Turvallisuutta emme voi kantaa ämpärillä sisään, mutta voimme vaikuttaa siihen

Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta. Näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla.  Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä mielenterveyspalveluiden kaltaisissa peruspalveluissa.

Turun järkyttävien tapahtumien tiimoilta keskustellaan työpaikoilla, kouluissa ja poliittisissa pöydissä nyt varmuudella turvallisuudesta. Kun aikaisemmin turvallisuus nosti mielleyhtymän liikenteestä, päihteiden ongelmakäyttäjistä tai vaikkapa koulun ympärillä ajavasta epäilyttävästä autosta, mielletään turvallisuus nyt paljon globaalimmaksi kysymykseksi. Maailma on kutistunut ja uskonnollisesti ja poliittisesti väkivaltainen ääriliikehdintä on aivan eri lailla paikallinen kysymys. Tuntematta Turun tapauksen taustoja enempää, tapaus on joka tapauksessa surullinen esimerkki.

Äärimmäisyyksiin menevä väkivalta on kuitenkin valitettavan tuttua viime vuosilta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, Hyvinkää, Imatra, ovat kaikki olleet murheellisia esimerkkejä siitä, kuinka varsin yksinkertaisella toimintamalilla voi saada paljon pahaa aikaan. Väkivallan tekijä ei välttämättä tarvitse toimiakseen johdettua organisaatiota ja huolellista suunnittelua taustalleen. Paljon puhuttu tiedustelulainsäädäntö ei ole siten avain onneen ja turvallisuuteen, vaikka näin annetaan helposti ymmärtää. Itsekin kuitenkin tunnistan uuden tiedustelulainsäädännön tarpeellisuuden pääpiirteissään ja toivon kokonaisuuden etenevän poliittisessa käsittelyssä.

Radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on yhteisöissä ja peruspalveluissa

Lopulta, niin kliseistä kun se onkin, turvallisuus syntyy aina yhteisöistä käsin. Ei ympäriltä annettuina kontrollitoimenpiteinä tai rakennettuina raja-aitona. Väkivaltaisen radikalismin ennalta ehkäisyn ydin on lopulta toimivissa ja turvallisissa yhteisöissä sekä kunnan ja kolmannen sektorin sekä tulevan maakunnan peruspalveluissa. Valtuustoissa istuvat kuntapoliitikot ovat tässä avainasemassa. Nostan tästä esimerkkinä mielenterveyspalveluiden saatavuuden ja toimivuuden. Jokaisella poliisipartiolla lienee kokemusta siitä, että työtehtävillä tulee toistuvasti vastaan ihminen, jonka käytös on henkilölle itselleen ja toiselle täysin arvaamatonta. Oikeanlaista apua ihmiselle ei tunnu kuitenkaan löytyvän ja henkilö palaa aina uudelleen poliisin kontrollitoimenpiteiden kohteeksi. Tämä on turvallisuusriski kaikille.

Toiseksi, jokaisen opettajan, sosiaalityöntekijän, lääkärin, nuoriso-ohjaajan ym. muiden keskeisten toimijoiden on tunnettava viranomaisten tiedonvaihtoon liittyvät keskeiset toimivallan rajat ja mahdollisuudet. Ei ole erityisen kauaa siitä, kun niin poliisissa kuin muissa viranomaisissa paikoin naureskeltiin eri sidosryhmien kanssa tehtävälle sidosryhmäyhteistyölle ”turhana kahvinjuontina”. Poliittisesta ja uskonnollista radikalismista puhuminen näyttäytyi herkästi yliampuvalta keskustelulta, jolla ei mielletty olevan yhtymäkohtia tavalliseen arkipäivään. Nyt kukaan vuorovaikutusammatissa työskentelevä henkilö ei voi sanoa, että väkivaltaisesti radikalisoituneen henkilön tunnistaminen, ja työ jolla estetään erityisesti nuoria ajautumaan ääriliikehdintään, ei kuuluisi osaksi perustavanlaatuista ammattitaitoa. Työantajien on huolehdittava siitä, että tämä osaaminen on työntekijöillä päivitettynä.

