Tampereen elinvoima on rakentunut usean vahvan kortin varaan

Tampereen kaupunkia ja koko seutua kohtasi synkkä uutinen. Microsoft ajaa toimintonsa Tampereelta kokonaan alas. Takana ovat ajat, jolloin silloisesta Nokiasta tuloutuvat yhteisöverotuotot toivat vuodessa kymmeniä miljoonia euroja kaupungin kassaan ja vahvistivat siten kaupungin mahdollisuuksia palvella kuntalaisia.

 

Paikalleen ei kuitenkaan voi jäädä ja näin ei ole onneksi tehty. Monien kaupunkien elinvoimaisuuden kuolinisku on ollut koko elinkeinorakenteen tukeutuminen yhden elinvoimatekijän, tyypillisesti ison tehtaan varaan.  Tämä ei ole ollut eikä tule onneksi olemaan Tampereen kaupunkiseudun kohtalo. Tampereen ja kaupunkiseudun kokoluokka on tarpeeksi suuri ja elinvoimaisuuden kivijalat ovat tänä päivänä onneksi useamman kortin varassa.

 

Tulevan menestymisen keskeisimpinä kivijalkoina on useita tekijöitä, joista tällä hetkellä aivan keskeisiä ovat osaavan työvoiman saatavuus, korkeakoulumme sekä kyky tehdä päätöksiä merkittävistä elinvoimahankkeista. Tampereen työttömyysprosentti on lähes 18, joka on aivan liian korkea. Hyvä uutinen kuitenkin on, että joukossa on paljon korkeakoulutettuja työttömiä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat hyvät. Tämä houkuttelee myös yrityksiä investoimaan alueelle. Ilman uusia yrityksiä meillä ei synny uusia menestystarinoita paikkaamaan nyt koettuja takaiskuja. Tehokkaammalla piilotyöpaikkojen ja osaajien törmäyttämisellä voidaan tukea esimerkiksi viestintä- ja teknologiateollisuuden parista tulevien osaajien työllistymistä. Myös esimerkiksi Demolan ja Uuden Tehtaan kaltaiset innovaatiopajat ja yrittäjyyttä tukevat palvelut ovat hyviä esimerkkejä toiminnoista, joissa voi kasvaa tulevaisuuden suurtyöllistäjät. Näitä kaupunki on tukenut taloudellisesti usean vuoden ajan.

 

Varsin byrokraattinen työllisyydenhoidon järjestelmämme ei vain tällä hetkellä tue riittävästi työttömien osaajien tukemista. Tampereen kaupunki ja seutukunnat ovatkin parhaillaan hakeutumassa työllisyydenhoidon kokeilualueeksi, jolloin valtion työllisyyshallinnon tehtävät ja tämän ohelle rakentunut kunnallinen työllisyydenhoito olisi keskitetty kokonaisuutena mahdollisimman paljon yksiin käsiin. Nyt kiperään tilanteeseen, jossa äkillinen rakennemuutos runtelee kaupunkia, myös valtion kohdennetut vastaantulot erityisesti viestintä- ja teknologia-alan työttömien tukemiseksi ovat tärkeitä.

 

Toinen kivijalkamme, korkeakoulut, ovat se paikka, jossa piilevät Nokian kaltaisten tarinoiden tulevaisuuden osaajat. Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistyminen yhdeksi korkeakouluksi Tampere3-hankkeen myötä on mahdollisuus profiloida korkeakouluistamme vetovoimainen ja kansainvälisesti tunnettu opetus- ja tutkimuskeskittymä. Tiedämme monen kansainvälisen yliopiston brändin kantavan pitkälle koko kaupungin imagoa luoden.    Siksi koko kaupunkiseudun elinvoiman kannalta on olennaista, miten Tampere3-hanke profiloi brändillään seutua tulevaisuudessa. Lähtökohdat ovat erinomaiset, kun lähes 40 000:nen korkeakouluopiskelijan kaupungissa perinteikkäät opinahjot lyövät vahvuutensa yhteen.

