Tasavertainen varhaiskasvatus tasaa hyvinvointieroja

Suomalainen varhaiskasvatus on hyvinvointiyhteiskuntamme peruskiviä. Se on elämän lähtökohtien tasaaja ja osa sivistyksen ketjua. Päivähoitopaikka on tärkeä varsinkin silloin kun perheessä ovat voimat vähissä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeää säilyttää.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut kunnallisvaalien alla niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Itsekin aikoinaan suhtauduin uuteen rajaukseen (työttömän tai muuten kotona olevan vanhemman lapsen oikeus päivähoitoon 20h/vko kokopäiväisen hoidon sijaan) alun perin varovaisen uteliaasti, mutta mitä enemmän olen asiaa tarkastellut, sitä enemmän ajattelen, että subjektiivinen päivähoito-oikeus olisi tärkeää säilyttää rajauksen tarjoamista säästömahdollisuuksista huolimatta. Näin on tehty nyt Tampereella poliittisena arvovalintana. Vähintään ennen kantani muuttumista, haluan rajauksen vaikutuksista pidempiaikaista tietoa.

Varhaiskasvatus on ollut vuosikymmeniä yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan  keskeisimmistä palveluista. Varhaiskasvatusjärjestelmämme on osa sivistyksen ketjua ja sen merkitys lapsen kehitykselle on tunnistettu. Hyvä varhaiskasvatus tasoittaa erilaisista taustoista tulevien lasten koulutaipaleen alkua. Varhaiskasvatus on siten tärkeä lapsen elämän lähtökohtien tasaaja, jolla voidaan ehkäistä lapsuuden eriarvoistumista ja lisätä eri väestöryhmien valmiuksia osallistua yhteiskuntaan. Tämä hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Lue lisää...

Vähävaraisuus lisää ulkopuolisuutta

Vähävaraisten eli usein työttömien perheiden lapsilla on muita useammin ulkopuolisuuden kokemuksia. Pelastakaa Lapset ry. toteutti vuonna 2015 kyselyn lasten kokemasta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lasten arkeen. Kyselyyn vastanneista 11 % koki perheensä olevan ”köyhä” tai ”erittäin köyhä”.

Vähävaraisten perheiden lapsista 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi ja 71 % oli joutunut jäämään pois harrastuksista perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Yli puolet ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin ja 38 % oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Näitä tietoja vasten en voi hyväksyä, että toiset lapset osapäiväisiksi ja toiset kokopäiväisiksi luokitteleva varhaiskasvatusjärjestelmä määrittelee lisää lapsen kokemusta siitä, onko hän yhteisönsä täysivaltainen ja stärkeä jäsen.

Päivähoitopaikka on tärkeä kun voimat ovat vähissä

Tarkastelen asiaa myös lastensuojelun näkökulmasta. Moni rajausta kannattava painottaa, että kokopäiväinen hoito on mahdollista saada, jos lapsen (tai laajemmin perheen) tuen tarve sitä edellyttää. Uskon, että tämä harkinta toteutuu kyllä, jos perhe on lastensuojelun piirissä. Mutta vahvasti työelämässä kiinni olevien ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden väliin jää laaja ns. harmaa alue.

On perheitä, joissa on piilevää masennusta, pitkäaikaisempaa sairautta tai muita tekijöitä, mutta ei laajempaa lastensuojelullista huolta. Näiden perheiden haasteet voivat kuitenkin heikentää vanhempien voimavaroja. Tämä heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Subjektiivisen päivähoidon rajaus iskee juuri pahimmillaan näihin perheisiin. Kun asetelma kumuloituu kymmeniin, satoihin ja kansallisesti tuhansiin perheisiin, on subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen omiaan lisäämään rakenteellista eriarvoisuutta. Samalla tavoitellut kustannushyödyt ovat omiaan muuttumaan lisäkustannuksiksi lastensuojelun kustannusten kasvaessa.

Tämä ajattelutapani ei ole kotivanhemmuutta vastaan. Itsekin kannatan erityisesti pienimpien lasten kotona oloa ja arvostan kotiäitien ja koti-isien työtä suuresti. Lisäksi avoimen varhaiskasvatuksen palvelut, kuten kaupungin kerhot, ovat hyvä tapa tarjota lapsille ja perheille tukea ja toimintaa. Kyse ei ole päiväkodeista ainoana oikeana hoitomuotona kaikille perheille, vaan kyse on varsin erilaisten perheiden yhdenvertaisuudesta ja valinnan mahdollisuudesta tehdä perheen elämäntilanteen edellyttämiä ratkaisuja.