28.3. Brax ja Heinämäki: Sakkotuloja ohjattava rikosuhrityöhön

Tuija Brax, Anna-Kaisa ja Rosa Meriläinen
kuva: Jukka Vahter

TIEDOTE 28.3.2011

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ja ylikonstaapeli Anna-Kaisa Heinämäki (vihr.) esittävät valtion sakkotulojen kanavoimista rikosuhrityöhön. Heidän mukaansa suomalaisen yhteiskunnan tuki rikoksen uhreille ei täysin täytä oikeusvaltion vaatimuksia. Esimerkiksi turvakotipaikoista on huutava pula.

Rikoksen uhrien neuvonta ja tuki perustuu Suomessa vapaaehtoistyöhön. Toiminnan rahoitus on valtaosaltaan Raha-automaattiyhdistyksen avustusten varassa. Tampereella yleisötilaisuudessa 28.3. puhuneiden Braxin ja Heinämäen mielestä rahoitus on saatava varmemmalle pohjalle.

Esimerkiksi Ruotsissa rikosuhripäivystyksen rahoitusta varten on budjetin ulkopuolinen rahasto, jonka rahoitus perustuu rikoksiin syyllistyneiltä perittävään maksuun. Rahastosta jaetaan avustuksia alueellisille vapaaehtoisjärjestöille.

Toinen vaihtoehto on malli, jossa kanavoidaan osa sakkotuotoista rikosuhrityöhön.

– Suomessa sakkoja kertyy vuosittain noin sadan miljoonan euron arvosta. Jos tästä vain kymmenen prosenttiakin käytettäisiin uhrien tukeen, voisimme vahvistaa rikosuhripäivystystä ja uhrin tukipalveluita, Brax sanoo.

Heinämäen mukaan rikoksen uhrit ovat jääneet sivuosaan julkisessa keskustelussa.

– Uhrit kantavat kokemusta mukanaan koko elämänsä. Pitkien ja uuvuttavien oikeusprosessien lisäksi rikosten uhreille suunnatut palvelut ovat riittämättömiä ja niihin ohjaaminen ei ole systemaattista, Heinämäki toteaa. Esimerkiksi turvakotipaikoista on kova pula, eikä rikosuhripäivystystä ole voitu järjestää kattavasti koko maassa. Valtion sakkotulojen kanavoiminen rikosuhrityöhön toisi rikosuhripalvelulle tarvittavaa pitkäjänteisyyttä.

Lisätietoja:
Anna-Kaisa Heinämäki, ylikonstaapeli, kaupunginvaltuutettu
0400 823214

Kirjoitukseni Aamulehdessä 25.3: Kriminaalipolitiikka ei ole ollut vain lepsuilua

Timo Rajala kuvaili kirjoituksessaan (AL 22.3) näpistysrikosten suurta määrää ja vaati, että mahdollisuus muuntaa sakkotuomiot vankeusrangaistukseksi tulee palauttaa. Muuntorangaistuksen poistamisella näyttää todellakin olleen valitettava yhteys näpistysrikosten ja näiden yhteydessä ilmenevän häiriökäyttäytymisen lisääntymiseen.

Rajala kritisoi samassa kirjoituksessaan myös yleisesti oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) ja oikeusministeriön linjaa kirjoittaessaan, että kuluneen vaalikauden kriminaalipolitiikka on keskittynyt lähinnä vankeinhoidon epäkohtien korjaamiseen.

Kuluneen kauden kriminaalipoliittiset linjaukset ovat kuitenkin todellisuudessa olleet laajempia. Seksuaalirikoksista on toistuvasti vaadittu kovempia rangaistuksia ja tavoite on osaltaan toteutunut, kun puolustuskyvyttömän henkilön kanssa tapahtunut sukupuoliyhteys on nyt määritelty aina raiskaukseksi. Lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin on tehty muutoksia säätämällä uusia rikosnimikkeitä ja laajentamalla rangaistusasteikkoa. Niillä on vastattu muun muassa nettipedofilian aiheuttamiin haasteisiin. Myös lievä pahoinpitely lähisuhteissa, työtehtävissä ja alaikäiseen kohdistuvana on säädetty virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Muutos aiheuttanee lisätyötä viranomaisille, mutta on osaltaan tärkeä uudistus väkivallan vähentämiseksi.

Hiljattain on hyväksytty tärkeä esitutkinta- ja pakkokeinolain sekä poliisilain uudistus. Tämä on aiheuttanut paljon kritiikkiä poliisin toimitavaltaan liittyen. Tosiasia kuitenkin on, että järjestäytynyt ja kansainvälinen rikollisuus on lisääntynyt ja tähän tulee olla toimivaltaa reagoida.

