Kirjoitukseni Aamulehdessä 22.2.2018: Nuoren hyvinvointi uhkaa unohtua

 

Ammatillisen koulutuksen reformi on suomalaisessa koulutuskentässä valtavan suuri muutos. Reformi uudistaa niin ammatillisen koulutuksen rahoituksen pohjan, tutkintojärjestelmät kuin järjestämisrakenteet.  Reformin tavoitteet ovat kannatettavia. Se haastaa oppilaitokset ja opettajien perinteisen työnkuvan. Parhaimmillaan tilojen käyttö tehostuu, oppiminen muuttuu entistä mielekkäämmäksi ja syntyy uusia työelämälähtöisiä toimintamalleja. Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa tähän muutoksen on valmistauduttu monella rintamalla yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.

Reformin myötä pöydällä on kuitenkin asioita, joihin liittyviä kysymyksiä ei voi hymistellä hiljaiseksi. Reformiin valmistauduttaessa ammatillisen koulutuksen rahoituspohjaa leikataan voimakkaasti, valtakunnallisesti noin 190 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Tredun rahoituspohja oli vuonna 2017 noin 20,3 miljoonaa pienempi kuin vuonna 2013. Miljoonasäästöt jatkuvat vielä seuraavina vuosina, joka heijastuu opiskelupaikkojen määriin, lähiopetuksen määrään ja mahdollisuuksiin reagoida elinkeinoelämän tarpeisiin.

Yksi keskeinen huoli on se, miten turvataan erityisesti niiden opiskelijoiden tuki, joilla ei ole riittäviä valmiuksia suorittaa opintojaan työpaikoilla. Vaatimus yhä itsenäisemmästä opiskeluotteesta työelämän reaalimaailmassa voi olla osalle nuorista entisestään syrjäyttävä elementti. Myös oppimiskyvyiltään erityistarpeisia nuoria etsii paikkaansa. Esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa ei ole tälläkään hetkellä riittävästi vaativan erityisen tuen opiskelupaikkoja. Erityistä tukea tarvitsevia oppilaita on jouduttu ohjaaman opiskelijoiksi perustutkintoihin ilman vaativan erityistuen valtionosuuden lisärahoitusta.

Koulutuksen keskeyttämisen minimoimiseksi Tampereen kaupunki on perinteisesti tukenut nuorten opiskeluun ja elämänhallintaan liittyviä palveluita erillisellä rahoituksella. Tämä tuki jatkuu. Suurimmalla osalla koulutuksen tarjoajista ei kuitenkaan ole tällaista subventiomahdollisuutta ja iso osa oppilaitoksista toimii myös osakeyhtiömallilla kunnallisesta päätöksenteosta etäämmällä. Asetelma on omiaan lisäämään koulutuksen eriarvoisuutta eri oppilaitoksissa, jossa loppukärsijänä ovat paitsi opiskelijat, myös uutta työvoimaa tavoittelevat työnantajat ja siten alueellinen kilpailukyky.

Huoli nuorista tuleekin olla valtakunnallinen. Reformissa syntyneet hyvät toimintamallit, joilla voidaan parhaiten pitää nuoret kiinni opinnoissa, tulee jakaa ja resursoida. Laajempi sosiaalinen vastuu nuorista koulutusputken ohella on pysyttävä mukana. Esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle olisi toimenpide, joka antaisi eräänlaisen yhtenäisen seurantavastuun oppilaitoksille kasvavasta nuorista.

Pienen Suomen ylpeys ja menestyksen pohja on ollut koulutuksen tasa-arvossa. Heikommastakin on pidetty huolta ja nostettu kyytiin mukaan. Tässä ketjussa laadukas ammatillinen koulutus, joka kannattelee merkittävää osaa ikäluokastaan, on ollut kriittinen menestystekijä suomalaisen työvoiman ja siten koko kilpailukykymme kannattelijana. Reformi on vietävä maaliin, mutta koulutuksellisen epätasa-arvon kasvuun ja reformin ongelmiin on kyettävä reagoimaan myös matkan varrella.

Anna-Kaisa Heinämäki

Apulaispormestari, Tampereen kaupunki