Katureenikulttuuri viriää

Apulaispormestarin päivä voi olla pitkä, mutta aina löytyy joku rako päästä esimerkiksi Nääshallille. Vaalien jälkeen ja kevään tullen aion mennä testaamaan uusia ulkoliikuntapaikkoja. Kuva: Jukka Heilimo

Aikaisemmin ulkokuntosalit ovat olleet vähän huonosti palvelevia ja turhan suppeita laitetarjonnaltaan, mutta nyt on saatu ihan uskottavia reenipaikkoja rakennettua. Tampereelle onkin noussut nopeasti vireä Street workout- eli tamperelaisittain katureenauskulttuuri. Tampereen kaupungilla on nyt yli kymmenen ulkokuntosalia, joissa voi käydä maksuttomasti treenaamassa milloin tahansa ja mihin vuodenaikaan tahansa. Laitteissa on kuvat, jotka opastavat laitteen käyttöä.

Viime elokuussa Ratinaan sillan alle valmistui uusi street workout -ulkokuntosali. Se rakennettiin yhteistyössä alan harrastajien kanssa. Aktiivien ideana on kannustaa ihmisiä mukaan vapaamuotoiseen ja yhteisölliseen kehonpainolla harjoitteluun. Ratinan sillan alla tapaa helposti kokeneempia reenaajia, jotka mielellään opastavat kehonpainoharjoittelun saloihin. Kehonpainoharjoittelu voi olla paljon muutakin kuin perinteistä lauanvetoa ja etunojapunnerrusta. Liikkeitä ja kevennettyjä versioita löytyy sekä sohvaperunoille kuin aktiivireenaajille. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Lue lisää...

Yritän itsekin päästä keväämmällä testailemaan uusia ulkoliikuntapaikkoja. Kannattaa tutustua Tampereen Street workout ja kehonhallinta –treenit –ryhmään Facebookissa.

Liikunnan tukemisessa on järkeä

Kaupunkilaisten liikunnan tukeminen on mielestäni parhaita investointeja, joita julkisilla varoilla voidaan tehdä. Viime viikolla johtamassani lautakunnassa päätettiin iso tukku avustuksia erilaisille kulttuuri- ja liikuntatahoille. Pelkästään eri tahojen järjestämää liikuntaa tuettiin 950 000 eurolla. Joukossa on perinteisiä tamperelaisia seuroja ja sitten taas uudempia tulokkaita.