Kolmanneksi. Poliisin resursseilla ei ratkaista yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ja osattomuutta, mutta näillä resursseilla vastataan siihen hätään, jota koetaan niin jokapäiväisillä kotihälytystehtävillä kuin myös Turun Kauppatorilla. Riittävillä poliisin resursseilla tehdään myös laadukasta rikostutkintaa ja ollaan korvana niiden paikallisyhteisöjen suuntaan, joilla on turvallisuusviranomaisille tärkeää kerrottavaa. Riittävillä resursseilla tehdään myös laadukasta kansainvälistä yhteistyötä rikosten ennalta estämiseksi. Poliisi on säästökuurinsa vuoksi joutunut mielestäni tekemään liiaksi valintoja, jotka ovat tarkoittaneet toiminnan tinkimistä näillä eri osa-alueilla. Tämä aika ei ole oikea hetki säästää näistä voimavaroista.

Jokainen poliisi on vastuussa poliisin luotettavuudesta

Keskusteluun on noussut poliisiin Facebook-sivustolla ilmennyt asiaton kommentointi. Poliisiylijohtajan linjaus siitä, että kannanotot saatetaan valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi on hyvä.  Asia tulee käsitellä mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi.

Suomalaisen poliisin luotettavuus on ollut meidän ylpeys. Ihmisille poliisin lähestyttävyys, asiakaspalvelu ja kyky palvella varsin erilaisia kohderyhmiä ovat olleet luottamuksen kivijalkoja. Samaan aikaan kun yhteiskunnallinen vastakkainasettelu lisääntyy, tulee poliisin olla niin sisäisessä kuin julkisessa, virallisessa kuin epävirallisessa viestinnässä ennemminkin ratkaisujen hakija ja yhteistyön rakentaja, kuin muurien pystyttäjä ja ennakkoluulojen lisääjä. Tähän poliisina työskennellessäni olen oman ammatillisen ja eettisen pohjani aina rakentunut.

Poliiseja on Suomessa tällä hetkellä reilut 7000. On hyvä, että poliisi on keskeisenä viranomaisena yhä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija. Yhteiskunnallisia ilmiöitä ja asioita pitää pystyä nostamaan avoimeen keskusteluun.  Yksittäinenkin asiaton kommentointi missä tahansa foorumilla voi kuitenkin antaa leiman kaikkien niiden tuhansien upeiden poliisimiesten ja poliisinaisten ylle, jotka tekevät työtään ja viettävät vapaa-aikaansa ihmisten yhdenvertaisuutta turvaten ja sitä kunnioittaen.

Poliisikoulutuksen yksi keskeisimpiä oppeja oli ainakin minulle aikoinaan se, että jokainen kohtaaminen kansalaisen kanssa, valmistelee aina seuraavaa. Tänä päivänä sosiaalinen media, niin julkisella kuin yksityisellä foorumilla on osa kohtaamisen ja vuorovaikutuksen monimuotoisuutta. Tämän tulisi jokainen poliisi ymmärtää, kun osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun missä tahansa foorumilla ja missä tahansa roolissa.

2962X kiitos ja vaalien jälkeisiä ajatuksia

Vaalien jälkeinen aika on aina vähän sekavaa tunnetilaa. Hyvä tai huono tulos, sitä joka tapauksessa ikään kuin kauhean kiihdytyksen jälkeen törmää seinään tietämättä minkälaisessa kuosissa savusta nousee ylös. No, itselleni vaalitulos oli todella iloinen asia. 2962 ääntä oli neljänneksi eniten kaikista ehdokkaista Tampereella. Todella iso kiitos tästä tuesta.

Erityisen mahtavaa oli kuitenkin myös vihreiden komea vaalivoitto laajemmin, vaikka pormestarin paikkaan emme yltäneetkään. Neljä lisäpaikkaa kaupunginvaltuustossa nosti vihreät aidosti kolmen suurimman joukkoon. Ryhmämme puheenjohtajana ja apulaispormestarina otan tämä isona luottamuslauseena valtuustoryhmämme tehdylle työlle, mutta myös koko pormestarikoalition tekemälle työlle.

Vihreiden vaalitulos valtakunnallisestikin oli erinomainen. Vaalivoittoja tehtiin lukuisissa kunnissa ja joissakin paikoissa nähtiin todellisia viherjytkyjä. Nokialla vihreät nousivat tarkastuslaskennassa suurimman asemaan. Myös Jyväskylässä vihreät nousivat suurimmaksi. Sukuni kunnassa, Padasjoella, vihreät nousivat myös keskeiseen asemaan. Tässä on eräänlaista hassua symboliikkaa. Kunnassa, jossa toinen vaarini oli keskeisenä vaikuttajana kokoomuksessa ja toinen vaarini keskustassa, ovat vihreät nyt keskeisessä vallan kahvassa.