Pelkästään Pirkanmaalla kehitys näyttäytyy poliisille ja kansalaisille muun muassa lisääntyneinä asuntomurtoina, joiden takana on yhä useammin kansainväliset, pääosin itäeurooppalaiset rikollisliigat.

Ehdottomien vankeusrangaistusten keskimääräinen pituus on viime vuosina kasvanut. Merkittävä osa vangeista istuu tuomionsa väkivaltarikoksesta, yhä harvemmin omaisuusrikoksesta. Vangit aiheuttavat yhteiskunnalle huomattavan menoerän eikä vankilatuomioiden vaikutus rikosten uusimisen estämiseksi ole erityisen tehokasta. Tästä huolimatta tiukentuneet rangaistuskäytännöt ovat hyvä suunta, sillä suomalaisen kriminaalipolitiikan tulee vastata aiempaa paremmin myös kansalaisten oikeustajua.

16.1.2011

16.1.2011

Viime viikon valtuustossa valittiin kaupungin eri toimielimiin jäsenet vuosille 2011-2012. Itse jatkan edelleen sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsenenä. Sivistyksen ja elämänlaadun ydinprosessit  koostuvat vuodesta 2011 alkaen neljästä uudesta palvelukokonaisuudesta: harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistämisen palveluista, kulttuuripääomapalveluista, kulttuuri- ja liikuntakasvatuksesta sekä kulttuuri- ja liikuntatapahtumapalveluista. Kuulostaa byrokraattiselta, mutta ydinajatus on selvä. Tehtävänä on tarjota kuntalaisille monipuolisia liikunta- ja kulttuuripalveluita ja edistää kaupungin vetovoimaisuutta näitä palveluita tarjoamalla. Palveluiden käyttäminen on kuntalaisille vapaaehtoista, mutta palveluiden järjestäminen monilta osin lakisääteistä.

Palveluiden järjestämisessä on tunnistettu haasteita, joihin pyritään reagoimaan. Palveluita pyritään jatkossa tuottamaan yhä enemmän keskittyen kaupunginosien omiin erityispiirteisiin. Samalla osallistetaan asukkaita kaupunginosissa palveluiden järjestämiseen ja suunnittelemiseen. Tämä on hyvä suunta. Alueellinen identiteetti on ihmisillä yllättävän vahva. Me olemme härmäläläisiä, hervantalaisia tai tesomalaisia. Tämän identiteetin tunnistaa erityisen vahvasti silloin, kun muuttaa itse kaupunginosasta toiseen. Omassa kaupungissaan onkin yhtäkkiä kuin ulkopuolisena, kun liikkuu itselle vieraalla alueella.  Uuteen kaupunginosaan tutustuminen tapahtuu ehkä parhaiten juuri paikallisiin vapaa-ajanpalveluihin tutustumalla.

Toinen tärkeä haaste on erilaisten väestöryhmien eriytyminen erilaisia elämäntyylejä edustaviksi ryhmittymiksi. Ikääntynyt väestö, nuoret, sinkut, lapsiperheet, maahanmuuttajat etsivät jatkossa itselleen yhä enemmän räätälöityjä palveluita. Kunnallisissa palveluissa ei riitä, että tarjotaan jotain kivaa kaikille, vaan rahojen käytölle tulee olla laadukasta vastinetta, joka vastaa ihmisten todellisiin tarpeisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on kirjastojen kehittäminen yhä monipuolisemmiksi. Kirjastot tarjoavat niin lasten lukupiiriä kuin ikäihmisten tapahtumatilaisuuksia. Sähköisen aineiston kehittäminen tulevaisuudessa vastaa ehkä eniten nuoren sukupolven tarpeisiin.

Tampereella ei ole tällä hetkellä maahanmuuttajille mielekästä kokoontumistilaa. Tämä on puute, johon lautakunta viime kokouksessa otti melko yksimielisen kannan tilan puolesta. Kokoontumistila tulee perustaa ja mielestäni juuri Tampereen keskustaan muiden palveluiden ja tapahtumien ytimeen.  Tampereeen kokoisessa kaupungissa tilalle on kysyntää  ja tila on tärkeä ennalta ehkäisevä palvelu maahanmuuttajien kotouttamisessa tamperelaiseen elämänmenoon. Kyse ei ole minkään väestöryhmän erityisestä ”hyysäämisestä”, vaan aidosta tarpeesta tarjota palveluita, tapahtumia ja tietoa juuri sellaisille väestöryhmille, joiden syrjäytymisriski paikallisesta arjesta on erityisen korkealla.

