Alkoholin mainoskielto on perusteltu

Vastineeni Aamulehdessä 25.11.2010

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa kirjoitti Aamulehdessä (20.11.2010), että alkoholimainonnan kieltäminen tai nykyistä tiukempi rajaaminen ei ratkaise suomalaisten lasten ja nuorten runsaaseen juomiseen liittyviä ongelmia. Ymmärrän osittain Ussan esittämät perustelut ja yhdyn Ussan näkemyksiin siinä, että vanhempien esimerkki, alkoholijuomien saatavuuden rajoittaminen ja nuorten mielekkäät vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat ensisijaisia keinoja lasten ja nuorten alkoholin käytön rajoittamisessa.

En voi kuitenkaan hyväksyä sitä, ettemme ota käyttöön kaikkia niitä mahdollisia keinoja, joita lasten ja nuorten alkoholin käytön rajoittamiseen olisi käytettävissä. Alkoholimainonta ei ole lasten ja nuorten juomatapojen pääsyy, mutta se voi edesauttaa haitallisten juomatapojen syntymistä. Tämän vuoksi erityisesti alkoholin markkinointiin liittyvä mielikuvamainonta tulisi kieltää.  Tutkimukset osoittavat visuaalisen mielikuvamainonnan kannustavan lapsia ja nuoria alkoholin käyttöön. Näissä mainoksissa alkoholi liitetään usein yhdessäoloon, hauskanpitoon ja sosiaaliseen arvostukseen. Alkoholimainonta on muiden tekijöiden joukossa yksi tekijä siihen, että juomakulttuurimme pysyy sallivana ja runsasta juomista ihannoivana.   Suomalaisen nuoren sanotaan tuntevan enemmän olutmerkkejä kuin Suomen historian presidenttejä.

Jos lasten ja nuorten hyvinvointi ei ole riittävä peruste tehdä muutoksia lainsäädäntöömme, niin mikä sitten? On surullista, että taloudelliset intressit ajavat terveydellisten, sosiaalisten ja inhimillisten arvojen ohitse. Alkoholin käyttöön liittyvät haitat maksetaan myöhemmin joka tapauksessa monikertaisina takaisin.

Anna-Kaisa Heinämäki

Ylikonstaapeli

Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Kirjoitukseni Vihreä lanka -lehdessä 8.10.2010

Mitä haluamme poliisilta? 

Poliisin toiminta on jatkuvan keskustelun ja tarkkailun kohteena. Hyvä niin. Poliisitoiminnan luotettavuus on yksi perustoista, joille kansalaisten turvallisuus ja turvallisuudentunne ovat rakentuneet. Poliisin työtä kuvaavien tosielämäsarjojen mukana turvallisuuskysymykset ovat tunkeutuneet aivan uudella tapaa kansalaisten olohuoneisiin ja työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin. Samalla mielikuviin poliisin päivittäisestä työstä on tullut realismia.

 

Valtaosa poliisin toiminnasta on lopulta hyvin palveluluonteista ja kansalaisten tarpeista lähtevää. Kun kansalainen joutuu puukotuksen tai raiskauksen uhriksi, on paikalle saatava kohtuullisessa määräajassa, ammattitaidolla ja riittävillä toimivaltuuksilla varustettu viranomainen. On kaikkien etu, että on olemassa ammattiryhmä, joka poimii rattijuoppoja tienreunaan ja toimii tiedonvälittäjänä lastensuojelu- ja mielenterveysasioissa.

 

Nykyisin suomalaisten turvallisuuteen kuuluu myös globaali taso, eli ympäristön, talouden ja terveyden kriisit vaikuttavat suoraviivaisesti ihmisten elämään. Käsitys turvallisuudesta on laajentunut samaan aikaan, kun ihmisten turvallisuudentunne on heikentynyt. Poliisin resurssit ovat niukat, mutta odotukset poliisipalvelua kohtaan ovat Suomessa kovat. Paikallispoliisikin joutuu olemaan aivan uudella tapaa tietoinen laajoista turvallisuuteen vaikuttavista ilmiöistä, kuten kansainvälisestä rikollisuudesta, teknologiarikoksista ja terrorismista. Lisäksi poliisin odotetaan jakavan oppilaitoksissa, työpaikoilla ja yleisötapahtumissa yhä enemmän tietoa rikosten ennalta ehkäisemisestä.

Suomessa on poliiseja kansainvälisesti vertaillen vähän, noin yksi poliisi 680 asukasta kohden. Toisin kuin useimmissa muissa EU-maissa, poliisivirkojen määrä on laskenut Suomessa 2000-luvulla. Ruotsissa virat ovat samaan aikaan lisääntyneet, ja siellä on tavoittena kasvattaa niiden määrää vielä kymmenellä prosentilla. Norjassa pyrkimys on samansuuntainen.

