Jokainen poliisi on vastuussa poliisin luotettavuudesta

Keskusteluun on noussut poliisiin Facebook-sivustolla ilmennyt asiaton kommentointi. Poliisiylijohtajan linjaus siitä, että kannanotot saatetaan valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi on hyvä.  Asia tulee käsitellä mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi.

Suomalaisen poliisin luotettavuus on ollut meidän ylpeys. Ihmisille poliisin lähestyttävyys, asiakaspalvelu ja kyky palvella varsin erilaisia kohderyhmiä ovat olleet luottamuksen kivijalkoja. Samaan aikaan kun yhteiskunnallinen vastakkainasettelu lisääntyy, tulee poliisin olla niin sisäisessä kuin julkisessa, virallisessa kuin epävirallisessa viestinnässä ennemminkin ratkaisujen hakija ja yhteistyön rakentaja, kuin muurien pystyttäjä ja ennakkoluulojen lisääjä. Tähän poliisina työskennellessäni olen oman ammatillisen ja eettisen pohjani aina rakentunut.

Poliiseja on Suomessa tällä hetkellä reilut 7000. On hyvä, että poliisi on keskeisenä viranomaisena yhä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija. Yhteiskunnallisia ilmiöitä ja asioita pitää pystyä nostamaan avoimeen keskusteluun.  Yksittäinenkin asiaton kommentointi missä tahansa foorumilla voi kuitenkin antaa leiman kaikkien niiden tuhansien upeiden poliisimiesten ja poliisinaisten ylle, jotka tekevät työtään ja viettävät vapaa-aikaansa ihmisten yhdenvertaisuutta turvaten ja sitä kunnioittaen.

Poliisikoulutuksen yksi keskeisimpiä oppeja oli ainakin minulle aikoinaan se, että jokainen kohtaaminen kansalaisen kanssa, valmistelee aina seuraavaa. Tänä päivänä sosiaalinen media, niin julkisella kuin yksityisellä foorumilla on osa kohtaamisen ja vuorovaikutuksen monimuotoisuutta. Tämän tulisi jokainen poliisi ymmärtää, kun osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun missä tahansa foorumilla ja missä tahansa roolissa.