 

Monet ihmettelevät kaupungin kovaa investointitahtia. Areena, ratikka, Tampere3 ja keskustan voimakas kehittäminen ylipäätään, ovat tietoisia valintoja tehdä isosti ja rohkeasti ja luoda siten myös työpaikkoja. Tämä ei synny ilman poliittista tukea. Tampereen kaupungin moniportaista tilaaja-tuottaja –mallia ja pormestarimallia on toistuvasti haukuttu johtamisjärjestelmältään hankaliksi ja epäselviksi. Kritiikki ei ole aiheetonta, mutta kyky viedä isoja hankkeita systemaattisesti eteenpäin on ollut Tampereen selkeä vahvuus. Ilman vahvaa poliittista johtamisjärjestelmää, jossa mukana ollaan suurien hankkeiden starttiviivoilta asti, hankkeiden eteenpäin vienti olisi ollut todennäköisesti hitaampaa ja hankalampaa.

AL 25.5.2016: Eteläpuisto virkistys- ja asuinalueena on tulevaisuuden Tamperetta

Eteläpuiston tulevaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Aktiivinen, hanketta kritisoiva ja toisaalta puolustava kansalaiskeskustelu on antanut eväitä päätöksentekoon.

Eteläpuiston suunnitelmia kehitettäessä on ollut erittäin tärkeää, että alkuperäisiä suunnitelmia rantaan ulottuvasta rakentamisesta on muokattu siten, että rantareitti keskustasta Pyynikille parantuu nykyisestä. Suunnitelmien mukaan eteläisimpien rakennusten ja rannan välinen puistovyöhyke olisikin jopa Koskipuiston ja nykyisen Eteläpuiston mittaluokkaa. Näin alueella säilyy merkittävä, kaikille avoin viher- ja virkistysalue uimarantoineen.

 
Eteläpuistoon on mahdollista saada asuntoja yli kahdelle tuhannelle asukkaalle elämänkaarensa eri vaiheissa. Alueelle on suunniteltu myös liike- ja toimistotilaa, joka tuo alueelle palveluita ja niiden käyttäjiä. Yhdyskuntarakenteen hajauttamisen sijaan kaupunkien täydennysrakentaminen onkin kestävin tapa hoitaa taloudellinen ja väestörakenteellinen murros. Näin eri-ikäisten ihmisten palvelut, aina kouluista hoivakoteihin, ovat mahdollisimman monen kuntalaisen sujuvasti saavutettavissa.

 
Nykyistä vajaakäyttöistä aluetta kehittämällä niin asuinalueena kuin puistonakin saadaan keskustan länsipäähän uutta elinvoimaa. Haluttuna alueena Eteläpuistosta tulee tehdä myös hyvää kaupunki- ja puistotilaa kaikille kaupunkilaisille, ja tästä vihreät haluavat pitää myös myöhemmissä kaavavaiheissa kiinni. Pyhäjärven ranta, sekä yhteydet ainutlaatuiselle Pyynikille on turvattava kaikille tamperelaisille – ja tästä uskomme kaupungissa vallitsevan selvän yhteisymmärryksen.

Anna-Kaisa Heinämäki
Vihreän valtuustoryhmän pj.

Jaakko Stenhäll
Yhdyskuntalautakunnan varapj. (vihr.)

Kirjoitukseni Aamulehdessä 23.3.2016: Uskottavuus on säilytettävä

 

Nykyiseen turvallisuuskeskusteluun sisältyy useita erilaisia tasoja, paikallisista järjestyshäiriöistä valtioiden turvallisuutta koskeviin turvallisuusuhkiin. Globaalit ja paikalliset turvallisuuskysymykset kietoutuvat toisiinsa tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin ja se haastaa koko julkisen vallan toimintakentän.  Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää uudenlaista taitoa käydä dialogia median, kansalaisten. Erityisesti korostuvat poliisin resurssit, toimivalta ja kyky ottaa uusia yhteiskunnallisia asioita haltuun.