Miten tästä eteenpäin? Nyt kun sosiaalidemokraattien pormestariehdokas on tiedossa, neuvottelut eri puolueiden välillä voi alkaa. Vihreillä on paikallisesti kokemusta poliittisesta yhteistyöstä hyvin laajalti ja siksi lähdemmekin neuvotteluihin hyvin ja rakentavaisin mielin. Keskeistä on, minkälaisella kokoonpanolla viemme ensi kaudellakin Tamperetta aidosti eteenpäin. Tämä koskee niin kaupungin kehityshankkeita kuin ihmisten hyvinvointia; toimiva koulutus, vetovoimaiset kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut sekä kaupungin työllisyyden ja sitä myötä talouden tasapainon edistäminen lienevät keskeisiä tulevien neuvotteluiden ja siten myös pormestariohjelman perusaineksia.

Oma työni apulaispormestarina sivistys- ja elämänlaatupalveluiden ja osaamis- ja elinkeinopalveluiden saralla on ollut erittäin antoista. Palaute on ollut positiivista. Tällaista tehtäväkuvaa ei jatkossa uuden toimintamallin myötä kuitenkaan enää ole. Apulaispormestarin salkkuja on jatkossa hyvinvointipalveluiden salkku sisältäen sote-palvelut sekä sivistys- ja kulttuuripalvelut. Tänne on sijoitettu myös perusopetus ja varhaiskasvatus. Toisena salkkuna on elinkeino- ja osaamispalvelut, sisältäen työllisyydenhoidon, toisen asteen koulutuksen, elinkeinopalvelut sekä asunto- maa- ja kiinteistöpolitiikan. Kolmantena on kaupunkiympäristön apulaispormestarin salkku, jossa keskeisiä elementtejä ovat kaavoitus, infrasuunnittelu ja joukkoliikenne. Se, miten nämä paikat jyvittyvät eri puolueiden välillä ja ketä pormestarikoalitioon kuuluu, on vielä auki. Tämän jälkeen on mahdollisuus ottaa kantaa siihen, mikä on oma jatkoni osana tamperelaista päätöksentekoa. Viimeistään kesäkuussa, valtuuston valitessa pormestarin ja apulaispormestarit, tiedämme varmuudella nämä jatkospeksit tamperelaisessa päätöksenteossa.

Sosiaalityö on jäämässä sote-uudistuksessa jalkoihin (kirjoitukseni Aamulehdessä 6.4.)

 

Sosiaali- ja terveyshuollon uudistuksen myötä palvelut ovat historiallisen myllerryksen alla. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmämme kaipaa kyllä remonttia, mutta erityisen huolestuttavaa on sosiaalipalveluiden jääminen uudistuksen varjoon. Keskustelu ja huomiot ovat kiinnittyneet pääosin terveydenhuollon kysymyksiin samalla kun lastensuojelu, vanhustyö, vammaispalvelut sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut jäävät paitsioon.

Suomalaisen lapsen suurin turvallisuusriski on lähisuhteissa koettu väkivalta. Vuosittain syntyy noin 60 000 vauvaa, joista joka kymmenennellä on riski tulla kaltoinkohdelluksi vailla riittävää hoivaa. Noin kuusi prosenttia odottavista äideistä on päihderiippuvaisia. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä.  Ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Listaa eriarvoistuvasta lapsuudesta ja vanhemmuudesta sekä vähemmistöjen asemasta voisi jatkaa useilla eri tunnusluvuilla. Hallituksen tekemät heikennykset päivähoitoon ja kuntien valtionosuuksien leikkaaminen myös perusopetuksen resursseista ovat olleet omiaan lisäämään tätä eriarvoistumiskehitystä.

Sosiaalityön merkitys ei ole hävinnyt, vaan se korostuu. Hyvinvoivat ihmiset ovat kunnan tärkein voimavara. Päätöksenteossa ja kunnan edunvalvonnassa on pidettävä nyt ääntä sosiaalipalveluiden turvaamisen, jatkuvuuden ja kehittämisen puolesta. Muutoin murramme niitä elintärkeitä korvaavia ja kannattelevia palveluita, joiden avulla kunnat ovat yhdessä yhdistysten ja järjestöjen kanssa nostaneet ihmisiä pohjalta ylös.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu (vihr.), YTM, HTM

Tasavertainen varhaiskasvatus tasaa hyvinvointieroja

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta.