Itsemurhat jäävät henkirikosten varjoon

Itsemurhat jäävät henkirikosten varjoon – mielipidekirjoitus Aamulehdessä 9.1.2011

”Mies tappoi miehen”, ”Nainen surmattiin”, ”Äiti ja lapsi henkirikoksen uhreina”. Nämä varsin tutuilta kuulostavat sanomalehtien otsikot ilmentävät väkivallan tavanomaisuutta arjessamme. Lehtien otsikoissa harvemmin kuitenkaan revitellään sillä tosiasialla, että itsemurhia tapahtuu Suomessa noin yhdeksän kertaa enemmän kuin henkirikoksia. Vähäiseen uutisointiin liittyy vahvasti viranomaisten salassapitosäännökset. Totuus on myös, että itsensä tappanut henkilö ei ole samalla tavoin myyvä uutinen. Itsemurhien kansainvälisesti vertaillen korkea määrä Suomessa on kuitenkin selvyys, jota ei voida sivuuttaa julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa.

Itsemurhien määrä oli korkeimmillaan vuonna 1990, jolloin 1500 suomalaista surmasi itsensä. Tämän jälkeen määrä on tasaisesti laskenut. 1980-luvun lopulla alkanut itsemurhien ehkäisyhanke on osaltaan vaikuttanut suotuisaan kehitykseen.  Tästä huolimatta itsemurhia tehdään vuosittain noin 1000. Ne ovat Suomessa merkittävä työikäisen väestön kuolinsyy. Vuosittain menetetään ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta ja taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja. Myös inhimilliset kärsimykset ovat mittavia. Tuhat itsemurhaa koskettaa valtavaa määrä läheisiä. Omaisten tuntema syyllisyys ja tuska seuraa mukana vuosikymmeniä.

Itsemurhien ja väkivaltarikosten taustalta löytyy samanlaisia piirteitä. Merkittävä osa henkirikoksen tekijöistä tappaa myös itsensä tai yrittää sitä. Kumpaankin tekoon liittyy korkean uusimisriskin todennäköisyys. Vakavaan väkivaltaan syyllistynyt, syyllistyy siihen todennäköisesti myös myöhemmin. Toteutunut itsemurhayritys on vastaavasti merkki kohonneesta itsemurhan riskistä tulevaisuudessa. Kummankin teon tyypillisenä tekijänä on suomalainen, työväestöön kuuluva, runsaasti alkoholia kuluttava mieshenkilö. Näiden tekojen yhteys on havaittavissa myös tekojen määrällistä kehitystä tarkastelemalla. Itsemurhien ja väkivaltaan kuolleiden suhteellisten määrien kehityksessä ei viime vuosikymmeninä ole ollut juurikaan eroa. Henkirikollisuuden tason muutokset ovat seuranneet itsemurhien määrän muutoksia muutaman vuoden viiveellä.

Tekojen taustalla voidaankin nähdä hyvin samanlaisia tekijöitä. Tällöin myös niiden vähentämiseen voidaan vaikuttaa osittain samoilla toimenpiteillä. Tällaisia keinoja ovat muun muassa mielenterveyspalveluiden saatavuus, masennusoireiden tehokas hoitaminen ja tunnistaminen sekä päihteiden käytön hillitseminen. Kansainväliset tulokset osoittavat, että myös tekotapojen vaikeuttaminen auttavat spontaanisti tehtyjen itsemurhien määrän vähentämisessä. Tällaisia ovat muun muassa vaarallisten välineiden, aineiden ja ampuma-aseiden saatavuuden rajoittaminen. Samat ns. tilannepreventiiviset toimenpiteet pätevät myös henkirikoksiin.

Suomen sisäisen turvallisuuden ohjelman merkittävänä painopisteenä on väkivallan vähentäminen. Tavoite on kansalaisten arjen turvallisuudelle tärkeä ja aiheellinen. Väkivallan vähentämiseen liittyviä toimia ei voida kuitenkaan tarkastella erikseen tunnistamatta yhteyksiä kansanterveydellisiin toimiin. Vahva yhteys sairauksien ja tapaturmien sekä rikosten ja itsemurhien ehkäisyn välillä on tunnistettava yhä paremmin ja määrärahoja on suunnattava näiden asioiden tiedolliseen ja toiminnalliseen yhdistämiseen.

Anna-Kaisa Heinämäki

Ylikonstaapeli

Kaupunginvaltuutettu (vihr.)