 

Luottamus poliisiin ja sen toimintakykyyn on ollut perinteisesti korkealla. Mutta luottamus ansaitaan yhä uudelleen vain silloin, kun poliisilla on mahdollisuudet selviytyä tehtävistään. Kasvanut terrorismin uhka on ollut merkittävänä pontimina kehitykselle, jossa globaalit turvallisuusuhat ovat vaikuttaneet paitsi kansainvälisellä, myös kansallisella tasolla viranomaisten toimintaan ja oikeudellisen sääntelyn muutostarpeisiin. Vahvasti politisoitunut tiedustelulainsäädännön kehittäminen on tästä ajankohtainen esimerkki. Erityisesti tehokas terrorismin ja kyberrikollisuuden torjunta kaipaa ajantasaista lainsäädäntöä. Perusoikeuksien välinen punninta ja valtioiden turvallisuuden takaaminen ovat muuttuneet yhä visaisemmaksi yhtälöksi.

 

Vastaavasti myös paikallisella tasolla turvallisuuden merkityksen kasvu on aikamme trendi, joka näyttäytyy turvattomuuden tunteena erityisesti julkisessa kaupunkitilassa. Turvallisuuteen liittyville kysymyksille on tyypillistä, että ne nousevat nopeasti, tunneperäisesti ja haastavat perinteiset toimintatavat. Kouluampumistapaukset osoittivat kuinka käsitys arkipäivän ympäristön turvallisuudesta muuttuu äkillisesti. Nyt keskustelun ytimessä on huoli ja pelko turvapaikanhakijoiden aiheuttamista rikoksista. Keskustelu on ollut lähinnä mustavalkoista kiistelyä. Tämä on ollut omiaan ruokkimaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja poliittista ääriliikehdintää. Samanaikaisesti poliisin resurssit ovat niukentuneet ja tämä on edellyttänyt toiminnan priorisointia kiireellisimpien hälytystehtävien ja välttämättömimpien rikostorjuntatehtävien hoitamiseen.

 

Kun julkisen vallan mahdollisuudet tuottaa turvallisuutta heikentyvät jatoimintaympäristö muuttuu, kasvaa turvattomuuden tunne.  Tämä koettelee kansalaisten ja yhteiskunnan välistä luottamusta.  Samalla syntyy luottamusvajeen paikkaajia, kuten voimakkaasti laajentunut yksityinen turvallisuusala. Tähän luottamuspulaan liittyy myös viime aikoina paljon puhutut katupartiot. Pelot juridisoituvat ja politisoituvat ilman, että haasteisiin vastataan kestävällä tavalla.

 

Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää poliisilta voimavaroja ja taitoa käydä dialogia median, kansalaisten, päätöksentekijöiden ja myös poliittisten ääriryhmien välillä sekä taitoa yhdistää globaaleja ja paikallisia turvallisuuskysymyksiä. Muun muassa kyberturvallisuuden hallinta ja kansainvälinen terrorismi ovat asettaneet aivan uudenlaisia osaamis- ja henkilöstötarpeita. Kansainväliset lapsipornografian järjestäytyneet lonkerot ulottuvat suomalaisiin kyliin. Mellakaksi muuttunut keskieurooppalainen mielenosoitus voi siirtyä hetkessä paikallisilla poliittisilla vivahteilla meidän kaupunkeihimme.

 

Paikallisella tasolla kiireisimpien hälytystehtävien ja esitutkinnan lisäksi myös pitkäjänteisempi turvallisuusyhteistyö ja luottamuksen rakentaminen korostuvat. On oltava ilmiöiden ja kulttuurien tuntemusta ja voimavaroja luoda verkostoja niihinkin tahoihin, jotka ovat perinteisesti olleet kontrollin kohteena. Tarvitsemme edelleen maaseudulle ja urbaaniin kaupunkitilaan ”vanhan ajan Reinikaisia”, mutta vuorovaikutuksen tavat ja keinot ovat laajemmat. Nykyajan ja tulevaisuuden poliisi chattaa illan kuulumiset myös sosiaaliseen mediaan ja tekee turvallisuusyhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Poliisilta vaaditaan yhä enemmän myös mediataitoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tapahtuneiden rikosten raportointi ilman laajempaa ilmiöiden taustoitusta ei riitä.

 

Kyse on riittävistä resursseista, toimivallasta ja kyvystä uudistua. Jos luottamus poliisiin murentuu, murentuu merkittävällä tavalla myös ihmisten turvallisuuden tunne ja käsitys siitä, mikä on julkisen vallan uskottavuus kaikkien kansalaisten tasapuolisena turvallisuuden takaajana. Tällaista harha-askelta emme voi ottaa.

