita ei ole varaa ottaa.

Maria Länsiö, Tampereen ensi- ja turvakotin ry:n toiminnanjohtaja

Anna-Kaisa Heinämäki, kaupunginvaltuutettu, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen

Lapset henkirikosten uhreina

Perhesurmat järkyttävät ja puhuttavat. Kun perhesurmien kehityspiirteitä tarkastellaan laajemmin, on kuitenkin nähtävillä myös jotain positiivista kehitystä. Kun tilastoja tarkastellaan viimeisen 50 vuoden aikana, on nähtävillä selkeä trendi. Lasten henkirikoskuolleisuus on laskenut selvästi. 1960-luvulla lapsia kuoli henkirikoksen uhreina keskimäärin 14, miljoonaa lasta kohden. Vastaavasti 2000-luvulla Suomessa on kuollut noin kuusi lasta miljoonaa lasta kohden. Lapsiin kohdistuva henkirikollisuus on siis pitkällä aikavälillä selvästi laskenut. Myös lasten kokema kuritusväkivalta on yhä vähäisempää. Väkivallasta traumatisoituneita lapsia on siten yhteiskunnassamme tilastollisesti koko ajan vähemmän.

Lue lisää...

Pitkän aikavälin positiivisesta kehityksestä voi kiittää monelta osin kehittynyttä palvelujärjestelmää. Ennalta ehkäisevien toimenpiteiden vaikutus konkretisoituu parhaiten tarkastelemalla vastasyntyneiden surmia, jotka vähentyivät 2000-luvulle asti dramaattisesti. Neuvolapalvelut ja muut perheiden tukipalvelut näyttävät siis onnistuneen kannattelemaan perheitä samanaikaisesti, kun sukupolvien välinen yhteys ja hoitoapu ovat jatkuvasti vähentyneet. Positiivisen kehityksen taustalla on nähty myös naisten kohentunut asema työmarkkinoilla ja perhesuunnittelussa. Viranomaiset ja muut perheiden kanssa työskentelevät osaavat myös tunnistaa väkivallan piirteitä ja uhkaa yhä paremmin. Suomalaisen valtio- ja kuntasektorin paljon moititut työryhmät, seminaarit, kehittämishankkeet ja kokoukset ovat olleet juuri niitä tahoja, joissa tietoisuutta ongelmista on lisätty ja palveluita on suunnattu yhä tehokkaammin. Ennalta ehkäisemisen keskiössä on myös lainsäädännön kehittäminen. Kun esimerkiksi lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta kriminalisoitiin yli 30 vuotta sitten, alkoi asenne lasten kuritusta kohtaan pikku hiljaa tiukentumaan ja kuritusväkivalta väheni.

Tämä saavutettu tilanne ei ole kuitenkaan riittävä eikä itsestään selvä. Jos perustuvanlaatuisia palveluita, jotka perheitä kannattelevat, murennetaan julkisen talouden ahdingossa, voi kehitys kääntyä pysyvästi myös heikompaan. Tämä fakta on syytä muistaa myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistussuunnitelmissa sekä valtion- ja kuntatalouden säästötalkoissa. Suomalainen yhteiskunta ei voi taantua kehityksessä, jossa kyse on kaikkein puolustuskyvyttömimpien yksilöiden eli lasten hengestä ja terveydestä. Erityisesti on pidettävä huolta niiden palveluiden resursoinnista ja kehittämisestä, jotka tarjoavat apua yksilöille erilaisissa kriisiytyvissä nivelvaiheissa, kuten vaikeissa avioerotilanteissa ja huoltajuuskiistoissa sekä lasten syntyessä.
Palvelujärjestelmä ei ole koskaan aukoton eikä apu mene aina perille tai saavu ajoissa. Lapsiin kohdistuva henkirikollisuus on kuitenkin esimerkki siitä, että tehdyillä päätöksillä on mahdollisuus vaikuttaa näiden tragedioiden vähentämiseen.

Kirjoitus ja siinä esitetyt mielipiteet on kirjoitettu yksityishenkilönä, ei viranomaisena.