Suomen poliisin resurssinäkymät eivät ole tällä hetkellä erityisen valoisat. Poliittisilla päätöksillä ratkaistaan paitsi poliisin kyky palvella kansalaisia myös se, minkä roolin poliisi voi ottaa ajan vaatimuksiin vastaajana. Oleellinen kysymys ei ole pelkästään, selviääkö poliisi perustehtävistään.  Samalla on kysyttävä, rajataanko poliisin rooli jatkossa perinteisen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäjän sekä rikostutkijan rooliin vai laajeneeko poliisi toimimaan yhä laveammin kokonaisvaltaisen turvallisuuden hallinnan tehtävissä.   

Mielipidekirjoitukseni AL:ssä nettipedofiliasta

7.10.2010

Netissä vaanii pedofiili

Voiko lapsesi joutua seksuaalirikoksen uhriksi netin kautta omalla kotikoneellaan? Kyllä voi. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalipalveluiden ostaminen nuorelta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan (lasta esittävän) kuvan levittäminen ovat kaikki rikoksia, joiden tunnusmerkistö voi täyttyä netin välityksellä. Poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten osalta juuri netissä tapahtunut tai sen kautta alkanut seksuaalirikollisuus on noussut valitettavan yleiseksi ilmiöksi. Totuus on myös se, että viranomaisen tietoon tulleet rikokset ovat vain pieni osa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten todellisesta määrästä.

Vanhemmat ja useat ammattikasvattajat ovat ilmiöstä valitettavan epätietoisia. Pelastakaa Lapset ry:n selvityksen mukaan noin joka viides alle 15-vuotias tyttö on joutunut netissä seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Jo joka neljäs 16–17 -vuotiaista oli kohdannut sitä. Itseään vanhempien häirinnän kohteeksi joutuneista tytöistä vain noin 15 prosenttia on kertonut asiasta jollekin aikuiselle.

Lasten ja nuorten ahkerasti käyttämät nettiyhteisöt ovat nykymaailmaa ja niillä on oma tärkeä hyötynsä informaation jakamisessa ja sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Toiminnan laajuutta kuvastaa, että pelkästään Suomen suosituimmassa lasten ja nuorten nettiyhteisössä, IRC-galleriassa, on rekisteröityneitä käyttäjiä noin 500 000. Se tavoittaa 15-24-vuotiaista nuorista noin 75 prosenttia. Käyttäjien todellinen ikähaarukka on kuitenkin hyvin laaja, lapsista aikuisiin. Sivustolle ladataan päivittäin arviolta 75 000 kuvaa, tehdään 50 000 blogimerkintää ja kirjataan miljoona kommenttia.

Nopea vilkaisu nettiyhteisön sivustolle osoittaa, että aivan tavalliset lapset ja nuoret lataavat itsestään sivustolle vähäpukeisia kuvia ja vihjailevia blogimerkintöjä itsensä ja kaveripiirin hauskuuttamiseksi. Myös päihteiden käyttöön liittyvät kuvat ovat yleisiä. Tämä pilailu on usein harmitonta kanssakäymistä nuorten kesken, mutta informaatiolla on varsin erilainen viesti pedofiileille, jotka etsivät netistä sopivia kohdehenkilöitä. Käyttäjien lataamien kuvien ja itsestään antamien tietojen perusteella, pedofiilit voivat hankkia tietoa kohdehenkilön harrastuksista, kaveripiiristä ja mieltymyksistä. Yhteydenotto kohdehenkilöihin on vaivatonta ja sallii yhteydenottajan todellisen henkilöllisyyden ja tarkoitusperän peittämisen.

Viranomaisten tietoon tuleekin jatkuvasti tapauksia, joissa lasta on houkuteltu prostituoiduksi netin välityksellä, hän on joutunut vastaanottamaan lapsi- tai aikuispornografiaan liittyvää kuvamateriaalia tai lapsi on ladannut sitä koneelleen itse. Lapsia altistetaan myös nettiseksille, joka johtaa osassa tapauksista myöhemmin fyysiseen tapaamiseen. Nettiin harkitsemattomasti laitetut pilailukuvat saattavat joutua myös sivustoille, joille niitä ei ole missään nimessä tarkoitettu.

Jokaisen vanhemman tulisikin muistaa, että lapsi ei ole seksuaalirikollisuudelta suojassa omassa kodissaan. Vanhempien tulisi olla tietoisia ketä lapsen tuttavapiiriin netissä kuuluu ja minkälaisia kuvia ja tietoja lapsi on laittanut itsestään nettiin. Jos lapsen ei sallita esittäytyvän alusvaatteissa tai yöpaidassa Hämeenkadulla, miksi se sallitaan netissä, jossa kuvat ovat miljoonien ihmisten katsottavana? Ensiarvoisen tärkeää on myös huomioida nettimaailman laajuus ja riskit koulumaailmassa osoittamalla riittävä määrä resursseja turvallisiin nettitaitoihin liittyvään opetukseen sekä opettajien kouluttamiseen.