Kirjoitukseni AL:ssa: Sivistyksen saavutettavuus uhattuna

Keskustalaisen Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila kertoo artikkelissaan (AL 6.3.215), miten kulttuurikeskustelussa ollaan hänen mielestään ajauduttu väärille urille: hallituksen leikkauksista huolimatta muun muassa yksityiset säätiöt ja jo valmiiksi sivistyneet kansalaiset itse kannattelevat kulttuuria.

 
Jutila kuvaa tästä eräänlaiseksi ”todisteeksi” muun muassa Helsingin, Oulun ja Tampereen vireää kulttuurielämää ja rakennusinvestointeja, mutta jättää kertomatta, että kylmin kyyti on vasta tulossa. Jo pelkästään Tampereen näkökulmasta leikkausten vähätteleminen on siten erikoista. Kaupunkimme kaikki opinahjot sekä kulttuurilaitokset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa erityisen voimakkaasti tulevina vuosina. Näiden sopeutusten vaikutuksia yksilöille, palveluiden järjestäjille ja paikalliselle elinvoimalle ei ole vielä nähty. Nykytila ei ole siten oikea mittari arvioida hallituksen toimien vaikutusta.

 
Jutila toteaa, että mahdollisuudet opiskella ja harrastaa kulttuuria pysyvät jatkossakin. Ongelman ydin on kuitenkin se, miten nämä mahdollisuudet jakautuvat eri väestöryhmien kesken. Suurin huoli kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Tiedossa on, että koulutusaste periytyy, mutta koulutusjärjestelmämme yksi tärkeä onnistuminen on ollut se, että koulutuksen periytyvyyttä on onnistuttu viime vuosikymmeninä kaventamaan. Kodin perinnön sijaan yksilön motivaatio ja kyky ovat ratkaisseet yhä enemmän koulutus- ja työmarkkinoilla pärjäämisessä. Tulevien vuosien uudistuksilla vaarannetaan nämä koulutuspoliittiset saavutukset.

 
Muun muassa ammatillisen koulutuksen uudistusten myötä vaatimus itsenäisestä opiskelusta ja paine karsia tukipalveluita kasvaa. Vaarana on opintojen keskeyttäminen ja syrjäytyminen jo opiskeluaikana erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka opintojen tiivistä tukemisesta hyötyvät eniten. Uhkana on, että koulutusputken päästä syntyy työttömyysjonoon elämänhallintataidoiltaan ja ammattitaidoltaan työelämään kykenemättömiä nuoria.

 
Kun hallituksen poliittisilla arvovalinnoilla rahoitusta suunnataan erilaisiin elinkeinotukiin ja vaikkapa autoverotuksen alentamiseen koulutuksen ja kulttuurin sijaan, kavennetaan erityisesti tulevien suomalaisten osaamista ja sivistystä. Jutila toteaa, että ”sivistys ei ole uhattuna tai häviämässä”, mutta muuttuuko se harvempien herkuksi vauhdittaen yhteiskunnallista polarisaatiota ja vastakkainasettelua?

 
Anna-Kaisa Heinämäki
Tampereen apulaispormestari (vihr.)
Sivistys- ja elämänlaatupalvelut
Osaamis- ja elinkeinopalvelut

Turvallisuuden edistämisen monet tavat

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa tavoiteltiin aikoinaan, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli ja meni ja se jätti jäljelle mielikuvan, että Euroopan turvallisimman maan sijaan olemme turvaton ja uhattu kansa. Tosiasiallinen turvallisuus ja turvattomuuden tunne sekoittuivat. Vaikka rikollisuuden isossa kuvassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, niin kokemus siitä, että oma elinympäristö on aiempaa turvattomampi ja ennakoimattomampi voimistui. Toisilla turvallisuuden tunnetta ovat järkyttäneet pelko turvapaikanhakijoiden tekemistä epäillyistä rikoksista, erityisesti pelko siitä, että paljon puhuttu seksuaalirikollisuus kasvaa. Toisaalta maahanmuuttokeskustelu on vauhdittanut myös poliittisen ääriliikehdinnän nousua merkittävällä tavalla, joka on ollut omiaan herättämään turvattomuutta.