Suomalainen varhaiskasvatus on hyvinvointiyhteiskuntamme peruskiviä. Se on elämän lähtökohtien tasaaja ja osa sivistyksen ketjua. Päivähoitopaikka on tärkeä varsinkin silloin kun perheessä ovat voimat vähissä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeää säilyttää.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut kunnallisvaalien alla niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Itsekin aikoinaan suhtauduin uuteen rajaukseen (työttömän tai muuten kotona olevan vanhemman lapsen oikeus päivähoitoon 20h/vko kokopäiväisen hoidon sijaan) alun perin varovaisen uteliaasti, mutta mitä enemmän olen asiaa tarkastellut, sitä enemmän ajattelen, että subjektiivinen päivähoito-oikeus olisi tärkeää säilyttää rajauksen tarjoamista säästömahdollisuuksista huolimatta. Näin on tehty nyt Tampereella poliittisena arvovalintana. Vähintään ennen kantani muuttumista, haluan rajauksen vaikutuksista pidempiaikaista tietoa.

Varhaiskasvatus on ollut vuosikymmeniä yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan  keskeisimmistä palveluista. Varhaiskasvatusjärjestelmämme on osa sivistyksen ketjua ja sen merkitys lapsen kehitykselle on tunnistettu. Hyvä varhaiskasvatus tasoittaa erilaisista taustoista tulevien lasten koulutaipaleen alkua. Varhaiskasvatus on siten tärkeä lapsen elämän lähtökohtien tasaaja, jolla voidaan ehkäistä lapsuuden eriarvoistumista ja lisätä eri väestöryhmien valmiuksia osallistua yhteiskuntaan. Tämä hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Lue lisää...

Vähävaraisuus lisää ulkopuolisuutta

Vähävaraisten eli usein työttömien perheiden lapsilla on muita useammin ulkopuolisuuden kokemuksia. Pelastakaa Lapset ry. toteutti vuonna 2015 kyselyn lasten kokemasta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lasten arkeen. Kyselyyn vastanneista 11 % koki perheensä olevan ”köyhä” tai ”erittäin köyhä”.

Vähävaraisten perheiden lapsista 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi ja 71 % oli joutunut jäämään pois harrastuksista perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Yli puolet ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin ja 38 % oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Näitä tietoja vasten en voi hyväksyä, että toiset lapset osapäiväisiksi ja toiset kokopäiväisiksi luokitteleva varhaiskasvatusjärjestelmä määrittelee lisää lapsen kokemusta siitä, onko hän yhteisönsä täysivaltainen ja stärkeä jäsen.

Päivähoitopaikka on tärkeä kun voimat ovat vähissä

Tarkastelen asiaa myös lastensuojelun näkökulmasta. Moni rajausta kannattava painottaa, että kokopäiväinen hoito on mahdollista saada, jos lapsen (tai laajemmin perheen) tuen tarve sitä edellyttää. Uskon, että tämä harkinta toteutuu kyllä, jos perhe on lastensuojelun piirissä. Mutta vahvasti työelämässä kiinni olevien ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden väliin jää laaja ns. harmaa alue.

On perheitä, joissa on piilevää masennusta, pitkäaikaisempaa sairautta tai muita tekijöitä, mutta ei laajempaa lastensuojelullista huolta. Näiden perheiden haasteet voivat kuitenkin heikentää vanhempien voimavaroja. Tämä heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Subjektiivisen päivähoidon rajaus iskee juuri pahimmillaan näihin perheisiin. Kun asetelma kumuloituu kymmeniin, satoihin ja kansallisesti tuhansiin perheisiin, on subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen omiaan lisäämään rakenteellista eriarvoisuutta. Samalla tavoitellut kustannushyödyt ovat omiaan muuttumaan lisäkustannuksiksi lastensuojelun kustannusten kasvaessa.

Tämä ajattelutapani ei ole kotivanhemmuutta vastaan. Itsekin kannatan erityisesti pienimpien lasten kotona oloa ja arvostan kotiäitien ja koti-isien työtä suuresti. Lisäksi avoimen varhaiskasvatuksen palvelut, kuten kaupungin kerhot, ovat hyvä tapa tarjota lapsille ja perheille tukea ja toimintaa. Kyse ei ole päiväkodeista ainoana oikeana hoitomuotona kaikille perheille, vaan kyse on varsin erilaisten perheiden yhdenvertaisuudesta ja valinnan mahdollisuudesta tehdä perheen elämäntilanteen edellyttämiä ratkaisuja.