 
Kokemus turvattomuudesta lisää usein tarvetta saada lisää kontrollia, valvontaa ja järjestystä. Tätä tarvetta voidaan toteuttaa varsin monella tapaa. Tampereella on jo vuosia jalkauduttu valvomaan ja tukemaan lukukautensa päättäviä koululaisia. Viimeksi on ideoitu vapaaehtoista liikennevalvontaa koululaisten turvallisuuden edistämiseksi. Toimivallan lähtökohtana ovat ns. jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat muun muassa väkivaltaisesti käyttäytyvän henkilön hetkellisen kiinnioton. Latotanssien, turnausten ja konserttien tuhannet tilapäiset järjestyksenvalvojat ovat myös yksi esimerkki vakiintuneesta suomalaisesta tavasta korvata viranomaisresursseja ja valvoa ympäristöä. Kaikkien näiden toimintojen taustalla on kuitenkin itsestään selvä arvoperusta; juhlimaan, olemaan, kulkemaan, liikkumaan, nauttimaan ja tutustumaan voi tulla jokainen.

 
Sen sijaan turvapaikanhakijoiden liikkumiseen ja käyttäytymisen valvontaan liittyvä katupartiointi kohdistuu jo lähtökohtaisesti erilaiselle asetelmalle. Valvonnan intressiksi nousevat yksittäisten ihmisryhmien käyttäytyminen ja heidän kontrollointinsa, ei niinkään turvallisen ympäristön tarjoaminen kaikille. Tällaisista syrjivistä lähtökohdista toimivat tahot, jotka perustelevat toimintaansa turvallisuuden lisäämisellä, heikentävät tosiasiallisesti itse turvallisuutta yhteiskunnallista vastakkainasettelua lietsomalla. Samalla nämä tahot ottavat omaksi oikeudekseen määritellä sen, kenellä on oikeus valvoa ja mikä ihmisryhmä tulee olla valvottu. En siis kiistä sitä, etteikö turvallisuus olisi joissakin tapauksissa oikeasti tai joidenkin ihmisten omasta mielestä heikentynyt turvapaikanhakijoiden suuren määrän seurauksena joillakin paikkakunnilla. Turvallisuuden tunnetta horjuttaa usein pienetkin tapahtumat. Ratkaisu vastata näihin syntyviin pelkoihin syrjivällä kontrollilla on kuitenkin kestämätön.

 
Kun nämä eri intresseistä käsin nousevat valvonnan muodot sekoittuvat julkisessa keskustelussa valtion poliittista johtoa myöden, tehdään hallaa myös positiivisille valvonnan ja turvallisuuden edistämisen muodoille. Viranomaisten resurssien niukentuessa tarvitsemme jatkossakin oma-aloitteista aktiivisuutta tarttua toimeen ja vaikuttaa ympäristön turvallisuuteen. On sääli, jos syntynyt kohu vesittää yhteiskunnan turvallisuutta oikeasti edistäviä kansalaisvalvonnan muotoja.

 
Kätevin tapa aloittaa työ oman ympäristönsä turvallisuuden edistämiseksi on kuitenkin vaikuttaa aivan itse omalla käytöksellään ennalta ehkäisevästi niihin tilanteisiin, joissa tyypillisimmin suomalainen joutuu rikoksen uhriksi. Ei esimerkiksi kannata haastaa riitaa juovuspäissään nakkikioskilla. Lauantain ja sunnuntain välinen yö tällaisissa tilanteissa on tilastollisesti yksi turvattomimmista hetkistä. Kunnioita puolisosi, lastesi ja vanhempiesi fyysistä koskemattomuutta eli älä pahoinpitele tai käytä seksuaalisesti tai taloudellisesti hyväksi. Pistä lompakko takataskun sijaan povitaskuun. Puutu koulu- ja työpaikkakiusaamiseen ja vältä toisten loukkaamista, herjaamista tai väärien tietojen levittämistä – erityisesti sosiaalisessa mediassa. Näitä pelisääntöjä kunnioittaen, Euroopan turvallisin maa -titteli saavutetaan kertaheitolla. Emme tarvitse tähän Odinin sotureita tai muitakaan oman reviirinsä puolustajia.